17. joulukuuta 2016

Joulukalenteri: Vanhoja bannereita #2

LUUKKU 17. Vanhoja bannereita #2


Ensimmäisessä osassa esittelin ikivanhoja bannereita vuodelta nakki ja muusi, ihan blogin alkuajoilta.
Nyt laitan esille loput, eli ihan tähän uusimpaan asti. Ensimmäiseen osaan pääset tästä.

ENJOY!

Ensimmäinen banneri missä on myös Lotta-heppa.


Ja näin vaihtui jälleen blogin nimi. Tämä nykyinen on niin sopiva, etten sitä varmaan vaihda ihan pienestä mielijohteesta. Tietysti jos tapahtuu jotain suurta ja merkittävää niin ehkä sitten..
Bannerin alaosassa olevalle viivalle tuli välilehtien otsikot, olin siis löytänyt tuon hyödyllisen koodin!



Olin löytänyt Gimppiin myös brusheja, joista hieman innostuin kuten näistä näkyy. Jokaisessa oli pakko olla jotain, vaikka se näin myöhemmin ajateltuna näyttääkin todella tyhmältä.

Tästä tykkään todella paljon ja jos heppa olisi rajattu vielä vähän paremmin, voisin käyttää sitä uudelleenkin.


Tähän tein välilehdille paikan tuohon ylös, mutta loppujen lopuksi en saanut koodia toimimaan, vaan se heitti koko blogin välilehtien alapuolelta yhtä ylös, joten en saanut tätä käyttöön. 
Kyllä jäi harmittamaan, tämä olisi ollut hieno!

Vähän talvisempaa...


Tässä on sitten jo kuvanrajaustaidot huipussaan. Tuo oli älyttömän työn ja tuskan takana, mutta sain sen onnistumaan!

Välillä kokeilin tehdä banneria niin, että kopioin jostain toisesta bannerista onnistuneesti rajatut kuvat ja tein niistä erilaisen mutta samanlaisen. Tylsää.

Sitten hyppäsi Mimmi kuvioihin puhtaalla radalla meidän ensimmäisissä kisoissa. Ja pakkohan se oli saada banneriin.
Klikkaa kuva suuremmaksi jos haluat nähdä mitä nimen alla lukee.

Ensimmäinen (ja luultavasti myös viimeinen) animoitu banneri ja järkyttävän huono laatu.

Puolikaaribannerihuuma iski myös tänne suuntaan.


  

Tähän mennessä kaikkien aikojen suosikki <3



Toinen suuri suosikki, niin kesäinen ja kiva! 

Oikeastaan kaikki nämä loput ovat olleet hyvin onnistuneita ja todella kivoja.


Dandy pääsi jälleen banneriin, koska tein tämän koulukisojen jälkeen.

Kakkosversio, mutta loppujen lopuksi päätin laittaa ylemmän.




xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti