15. huhtikuuta 2018

Uljas valkea vauhdissa!


Kisapäivä on paras päivä! Ja vauhdikkain. Ja väsyttävin. Lähdin aamulla tallille kahdeksaksi, pakkasimme hevoset autoon kymmenen jälkeen ja Melkkilään saavuimme sopivasti kisojen alkuun klo 11. Kaikki sujui mutkattomasti. Hevoset saatiin rekasta ulos ja varustettua, Pullalle varattu korvahuppu tosin unohtui ja jäi käyttämättä, mutta se tuskin olisi meidän suoritusta parantanut merkittävästi. Sileän verryttely oli ulkokentällä ja olin siitä tosi iloinen, koska ulkona saa tietysti hyviä kuvia, eikä maneesiin tarvitse tunkea niin paljoa hevosia kerralla. 

Pulla oli alkuun tietysti varsin menossa, mutta ajan kanssa alkoi rauhoittua ja pelkäsin väsyttäväni sen. Lähdin kolmannen luokan (75cm) loppupäässä, viimeisessä verkkaryhmässä, joten aikaa oli runsaasti. Kävelin siis paljon ja yritin taivutella Pullaa mahdollisimman paljon helpoilla ja rauhoittavilla tehtävillä, kuten pitkien sivujen pituisilla rungon taivutuksilla. 

Ilmeratsastaja vauhdissa jälleen...

Maneesissa esteverryttelyssä Pulla oli ihan okei. Ei huono, mutta ei paras mahdollinen. Se oli vähän jännittyneen oloinen, eikä ihan antanut pidätteitä loppuun asti, mikä teki ratsastamisesta hiukan haastavampaa kuin yleensä. Keskityin ottamaan vain muutamat hyvät hypyt verkkaesteille, koska en halunnut väsyttää neitiä liikaa, nyt kun keskiviikkona huomasin että sellaistakin voi tapahtua. Jouduin vielä ulos odottelemaan omaa vuoroani, mutta pian päästiin vihdoin radalle!

Rata oli hyvä, ainakin alussa. Pulla hyppäsi terävästi ja pelasti parissa kohdassa kun toin sen huonompaan paikkaan, mutta loppua kohden laukka alkoi vain venyä ja hevonen valahti vähän pitkäksi. Minusta tuntuu että Pulla itse laskee esteitä ja tietää että kahdeksannen jälkeen alkaa uusinta, koska silloin muuten mentiin! Sain sen kuitenkin pidettyä lapasessa ja puomit pysyivät kannattimillaan.

Ja vauhti riittiin seitsemänteen sijaan kolmannessa luokassa! Vihreä ruusuke ja hyvä mieli, ai kun oli kivaa.


En ehtinyt kauaakaan kunniakierroksen jälkeen kävellä, kun pääsinkin verryttelemään seuraavaa luokkaa varten. Rata oli sama kuin muissakin luokissa, mikä oli aivan täydellistä koska sitä ei tarvinnut opetella ja kävellä uudelleen. Pääsin siis suoraan verryttelemään neljättä luokkaa (85cm) varten. Nyt pelkäsin vielä enemmän, että Pulla väsyy. Se tuntui hiukan tahmealta saada laukassa eteenpäin, mutta esteen jälkeen kyllä mielellään kiikutti minua menemään. Yksi kielto otettiin verkassa, kun laukkaa oli aivan liian vähän ja Pulla kiemurteli tolpan taakse piiloon pelottavalta okserilta, muuten kaikki sujui ihan mukavasti. 

Radalla Pulla tuntui taas alussa ihan hyvältä. Oikeastaan koko rata sujui kuin kopiona edellisestä. Pulla pelasti muutaman kiperän tilanteen ja lähti taas loppuradasta kiihdyttelemään ihan omine lupineen. Yritin sitä kovin pidätellä, mutta hillitse siinä nyt toisen intoa. Puomi otettiin kymppiesteeltä, joka oli pysty seinässä kiinni. Pulla oli ihan liian pitkänä siinä vaiheessa ja hyppäsi huolimattomasti koska en saanut pidätettä läpi, joka tietysti kostatui puomilla. Mutta onneksi tuli  vasta uusinnassa!


Olen todella todella tyytyväinen molempiin ratoihin, eikä tuo yksi puomi sillä lailla ota päähän. Se vähän harmittaa, etten ole Merlitzissä ratsastanut yhtäkään puhdasta 80cm rataa, ensimmäisissä kisoissa Kallella tuli 8vp yhdestä ohimenosta ja yhdestä puomista ja viime kisoissa Monicalla tuli se typerä voltti joka harmittaa edelleen, ja Pullalla yksi stoppi.

Mutta tänään kisat onnistuivat todella kivasti ja nuo kaikki hepat olivat ihanan fiksuja uudessa paikassa! Pullasta nyt odotinkin että se osaa käyttäytyä, koska se on entinen kenttähevonen ja kisannut paljon, mutta että se on oikeasti noinkin lungi tyyppi. Sen voisi jättää odottamaan radankävelyn ajaksi itsekseen ja se seisoisi varmaan kuin tatti paikoillaan. Aivan ihana! :D

Todella hyvä ja positiivinen fiilis jäi tästä päivästä




xoxo


4 kommenttia:

  1. Ompas sulla kiva kypärä! :) Ja tää postauskin oli oikein mahtava!

    VastaaPoista
  2. Vautsi, miten hyvät radat! Onnittelut, hienosti meni! :) Ehjät ja siistit kokonaisuudet, olet syystäkin tyytyväinen :)
    Ja täytyy vielä sanoa, että aivan ihania nuo kaksi viimeistä kuvaa, niin söpö Pulla! <3

    VastaaPoista