Tiedättekö sen tunteen, kun lähdette tallille sillä fiiliksellä, että
joo, siellä listassa odottaa varmaan taas joku Maucca josta en tykkää yhtään ja tehtävänä on varmaan jotain pelkkiä innareita ja vettäkin tulee kuin saavista... Ja tallilla odottaa Mimmi ja kuuden esteen rata, jossa on luvassa vauhtia ja isoja esteitä?
Siis voiko olla parempaa tunnetta? Voi, se fiilis sen tunnin jälkeen!
Hevonen toimi, minä toimin, kaikki toimi. Mimmi on yleensä hyvällä ja huonolla tuulella sään mukaan: jos on aurinkoinen ja lämmin päivä, hevonen on kiltti ja mukava, jos on kylmä pakkanen, hevonen voi olla karsinassa todella inhottava, oikea ämmä. Tänään tuli vettä vaakatasossa, tuuli oli kylmää kuin siperiassa ja pimeä tuli varmaan ennen neljää ja mitä tekee Mimmi? - No katsoo karsinassa korvat hörössä tallin touhuja ja tunkee päänsä kainaloon kun menee karsinaan. Eipä siinä, en todellakaan valita. :D
Laitoin pari aluekisaposekuvaa postausta kuvittamaan, kun ei näin maneesikaudella tuota kuvamateriaalia oikein tule ovista ja ikknoista...
Tämä fiilis oli tänäänkin, kun kaikki vaan onnistuu!
Meillä oli Mimmin kanssa pieniä erimielisyyksiä laitetaanko se satula selkään vai ei - siinä kohtaa Neiti ilmeisesti unohti käyttäytyä hyvin - mutta kun penkki oli selässä ja vyö kiinni, hyvä käytös jatkui. Niinhän se yleensäkin menee.
Rata rakentui mukavasti kymmenessä minuutissa ja se koostui kaarevasta ja suorasta linjasta pitkillä sivuilla, sekä kahdesta esteestä diagonaaleilla. Simppeli kuuden esteen valkkarata, jossa ei katsota niinkään uusintarata-aikaa, vaan rytmiä ja paikkoja.
Alkuverkoissa neitinen oli todella kivan kuulolla istunnalle ja sain sen kuuntelemaan pidätteitä jo alussa ja se ei ollut ihan niin pitkänä kuin yleensä alkuun. Sekin johtuu yleensä siitä, onko heppa ollut jo tunnilla vai ei; jos ei ole, se on herkkä istunnalle ja helpompi koota, jos on, se on vähän pidempi ja matalampi ja haastavampi.
Verryteltiin itsenäisesti ravissa ja laukassa ja Mimmi oli muuten todella hyvä, mutta ei suostunut taipumaan sitten yhtään ja tunki ympyröillä aika törkeästi sisäapujen läpi. Eikä se oikeastaan koko tunnin aikana ruvennut kunnolla taipumaan.
Aloitimme verkkahypyt ravissa ristikolla, sitten laukassa pikkupystyllä ja kohta pieni verkkaeste oli jo kasikympin korkeudella. Siitä sitten päättelin että tänään mennään korkealta ja kovaa. Tulimme toisesta suunnasta okseria muutaman kerran, - ei jäänyt ihan polvenkorkuiseksi sekään - jonka jälkeen tulimme radan.
Rata oli joku perus kahdeksankymmentä senttiä ja sujui todella hyvin. Kaareva linja oli melko litteällä kaarella 21 metriä, eli olisin normaalisti ottanut Mimmillä siihen viisi, mutta tein jostain ajattelemattomasta syystä vähän isomman kaaren ja siihen tuli helposti kuusi. Hämmennys maximus. Yleensä Mimmillä pitää koota hampaat ja vatsalihakset irvessä jos haluaa linjalle yhden laukan lisää, mutta nyt se tuli ihan ajattelematta. Tajusin vasta linjan lopussa, että
ai niin, se olisikin kuulunut tulla viidellä.
