16. heinäkuuta 2017

Ilman sen suurempaa suunnitelmaa...

Ajattelinpa kirjoittaa postauksen. En tiedä vielä mistä, mutta kaipa se aihe kirjoittelemisen edetessä syntyy. Voisin vaikka löpistä Lotan ratsastuksista, kun nyt on vielä Lotan irtojuoksutuksistakin kuvia jäljellä niin ei jää kuvamateriaalikaan köyhäksi. Olin itseasiassa unohtanut kuvat, kunnes luin juoksutuspostauksen uudestaan ja muistin, että niitähän on enemmänkin.


Tein sen vihdoin! Ratsastin Lotalla kokonaan ilman varusteita! Olin yksin kentällä kuumana päivänä, tallilla ei ollut muita ja Lotalla oli vain riimu+naru-systeemi. Mamma oli ihan hyvä ratsastaa ja totteli istunta-apuja älyttömän hyvin, kunhan sen sai rauhalliseksi. En jaksanut panostaa ratsastukseen kuumalla ilmalla sen enempää, joten päätinpä heittää sen sitten kokonaan pelleilyksi.

Heitin riimun ja narun aidalle ja istuskelin hetken paikallani selässä miettien että mitäs nyt. Lotta hamusi ruohoa portin alta ja tuntui kovin oudolta, kun ei ollut mitään mistä pitää kiinni. :D Pohkeilla sain mamman sitten eteenpäin ja käyntiin. Eihän mulla ollut siihen mitään sanottavaa, että mihin suuntaan me mennään, mutta kunhan heppa käveli eteenpäin. Lopulta ajauduimme toisen päädyn portille syömään lisää ruohoa. Lotta päätyi - itse jätin ruohonsyönnin välistä.

Kokeilin sitten ravia ja siitähän se innostui. Ei ollut "kuskilla" mitään sanavaltaa mennäänkö täysillä vai ei - ja mehän mentiin. Oli aikamoinen työ pysyä kyydissä, kun on tottunut pitämään käsiä siinä tietyssä kohdassa niin, että tasapaino on kehittynyt siihen asentoon mahdollisimman hyväksi. Nyt kun käsiä piti sivuilla, tasapainoa piti ihan hakemalla hakea. Jossain vaiheessa Lotta ilmeisesti kyllästyi kiitämiseen ja ravasi hiukan rauhallisempaan tahtiin. Mutta sitten päädyttiin taas syömään ruohoa aidan alta...


Koska aioin olla rohkea, kokeilin myös laukkaa ilman varusteita ja se vasta hauskaa oli. Lotta ei laukannut hirveän kovaa, pelkäsin vain että se tipahtaa valtamerilaivan kokoiseen raviin kesken laukka-askeleen niin kuin yleensä ja siinä vaiheessa ei ole minun tippuminen kaukana. Mutta mamma laukkasi hienosti. Hän päätti suunnan, minä päätin vauhdin. Ainoa vaihtoehto vauhdissa oli eteenpäin, en tiedä miten pohkeilla hidastetaan... joten en sitten painostanut häntä menemään turhan kovaa.

Sain Lotan lopulta jopa raviin - ja jopa melko helposti istuttavaan raviin - pelkällä istunnalla ja hooouuu-äänillä. Ravailtiin loppuraveja joku viisi minuuttia, kunnes hän siirtyi aivan omasta päätöksestä käyntiin. Päätin, että jos hevonen itse haluaa kävellä loppuajan niin kävellään sitten. Olen muutenkin ratsastanut aikalailla hevosen ehdoilla. Jos menemme maastossa ja Lotta haluaa laukata täysillä, se on sen oma päätös. Kyllä se itse sitten huomaa että se olikin aika rankkaa. Tai jos kentällä Lotta ei suostu rauhoittumaan, niin ravataan sitten pitkänä ja kovaa, pikkuhiljaa se siitä rauhoittuu.

"Voidaanko mennä jo?"

Kokeilin toisella kerralla taas joustochamboneja ja niillä ratsastus oli aivan älyttömän ihanaa. Päivä ei ollut liian kuuma ja itse jaksoin kerrankin kunnolla panostaa. Lotta pysyi niin rauhallisena ja hyvin avuilla, että sain keskittyä enemmänkin sen eteenpäinpyrkivyyteen ja itseeni. Sain tehtyä pari kivaa laukanvaihtoa Lotan tyyliin. En ole oikein varma miten se laukan vaihtaa - ei ainakaan puhtaasti laukka-askeleen kautta - mutta yllättävän ketterästi ja nopeasti.

Toinen hieno ratsastus oli tällä viikolla, kun lähdin tallille myöhään ja lopetin ratsastuksen vasta kymmenen aikoihin. Oli hienoa maastoilla laskevassa auringossa ja lopulta päädyimme satulan kanssa kentälle työskentelemään. Aluksi Lotta vain juoksi alta pois, mutta ihan yhtäkkiä se taas veti jonkun työskentelymoodin päälle - tai sitten tein itse jotain oikein - koska sain pitää todella kevyen käden ja työstää pelkällä istunnalla, niin hevonen pysyi todella rauhallisessa ravissa ja kauniissa muodossa. Ja jopa laukassa. Ihme hevonen kun tuolla lailla muuttaa mieltään!


Ei mulla oikeestaan sen enempää asiaa ollut. Kyllähän tuota tekstiä taas tuli ja oli todella mukava kirjoittaa. 
Mutta aihepulaa poden jälleen kerran. Saa heitellä postausideoita tai jotain.



xoxo



2 kommenttia:

  1. Ihana tällainen ilman suunnittelua tehty postaus! Tosi hauskan kuuloista tuo ilman varusteita meno.

    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista