Vielä pieni paluu sunnuntain estekisoihin, sain nimittäin videot vihdoin käsiteltyä ja julkaistua. Samalla voin tietenkin höpistä hieman eilisestä koulutunnista Kallen kanssa, joka sujui erittäin hyvin ja olen siitä kovin iloinen, koska se oli viimeinen koulutunti ennen joululomaa.
Pikkuhepalla oli edelleen paljon energiaa, jota en ollut ollenkaan odottanut. Olin odottanut tahmeaa ja väsynyttä ruunaa, mutta sehän olikin aivan loistava ratsastettava! Eteenpäinpyrkimystä riitti ja avotaivutuksilla saatiin herra vetreytymään nopeasti. Ratsastajalla vain oli kunto ihan lopussa ja jo alkuverryttelyjen avoissa jouduin pitämään pari käyntitaukoa ihan vain siksi, kun kunto loppui enkä jaksanut ratsastaa. Jossain kohdassa istuin harjoitusraviin ja sain kaksi kierrosta istuttua hampaat irvessä, kunnes oli taas pakko keventää, koska hölskyin menemään kuin mikäkin säkki. Hevonen kyllä esitti hienoa avoa niilläkin onnettomilla avuilla, mitä ratsastaja epätoivoissaan yritti antaa.
Välikäyntien jälkeen oli laukkatyöskentelyn aika ja voi kamala miten vaikeaa oli istua satulassa! Olen nyt viimeiset kolme ratsastuskertaa hypännyt esteitä ja saanut itseni ihan esteratsastusmoodiin, mutta kysymys kuuluukin nyt, että miten siitä päästään pois? Miten saan itseni taas asennoitumaan kouluratsastukseen niin, että pystyn esim. istumaan satulassa olematta esteistunnassa? :D Laukassa tehtiin samaa avoa ja sekin onnistui kyllä ihan hyvin, vaikka takapuoli ei penkissä pysynytkään melkein ollenkaan.
Lopputunnista istuimme pitkän pätkän harjoitusravissa. Istuimme niin kauan, että kaikkien hevoset ravasivat nätissä muodossa, rennosti ja isolla ravilla. Kallenkaan harjoitusravi ei tuntunut täysin mahdottomalta, kun se ravasi niin hyvää ravia käyttäen selkäänsä. Kyllä oli hieno fiilis tunnin jälkeen! ♥
Tässä velä videot estekisoista, ensimmäise luokan verryttelystä pikkupätkät ja molemmat radat.
Osallistuin tänään Merlitzin vuoden viimeisiin estekilpailuihin, ensimmäistä kertaa kolmeensataan kuuteenkymmeen kolmeen päivään. En ole osallistunut estekisoihin vuoteen. Tämä oli pienoinen järkytys itsellenikin, kun tajusin sen. Edelliset estekisani olen hypännyt 20.12.2016. En edes muista miksen ole keväällä kisannut muuten kuin kerran koulukiosoissa, kai siinä on ollut aina joku ongelma. Syksyllä en tietenkään lähtenyt kisoihin, kun olin vasta vaihtanut tallia ja kaikki hevoset olivat uusia tuttavuuksia.
Tämänkin päivän kisat olivat pienoinen extempore-lähtö, kun kaverini kannusti ja hevonenkin oli vapaana. Olen hypännyt viime postauksessa mainitulla Kalido - eli Kalle - nimisellä hevosella nyt neljä kertaa ennen kisoja, mutta koulua vääntänyt paljon enemmän. Oikeastaan joka viikko olen saanut Kallen tunnille sekä maanantaisin että tiistaisin ja yhteistyö sujuu joka kerta paremmin.
Olin itse suunnitellut 60 & 80 cm luokkia, mutta loppujen lopuksi lähtölistoissa nimeni luki 70 ja 80 cm kohdilla. Pelkäsin että nuorella herralla loppuu kunto ensimmäisen luokan jälkeen, koska tunneilla toisella radalla sitä saa yleensä ratsastaa todella voimakkaasti eteenpäin, mutta huh hei, ei huolta. Pojalle oli pidetty pari vapaapäivää ja voi sitä energian määrää! Onneksi tuo on niin fiksu otus, että se osaa käyttää sen hyvin (köhö köh kaahaamalla täyttä päätä esteille, fiksua eikö?) eikä pelleile turhia. Kaikki vaikuttivat kovin yllättyneiltä, kun Kallella oli niinkin paljon energiaa... ja sehän on sileän tunneilla yleensä jopa laiska.
Kalle ei ole hirveän hyvä poseeraamaan, kuten voitte huomata...
Kuten sanottu, pojalla oli paljon energiaa jo ekan luokan verryttelyssä ja sitä sai ihan tosissaan pidätellä. Hänellä on välillä sellainen tapa, että ennen estettä lähdetään kaahaamaan ihan täysillä ja mielellään vielä esteen jälkeenkin. Välillä esteistä ei tule minkäänlaista reaktiota, välillä hieman yliampuva. Olin ensimmäisen luokan verryttelyn jälkeen aika luottavainen hevoseen, koska verkkahypyt olivat menneet hyvin ja viimeisillä se ei ollut enää kaahannut täysillä.
Radalla Kalle käyttäytyi oikein mallikaasti. Ei kaahaamista esteille, ehkä muutama hieman terävämpi ja isompi askel, mutta se on nuorelle hevoselle ihan toivottavaakin, että on hyvä imu esteelle. Rata sujui kokonaisuudessaan ihan hyvässä rytmissä ja sain esteille hyviä paikkoja. Ainoa pieni virhe tuli seitsemännellä esteellä, kun silakka lähti taas kiemurtelemaan puolelta toiselle haluten mennä ohi ja lähestyminen oli melkoinen vänkyrä. Yli mentiin kyllä ilman mitään epäröintiä, tuo hevonen on siitä aivan ihana.
70 cm luokassa jaetulle ykkössijalle tulivat kaikki puhtaan radan saaneet, mutta kunniakierrokselle emme onneksi päässeet koska luulen että Kalle olisi innostunut hiukan liikaa laukatessaan monen muun hevosen seassa. Heppa pääsi noin hiukan alle puoleksi tunniksi karsinaan popsimaan heinää, kunnes tuli aika lähteä verkkaamaan seuraavaa rataa varten. Olin odottanut hitaampaa ja hieman vähemmän reaktioherkkää Kallea, mutta penkin alla loikki entistä virkeämpi tapaus. Ja verkkaesteille mentiin taas sellaista kyytiä että huhhuh.
80 cm radasta en edes muista kovinkaan paljoa. Sain pojan pidettyä ensimmäiselle esteelle mukavasti hallinnassa ja seuraavatkin sujuivat ihan hyvin. Sain jopa sarjalle askeleet onnistumaan, eikä Kallella ollut mitään aikomuksia mennä sen ohi, toisin kuin torstaina valmennuksessa. (jossa mentiin yhtä sarjaa varmaan neljä kertaa peräkkäin, kun hevonen pääsi ohi!) Ensimmäinen virhe tapahtui kahdeksannen esteen jälkeen, kun hevonen pääsi pitkäksi, enkä saanut sitä suoristettua tiukassa kaarteessa ja se silakka pääsi luiskahtamaan esteestä ohi. Toisella kerralla sain suoran hevosen ja hyvän hypyn, mutta sen jälkeen se valui taas pitkäksi ja viimeinen este, yhdestoista, tuli alas pienellä kolahduksella.
Kahdeksan virhepistettä, mutta muuten hyvä rata, enkä ole ollenkaan pettynyt, edes itseeni. Toki nuokin virheet olisi voinut välttää ratsastamalla, mutta vähän pitää antaa armoa sekä itselleen että hevoselle. Meidän ensimmäiset kisat yhdessä ja olen niin kovin ylpeä tuosta pikkuhepasta!
Ehkä maailman yritteliäin, fiksuin ja kovapäisin viisvee! <3
En halua luovuttaa. En ole luovuttajatyyppi. Mutta mikä tässä sitten auttaa, jos mikään ei innosta kirjoittamaan, ei tule kuvia, eikä ole vain yksinkertaisesti idean hippustakaan jäljellä. Käyn tunneilla, mutta maneesissa nyt ei kovin laadukkaita kuvia saa, eikä kukaan minua muutenkaan ole siellä kuvaamassa. Ja aina kun klikkaan itseni blogiiin, tajuan vain että pitäisi kirjoittaa.
Otanko liikaa paineita? Ehkä.