Diagonaali meni ilman sen suurempaa ihmetystä, oma myötäykseni tuntui todella hölmöltä ja tuntui, kuin olisin ollut ihan selkä notkolla pyrstö pystyssä. Minkäänlaista todistemateriaalia ei ole, joten en sitten tiedä...
Viiden laukan suoran linjan A-osalle Mimmi teki kunnon mahtiloikan, (joka oli sinänsä aika hassua, koska askel oli ihan normaalissa paikassa) tunsin kun se oikein käytti selkäänsä ja ilmavaraa oli varmasti alla, sen verran isolta hyppy tuntui. No, isolla loikalla pääsimme aika kauas ja huomasin, että okseri tuleekin aika kovaa. Tuollaista hevosta kun ei oikein ehdi koota siinä kahden askeleen aikana tarpeeksi, maiskautin kerran ja niin me lennähdimme okserin ylitse vain neljän askeleen jälkeen. Kovaa ja korkealta, mutta matka jatkui ja viimeinen okseri diagonaalilla tuli hyvästä askeleesta ja mukavan pyöreänä hyppynä.
Radan jälkeen tuli paljon kehuja ja sain kuulla, kuinka olen kehittynyt. Voi että se piristi! Sikahyvä rata ja kehut päälle, ehkä ratsastajan unelma? Neljän laukan linjamme - johon osa hevosista oli ottanut kuusi - ei kuulemma ollut harkitsematon ratkaisu, koska olin itse mukana ja tuin hevosta tarpeeksi. Huiman kanssa tuollaisissa tilanteissa menin yleensä lukkoon ja jäädyin, tuloksena oli yleensä kielto.
Hevonen sai niin paljon kiitoksia ja rapsuttelua, että varmasti tiesi tehneensä oikein. Jos olisi ollut porkkanoita mukana, olisi se saanut nekin, mutta eipä ollut ikävä kyllä. Voisin vain hehkuttaa tätä super hyvin onnistunutta valmennusta vaikka kuinka kauan, mutta uskallan epäillä että se alkaisi tuntua pian teistä tylstältä... :D
Miksei tää hevonen osaa poseerata?
Oikeastaan mahtavaa fiilistäni vielä korostaa se, että motivaationi oli hukassa kokonaisen viikon. Aioin tosissani pitää tunneista taukoa. Siis MINÄ.
Motivaatiokato johtui oikeastaan siitä, että kun Mimmistä on myynti-ilmoitus jossain netin syövereissä ja kuulin yhdeltä kaveriltani, että joku oli käynyt sitä ratsastamassa, eli mahdollisesti kokeilemassa. No, sitten tuli kisoihin listat ja Mimmin nimeä ei näkynyt listalla.
Mitä siitä päätellään?
APUA NYT SE ON OSTETTU!!! Olin ihan varma, olin niin varma, että kun menen tallille, hevosta ei löydy mistään ja saan kuulla että paras treenikamuni on myyty. Aioin ihan vakavissani pitää taukoa tunneista, koska - no haloo - kenellä sitten muka haluaisin ratsastaa? Suokeilla vai poneilla? Eeei oikein nappaa.
No, sitten sain tietää että Mimmi oli unohdettu laittaa kisalistaan.
Unohdettu. Ei myyty, vaan unohdettu. Sitä helpotuksen määrää...
Mutta en silti mene sunnuntaina kisoihin. Miksikö? En tiedä onko hevonen käytettävissä, enkä oikeastaan edes jaksa. Olisihan se tosi kiva mennä taas voittamaan (köh köh tulemaan toiseksi -
ikuinen kakkonen!) mutta een tiedä. Ei vain jaksa. Ehkä vielä osa siitä innostuksesta on jossain karkuteillä, mutta se palaa varmasti.
Niin tärkeä ❤
xoxo
