28. kesäkuuta 2017

Vapaa kuin tuuli

Vihreä niitty, vapaana laukkaava hevonen
Kesän aurinko kiiltää karvassa
Kaviot tömisevät nurmessa

Villinä ja vapaana onnensa huipulla


Meiltä puuttui vain ruohoniitty. 

Päädyin irtojuoksuttamaan Lottaa viime maanantaina, koska ratsastamisesta ei tullut rouvan suunnattoman energiamäärän takia mitään. Olin juuri ratsastanut Samban ja olin jo hieman uupunut ja nälkäinen, kun puin Lotalle riimun ja ohjat mennäkseni taas vain riimulla. Aavistelin pahinta jo alkukäynneissä, kun Lotta käveli pikavauhtia hyvinkin energisen oloisena ympäri kenttää, eikä keskittynyt apuihini.

Ravissa en pystynyt istumaan lähes ollenkaan, koska mammalla oli niin kova kiire eteenpäin. Kuolaimettomuus ei ainakaan auttanut asiaan, kun en saanut sitä ollenkaan kiinni. Yritin jonkun kymmenisen minuuttia ravailla, mutta loppujen lopuksi päätin sulkea portit ja vapauttaa mamman purkamaan energiaansa ilman ratsastajaa. 


Alkuun Lotta lähti ihan innoissaan juoksemaan. Se oikein loikkasi eteenpäin vapauden koittaessa ja laukkasi kentän ympäri kerran, kunnes jumiutui hetkeksi yhteen kulmaan seisoskelemaan. Kuitenkin kun hiukan maiskutti, mamma lähti heti liikkeelle. Näköjään se tietää, että kentällä vapaana ollessa kuuluu juosta.

Annoin Lotan juosta jonkun viitisentoista minuuttia, kunnes otin sen kiinni ja käveltiin loppukäyntejä. Kävelyjen jälkeen päästin sen vielä hetkeksi vihreälle ja yritin kuvata, mutta Lotta ei ole laitumella kovin kuvauksellinen. Se ei laidunna kesäisin kuin satunnaisesti jos joku sen sinne ratsastuksen jälkeen vie, joten niistä hetkistä hän sitten nauttii täysillä syöden, eikä kuluta rajallista aikaa turhanpäiväiseen hyppimiseen tai juoksenteluun. :D

Ei taida ikä painaa tämän vauhtihirmun takapäätä! :') Aikamoisia loikkia se veteli välillä.

Tässä ei tosiaankaan ollut kaikkia kuvia, joten näitä nähdään vielä lisää... :)



xoxo


2 kommenttia:

  1. Ihan loistavia kuvia! Teräsmummo 8) Ihanan iloiselle Lotta kyllä näyttää näissä kuvissa, joten teki sille varmasti hyvää vähän purkaa höyryjä :) Olisipa itsekin ollut paikalla kameran kanssa, kun hevoset aamulla ottaa vähän spurttia laitumilla- mutta ei, ei se kamera koskaan just silloin ole matkassa! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se aina menee: kun vaanii kameran kanssa laitumen nurkalla odottamassa, saa ikuistaa pelkkää ruohon mässäystä ja hännän huiskintaa, mutta kun kamera jää kotiin niin voi veljet miten hauskaa laitumella on silloin juosta! :D

      Poista