Eihän kirjoittamisen pitäisi olla mitenkään pakollista, vaan pelkkä harrastus. Mutta kun katsoo laskevaa lukijamäärää, mieleen tulee vain että miksen ole parempi. Ei minulla oikeastaan ole edes sen kummempia kuulumisia kerrottavana. Vakiohevosekseni on alkanut muodostua hurmaava viisi(tai kuusi?)vuotias puoliveriruuna Kalle, jolla on yhtä paljon järkeä kuin kokoa, eli paljon. Hevonen on niin fiksu, etten ole yhtä fiksua hevosta nähnyt, varsinkaan jos ottaa sen iän huomioon.
Kallella on myös selvästi paljon potentiaalia, mutta sen kunto ei ole ihan huipussaan ja se on hieman tahmea menemään eteenpäin sileällä. Olen hypännyt hevosella kaksi kertaa, kummatkaan kerrat eivät menneet ihan nappiin, mutta suunta on eteen ja ylöspäin - eteen ettei minun tarvitsisi koko ajan keskittyä hevosen liikkumiseen ja ylös esteiden korkeudella, koska sillä on kykyjä huomattavasti enemmän mitä minä olen kokenut.
Tässä on Viljo-poni tarkistamassa Lotan nettikäyttäytymistä. Hän on myöskin nuori ruuna, mutta kokoa hänellä on puolet vähemmän kuin Kallella.
Siinä kuulumiset talleilustani. Motivaatio ratsastukseen on siis ihan normaalitasolla, mutta blogin suhteen olen ihan hukassa. En haluaisi pitää mitään taukoa, mutta se kai tässä väistämättömästi on edessä, kun ei mitään materiaalia ole. Seurailen silti muita blogeja aktiivisesti ja aion tästäkin suosta vielä nousta, älkää minua sentään unohtako!
Päivittelen nykyään enemmän vain muuhun elämään liittyviä juttuja Runaway Child -blogiin, joten käykää sieltä kurkkailemassa jos kiinnostaa muut jutut! Siellä on joulukalenterikin meneillään tällä hetkellä. :)
Kirjoittaessani tätä kyynelet vierivät poskilla, enkä edes tiedä minkä takia. Johtuuko se kauniista muistoista, vai ikävästä. Johtuuko se menetyksestä vai siitä onnesta, että kaikki se koettiin.
Where does the good go?
Kaipaan tätä ponia takaisin elämääni enemmän kuin mitään muuta. Olen kirjoittanut varmaan sata postausta siitä, kuinka tärkeä tämä olento minulle on, mutta kerron sen vielä kerran uudestaan. Kun katson vanhoja kuvia, ei kyyneliä voi estää. Kaikki muistot vain tulvivat mieleen.
Lupasin, että käyn katsomassa sitä. Käyn tarkistamassa, että kaikki on okei ja että poni tunnistaa minut vielä. En ole käynyt Huiman luona luoja tietää kuinka pitkään aikaan. Ja nyt en voi lopettaa yhden videon katsomista Youtubessa, vaikka se on huonosti tehty ja haluaisin poistaa sen kokonaan. Kyseisellä videolla sattuu olemaan meidän hetkiä vuodesta 2013 asti ja se tunne mikä kuvista ja videoista välittyy minulle, on sanoin kuvaamaton.
Voi kumpa voisin tehdä videon uudestaan, paremmin.
En edes tiedä mitä kirjoittaisin. Enkä tiedä mitä tekisin. En ole valmis sanomaan hyvästejä.
En ole kirjoittanut tänne mitään siitä, miten ratsastuksessa sujuu nykyään. Ei vain ole mitään syytä kirjoittaa. Kaikki menee ihan hyvin, olen kokeillut nyt useampiakin hevosia Merlitzissä ja tykkään tosi monesta. Mutta kukaan ei voi viedä tämän ponin paikkaa.
Minkä ihminen ikävälleen voi. Haluan nuo ajat takaisin ja se fakta että se on mahdotonta, tuntuu niin pahalta. En voi kieltää olevani onnellinen nyt, mutta silloin olin täysin eri ihminen. En voi kuvitellakaan saavani saman kaltaista suhdetta johonkin toiseen hevoseen. Se ei vain toimi.
