15. toukokuuta 2018

Luovuttamalla eteenpäin?

Melkein kaikki tytöt keitä on ikävä: etualalla Pulu, keskellä Mimmi ja taaimmaisena hapannaamainen Huimis

Pahoittelut tästä postaustauosta, ei ollut tarkoitus hävitä ihan yhtäkkiä olemattomiin. Olen vain jotenkin syventynyt miettimään ja pohtimaan niin paljon, ettei blogille ole jäänyt aikaa eikä ajatuksia. Stressiä on muustakin. 

Sanotaan ettei liiasta mietiskelystä koskaan seuraa mitään hyvää. Voihan se niinkin olla. Mulla on ollut aikalailla stressiä tässä lähiaikoina. En edes huomannut sitä ennen neljän päivän viikonloppua, jonka vietin terassilla aurinkoa ottaessa, enkä halunnut nousta siitä enää ikinä, mutta silloin tajusin kuinka ylikierroksilla olen käynyt viimeiset viikot. Syitä on monia, mutta päällimmäisenä on tietysti koulu. Ensimmäinen lukiovuosi alkaa kohta olla taputeltu ja vielä on niin paljon töitä tehtävä, ettei viikko meinaa millään riittää. 

Ensiviikolla alkavaan koeviikkoon pitäisi valmistautua, mutta ratsastukseen hupenee aivan luvattoman paljon aikaa viikosta, ottaen huomioon että sekään ei ole lähiaikoina lievittänyt stressiä. Suoraan sanottuna ratsastuksesta on muuttunut minulle yksi stressinaihe lisää, ei suinkaan stressin lievittäjä, joka se ennen oli. Merlitz on aivan ihana paikka, ilmapiiri on hyvä ja hevoset kivoja. Mutta jotenkin silti sinne lähteminen on aina oudon vaikeaa. Haluaisin vain jäädä kotiin. 

Otin postausta kuvittamaan sellaisia kuvia, joissa on paljon tunnetta, tätä onnea ja iloa haluaisin kokea nytkin.

Tätä outoa, negatiivista fiilistä olenkin eniten miettinyt ja olen tullut siihen tulokseen, että nuo ratsastustunnit vain ovat minulle liikaa juuri nyt. Kun joka kerta tallille mennessä pitää onnistua, joka kerta pitää yrittää parhaansa, eikä sinne mennä sillä lailla rentoutumaan, mitä tein vanhan vuokrahevoseni Lotan kanssa. Stressiä on jo liikaa kaikesta muusta, enkä halua että ratsastuksesta muuttuu epämiellyttävä asia oman synkän mielialan takia. 

Aloitan siis kesätauon jo aikaisemmin, heti koulun loppuessa. Tunnit jatkuisivat läpi kesäkuun, mutta minulla on töitä ensimmäiset viikot ja luulen näin olevan paras. Heinäkuun lopussa lähden kahdeksi kuukaudeksi Amerikkaan ja käyn koulua etänä ensimmäisen jakson ajan, joten sieltä palatessani sitten katsotaan uudelleen mitä tehdä. Kesällä kilpailuja kuvatessa luultavasti tulee taas tarve päästä kisaamaan, mutta sille ei sitten voi mitään, se oli melko ohimenevää viimevuonnakin. 


En toki haluaisi lopettaa ratsastusta kesäksi, joten nyt aloitankin kiihkeän liikutushepan etsinnän ainakin puoleksi kesää. Kunhan saan vain mennä rennosti, oman mielen mukaan ja maastoilla. En edes muista milloin olen viimeksi käynyt maastossa. Mutta näin, siinäpä illan mietiskelyt.

On vaikea kuvaila sanoin, kuinka paljon nämä kuvat minulle merkitsevät. Ne otettiin vain kaksi päivää ennen kuin Lotta
lopetettiin, silloin kaikki oli vielä ihan hyvin.
Voi Lotta, ikävä on suuri 



xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti