Kultaakin kalliimpaa

Ihan ensiksi haluan sanoa kiitos. Kiitos kaikille, jotka painostivat käskivät. Pieni juttuhan se oli, mutta kiitos. Kiitos ystäville, tallikavereille ja varsinkin tälle yhdelle kommentoijalle, joka edellisessä postauksessa kannusti menemään kisoihin. Ilman tätä painostusta olisin nukkunut pitkään ja maannut kotisohvalla luultavasti Netflix auki ja miettinyt, että miksen lähtenyt tallille. Olisi harmittanut.

Mutta lähdin. Heräsin puoli kymmenen aikoihin ja olin sanonut jo että en mä mee. Aamulla selasin facebookia ja näin Meratan ryhmässä ilmoituksen kisojen alkamisesta. Kello oli varttia vaille yksitoista. Tein vielä jotain, kunnes katsoin lähtölistat ja siinä se oli. Viittä vaille yksitoista sanoin, että nyt mennään, haluun sittenkin!

Mimmihän oli siis vapaana vielä yhdelle, joten ei voi jättää tilaisuutta käyttämättä!

Tallilla juoksin kansliaan jälki-ilmoittautumaan viimeiseen luokkaan, eli kasikymppiin ja pyysin kaveria tuomaan minulle kannukset. Mimmi meni kuuteenkymppiin minua ennen, joten heppaa ei tarvinnut laittaa kuntoon.
Kilpailuissa oli lähtijöitä yhteensä viisitoista, siis viisitoista, joten koko kisat olivatkin aika nopeasti ohi.

Radankävely oli jo aika pian, samoin verryttely. Mimmi oli verkassa superpehmeä ja pyöreä ja tuntui olevan kivasti avuilla. Välillä se vähän innostui ja lähti kiihdyttelemään, mutta tuli mukavasti takaisin pyytäessä.
Verkkahypyt onnistuivat todella hyvin sekä pystylle että okserille ja esteet näyttivät hepan selästä vähän jopa pieniltä... Yksi hyppy tuli okserille vähän liian lähelle ja yhden kerran meinasi tulla kolari kun en ollut varma mihin toinen ratsukko on menossa ja meinasin väistää sen päälle (logiikka pelaa?) mutta muuten verryttely sujui mukavasti,

Vähän harmittaa kun nyt ei saa mitään muita kun posekuvia, kun verryttelykin oli maneesissa ja kamera ei siellä toimi sitten ollenkaan. Nyt ei ratavideokaan tarkentunut niin hyvin kuin olisi voinut...

Olin jälki-ilmoittautuneena ensimmäinen lähtijä ja kertasin radan vielä pari kertaa ennen tervehdystä. Siinä oli yksi hyvä kohta missä olisi voinut ratsastaa aikaa, kaarteen olisi voinut ottaa isosti mutta läheltä, pienemmin kauempaa, tai megaison tien kiertäen ihan koko maneesin. Suunnittelin meneväni pienimmän pullean kaarteen, mutta se jäikin vain suunnitelmaksi...

Alkurata sujui täysin ongelmitta, näin paikat ja muistin tiet. Uusinnassa juuri se suunniteltu kaarre unohtui. Ysiltä kympille olisi voinut kääntää todella läheltä, mutta minähän unohdin ja kiersin sitten koko toisen päädyn. Pisimmän kaarteen. Juuri näin.

Ei siinä kauheasti auttanut muuta kuin laittaa kaasu pohjaan ja eteenpäin ja sainkin Mimmiä kivasti reagoimaan. Se oli ysin jälkeen muutenkin jo niin isossa laukassa, että tuskin olisin selvinnyt kaarteesta ilman että hevonen olisi kaatunut, koska kaarre oli tiukka, eikä hevonen tarpeeksi takajaloilla. Siispä isoin kaarre ja talla pohjaan. Loppuradan viimeinen viiden laukan linja onnistuikin oikein hyvin, vaikka ensimmäinen tulikin aika pohjaan.

Olin todella ylpeä, vaikka tuo iso tie tiputtikin minut viidestä ratsastajasta neljänneksi, kun yksi tippui. Hiukan aikaa olin pahoillani itselleni, mutta sitten tajusin että olin meinannut jättää koko kisat välistä, eikä itselleen kiukuttelun aihetta ollut. Aurinkoinen hymy huulilla pääsin viemään superheppaa karsinaan.
Pääsin toisen vaiheen läpi virheittä ajassa 28.63 ja voittajalla oli aikaa 26.33, joten aika pienestä oli kiinni. Ja varsinkin, kun koko luokassa oli vain viisi lähtijää, oli ero hyvin pieniä.

Ei tullut ruusuketta, mutta eipä se aina haittaakaan. Tänään oli pääasia päästä radalle ja sieltä pois puhtailla papereilla. Tuo hevonen on täyttä kultaa, ei kaikille ratsastuskoululaisille satu tällaista lahjaa kohdalle. 

xoxo