Tänään on aika julkistaa viimeinen Perniön Ponitalli -kuvapostaus. Estradille astelee tänään Nea ja Panda, sekä esteillä että itsenäisesti. Estevalmennus oli ikävä kyllä maneesissa, joten kuvat ovat mitä ovat, mutta onneksi itsenäisen Nea ratsasti ulkona ja kuvat onnistuivat.
Panda oli hurmaava nuori, jolta tyyliä ja yritteliäisyyttä löytyi. Välillä esteille tuli hieman hassumpia hyppyjä jos askel ei sopinut optimaalisesti, mutta muuten esteet sujuivat kuin vettä vain.
Pyysin Neaa tekemään parit lisäykset ja voi jukra mitkä askeleet sieltä oikein tulikaan! En onnistunut parhaimpia tallentamaan,
mutta askel venyi vielä tästäkin pidemmäksi.
Perniön Ponitallilla -kuvapostaussarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa oli kuvia Neasta ja Lukesta, tässä kuvia Neasta ja Ponitasta. Tämä neiti oli myös suloinen poni, mutta näytti (ja kuulosti Nean puheista päätellen) todella vaikealta ratsastaa. Ja lisäksi se oli todella vaikea kuvattava, joten lähes kaikki onnistuneet kuvat olin saanut laukasta. Ratsastuksen aikana siis tapahtui kyllä muutakin kuin laukkaamista...
Olin aivan unohtanut nämä kuvat, jotka on otettu elokuussa(?) kun olin kuvaamassa Neaa Perniön Ponitallilla. Tästä tulee nyt kolmiosainen kuvapostaussarja, koska kuvia on niin paljon ja blogi on käynyt pitkään säästöliekillä. Nyt tulee siis kirjoittajalle helpot kolme postausta!
Ponitalli-sarjan ensimmäisestä postauksesta löytyy Nean ja Luken kuvia. Tuo poni oli älyttömän suloinen ja vaikutti kivalta, vaikka yleensä en pikkuponeista sen suuremmin välitä. Sillä oli myös ihana harja, johon sain tehtyä todella onnistuneen letin!
Taas on tullut ratsasteltua, mutta ikävä kyllä maneesissa ilman kuvia. Samat hevoset ovat olleet alla - pääsääntöisesti koulutunnilla Pulla ja (este)valmennuksessa Rio. Ovat ne toki vaihdelleet paikkoja, mutta vieläkään en ole päässyt kokemaan haluamaani estetuntia Pullan kanssa, koska kaikilla tiistain valmennuksen tunneilla ei hypätä. Nytkään en voi kehuskella suurella kuvamäärällä, sillä sitä lajia ei ole ollenkaan, vaan saatte tyytyä pelkkään videokoosteeseen estetunnilta Rion kanssa.
Kyllä on tuossa hevosessa tyyliä. En ymmärrä, miten voi olla niin ristiriitainen hevonen. Se on pieni ja sillä on valtameren kokoiset askellajit. Se on aivan järjettömän laiska varsinkin aluksi, mutta samalla todella herkkä raipalle. Kun näpäyttää takapuolelle, hevonen oikein hypähtää eteenpäin, mutta ikävä kyllä vain muutaman askeleen ajaksi - sitten se taas hiipuu. Ja vielä se, että se on hitaahkon puoleinen ja kankea, mutta silti hyppää kuin jänis - mistä vaan miten vaan ja mihin vaan.
Sainkin kokea ne ensimmäiset Rio-hypyt, joista ihmiset puhuvat. Ensimmäisellä retkahdin kaulalle ja jäin sitten esteen jälkeen siihen makoilemaan ja pitämään kiinni kuin apina. Siitä tämäkin postaus sai otsikkonsa. Sen jälkeen hevonen ilmeisesti tajusi, että sillä saa ratsastajan keskittymisen herpaantumaan - se eläin nimittäin teki lopputunnista vielä monta ihmeellistä kamikaze-hyppyä lisää ja lennätti ratsastajaa satulan takakaarelta etukaarelle. Alla olevassa videossa näkyy, miten alkutunnista Lotta ratsastelee huolettomasti ilman turavliiviä, kunnes Rio päättää antaa hieman haastetta elämään. Oli muuten lopputunnin turvaliivi tiukasti päällä! :D
En voi sanoa, että meno näyttää mitenkään kauniilta, ainakaan noiden hyppyjen puolesta. Toki aina videoa katsoessa yllätyn, kun esteiden välinen ratsastus ei näytäkään ihan hirveältä räpellykseltä - miltä se tuntuu - vaan sitä pystyy jopa katselemaan. Sanon tämän nyt monennetta kertaa, mutta ei tästä edelleenkään mun suosikkia tule, mutta ihan jees hevonen kun oppisi vaan ratsastamaan!
Enpä olisi uskonut tätä kuulevani. Ainakaan tästä kyseisestä nelijalkaisesta, läsipäisestä, kilpikonnamaisesta turbomuulista. Kyseisen lauseen pamautti uusi luokkatoverini, joka on tällä kyseisellä haamuhuppuisella kauramoottorilla ratsastanut. Ja kyse on siis - mikäli ette kauniista kuvailuistani jo arvanneet - Rio-nimisestä kavioeläintapauksesta. Olen ratsastanut Merlitzissä nyt kolme viikkoa, yhteensä kuusi kertaa. Neljä kertaa olen ratsastanut Rips-Rips-Riolla ja kaksi kertaa ihanalla Pulla-tammalla.
Onhan Riokin aivan ihana - karsinassa. Siellä se kerjää huomiota ihan koko ajan ja tunkee syliin jopa melkein ärsyttävyyteen asti. Mutta ratsastus onkin sitten ihan eri homma. En voi sanoa pitäväni tästä eläimestä ihan kauheasti, koska en osaa sillä ratsastaa. Toki aina toitotan sitä, että vaikealla hevosella kehittyy, mutta kun tällä hevosella en ole kokenut onnistumista kuin kaksi sekuntia! Eikä hevonen muutenkaan ole ihan sen tyyppinen, mitä etsin. Haluaisin sirorakenteisen, reippaan ja edestä kevyen hevosen. Rio on aikalailla kaikkien noiden kriteereiden vastakohta, mitä nyt esteillä syttyy ja menee vähän enemmän eteen.
Mutta hyppääminen sujuu, vaikka ratsastajat siltä kuuleman mukaan putoilevat aina!
Tämän päivän estetunnista on tarjolla Honor 7-laatuisia kännykkäkuvia, sekä -videoita. Kaikki kuvat eivät ole ihan
täydelliseen ajankohtaan napattuja, mutta kun kuvia kerran on, en ala nirsoilemaan.
Tämän päiväiseen estevalmennukseen tiesin jo saavani Rion, koska eilisellä koulutunnilla opettaja sanoi että minun pitäisi ratsastaa tällä vielä seuraavanakin päivänä, koska sen saaminen pehmeäksi oli niin lähellä. Koulutunti oli aikamoinen työmaa, koska Rion harjoitusravi on suoraan sanoen pyllystä koska se on niin iso, mutta hieman töksähtävä, samoin kuin laukka.
Tunnilla mentiin ympyrällä ensin isoa laukkaa, sitten se koottiin niin pieneksi kuin mahdollista (ei kovin helppoa hevosella, jolla on jalkapallokentän pituinen laukka ja joka ei kokoa helposti) ja tiputettiin lyhyestä laukasta valtamerilaivan kokoiseen harjoitusraviin. Ravia piti pidentää niin paljon kuin hevosesta lähti, kunhan se pysyi tahdissa. Ja Rioltahan sitä ravia löytyy, varsinkin laukan jälkeen. Istu siellä sitten ja yritä pitää kädet alhaalla... Vaikeaa oli!
Mutta estevalmennukseen! Päätin pitää positiivista fiilistä yllä, koska hyppääminen ei ollut viimeksikään vastenmielistä tällä hevosella. Lisäksi menimme ulkokentällä ja ratana oli hieman isompaa estettä, kuin 60cm. Alkuraveissa yritin vain taivutella hevosta, jotta saisin siihen edes hiukan tuntumaa. No, hevonenhan on yhtä kuin rautakanki, joten taivuttelu ei ollut ihan helpoin homma. Mutta yritystä ei taaskaan puuttunut, onneksi olen näin sisukas ratsastaja, joka ei anna periksi! (pientä itsekehua, köh köh!)
Tehtävänä oli tehdä paljon voltteja. Ravissa hevonen ei taipunut millään, tunki vain ulkoapujen läpi ja sitä piti puskea koko ajan eteenpäin ja se oli suoraan sanoen todella raskas ratsastettava. Laukassakin tapahtui ulkoapujen läpi tunkemista volteilla ja lyhyet estejalustimet vaikeuttivat vielä enemmän koko hommaa. Kuulostaa tekosyiltä, mutta tottahan tuo on.
Aloitimme verryttelyhypyt pienellä okserilla, joka oli helppo ja mukava tehtävä. Rio toimi oikein hyvin, mutta sitä piti kovasti vain puskea eteenpäin. Hevonen oli niin kamalan laiska, että tuntui ettei raipasta ja edes kannuksista ollut mitään apua. Verkkahypyt kuitenkin olivat ihan hyviä ja hevosen hyppyvoima pelasti aika usein vieden esteen ylitse jopa huonosta laukasta. Tulimme okserin molempiin suuntiin kaksi kertaa ja hypyt eivät olleet kertaakaan mitenkään katastrofeja. Odotin niitä katapulttiloikkia, mutta niitä ei tullut. Tai sitten tuli, mutta en vain huomannut, koska olen tottunut niihin Mimmin kanssa.
Verryttelyn jälkeen vuorossa oli viiden esteen rata, joka tultiin kaksi kertaa.
Ensimmäinen rata sujui keskinkertaisesti. Alussa Rio oli alitempoinen ja hidas, mutta ensimmäisen esteen jälkeen se hieman pääsi ylös siitä siirapista, jonka aina kuvittelen sen jalkoihin. Kuitenkin kaarre toiselle esteelle vei laukkaa aika paljon ja linjan ensimmäiselle esteelle tuli hieman vino askel. En tiennyt linjan pituutta, joten en ollut varma laukkojen määrästä. Kuudennella askeleella ajattelin hevosen ottavan vielä yhden, mutta askeleen paikalle tuli hassu miniaskel ja sen jälkeen hevonen loikkasi kunnon hypyllä pystyn yli. Viimeiset kaksi estettä sujuivat hyvin ja sain molemmille hyvän askeleen.
Toisella radalla skarppasin jo alussa ja sain hevosen hyvätahtiseen laukkaan jo ennen ensimmäistä estettä. Kaarre toiselle esteelle kuitenkin söi taas laukkaa hiukan ja linjan ensimmäinen hyppy oli jälleen hieman epämääräinen. Sain kuitenkin hyvät kuusi laukkaa linjaan, vaikka viimeiselle tulikin hieman normaalia isompi hyppy kauempaa. Viimeiset esteet sujuivat taas hyvässä rytmissä ja näin huomasin itsekin radan ainoaksi ongelmaksi hevosen tunkemisen oikealle ja näin valuvan vinoksi ennen linjaa. Linjan ensimmäiselle tulee huono hyppy ja toinen jää hieman optimaalista paikkaa kauemmas.
Mulla niin menee hermo näiden hehtaarin kokoisten YouTube-videoiden kanssa, kun näitä ei saa upotuskoodillakaan pienemmäksi! Ärh.
Saimme tulla vielä kaksi estettä uudestaan ja valitsin linjan. Kun sain tulla sen ilman ensimmäistä estettä, sain Rion työnnettyä sisäapujen kanssa ulospäin, eikä se puskenut vinoksi. Linja onnistui todella hyvin. Hevonen sai paljon taputuksia ja vaikka emme hypänneetkään mitään isoa, tuntui radan hyppääminen todella kivalta. Loppuverryttelyissä jäin kahdeksikolle taivutae mahdollisimman paljon, mutta en ehtinyt saada hevosta vieläkään kunnolla alas, koska loppuverkka-aikaa oli niin vähän. Mutta onhan tuo hevonen nyt ihan mukava. Ihan okei.
En osaa vieläkään sanoa mielipidettäni Riosta. Se on haluamani esteratsun vastakohta, mutta omalla tavallaan se on niin kiva, kun se on niin samanlainen kuin Mimmi. Mutta en haluaisi samanlaista, haluaisin kokeilla jotain täysin erilaista. Ja tänään näin, kuinka paljon Pulla todella kuumuu esteillä.
Nyt ymmärrän, mistä kaikki puhuvat! Haluan todellakin kokeilla sitä. Hevonen todella menee ihan täysillä, ihan samanlainen kuin Huima aikoinaan. Miksi en ole löytänyt vielä mitään uutta?! :D
