10. huhtikuuta 2018

Pitäisikö vaihtaa maisemaa?

Suosittelen lukemaan, tämän blogin tulevaisuus voi riippua juuri Sinusta!

Olen ennenkin kertonut valittanut, kuinka mulla alkaa Googlen tallennustila loppua kesken, eli toisin sanoen jos ja kun pääsemme kentälle ratsastamaan (=saan kuvia), en saa niitä enää blogiin, kun tila loppuu. Ja sehän on perin ikävää, kukaan ei rupea lukemaan blogia ilman kuvia. Enkä minä todellakaan kirjoita tätä ilman kuvia. Muutenkin, tämä blogi on minun bisnes-sähköpostillani, eli sillä mitä käytän kaikkiin mahdollisiin työ- koulu- ja muihin hommiin, joissa s-postia tarvitaan. Siirsin toisen bloginikin pois tältä sähköpostilta, joten nyt minulla on taas kuvatilaa siihen blogiin. 

Ongelma on se, että Googlen kuva-arkistoista ei voi poistaa kuvia muuten, kuin yksi kerrallaan tai koko albumi (joissa minulla on noin 1000 kuvaa) kerrallaan, joka on niin typerä ominaisuus, ettei mitään rajaa. Ennen kuin tajusin kuvatilan olevan rajallista, lisäsin kuvat postauksiin niin, että latasin kaikki huonoimmatkin tänne arkistoihin ja sieltä valitsin ne jotka halusin postaukseen. Ja sen lisäksi käytin ennen aivan hirveitä määriä kuvia ja tällä hetkellä niitä katsellessa suuri osa on selkeästi huonoja, eikä niitä olisi tarvinnut julkaista. Ja niitä olisi varmasti todella miellyttävä poistella yksi kerrallaan. 

Pääsisin koko hommasta kuiville, jos vain poistaisin vanhimman kuva-albumin kuva-arkistoista ja poistaisin kaikki ne postaukset joista kuvat katoaa, mutta arvatkaapa haluanko tehdä niin? Haluanko muka poistaa vaivalla tehdyt postaukset vain tilan takia, että voin täyttää tilan paremmilla kuvilla? No en sen suuremmin. 


Postausta kuvittaa pari 10.4. otettua kuvaa

Voisin siirtää tämänkin blogin toiselle sähköpostille, tai sitten voisin aloittaa kokonaan alusta. Tehdä uuden blogin ja siirtää (tai kopioida) sinne postaukset siitä päivästä asti, kun vaihdoin Merlitziin. Tämän blogin jättäisin tottakai kaikkien luettavaksi, mutta en kirjoittelisi tänne enää mitään. Tämä olisi se muistoblogi, johon voisin palata aina lueskelemaan niitä kuuluisia vanhoja hyviä aikoja. No ei nyt sentään, mutta you got the point. Saisin kaikki ns. turhat lukijat jotka eivät enää edes tiedä olevansa lukijoita, kokonaan pois uudesta blogista, mutta samalla menettäisin blogini paikan Jalustin.netissä, mistä minä ainakin etsin lähes joka päivä jotain luettavaa. Ja jalustinnetin toiminta on tällä hetkellä niin onnettoman hidasta (ellei sitten kokonaan olematonta?), että en vaivautuisi ilmoittamaan uutta blogia sinne, koska siit tuskin olisi mitään iloa. Olen laittanut sinne s-postia erääseen asiaan liittyen ehkä kaksi vuotta sitten eikä sitä olla vieläkään huomioitu.

Lisäksi kaikki rekisteröityneet lukijat, joita tämä kiinnostaa seurata, joutuisivat rekisteröityä uudelleen, uuteen blogiin. Mutta onko se niin iso vaiva? Pitäisikö minun nyt oikeasti vain etsiä se rohkeus ja nähdä se pieni vaiva, että tekisin kokonaan uuden blogin uudella tallilla alkaneelle ajanjaksolle? Ongelma on siinä etten uskalla. Minun häviävän pieni seuraajamääräni antaa minulle todella suurta motivaatiota kirjoittaa ja jos yhtäkkiä seuraajamäärä vaihtuu kahdestakymmenestä vaikka kahteen, niin kyllä se hiukan itsetuntoa syö. Minulla kun ei ole koskaan paljoa tämän enempää niitä ollutkaan, niin ne merkitsevät aika paljon, vaikka muuta yritänkin itselleni selitellä.

Uuden blogin myötä saisin vihdoin aikaiseksi tehdä myös joillekin Merlitzin hevosille omat esittelysivut niin niistäkin pääsisi lukemaan tarkemmin, nyt en vain vaivaudu sitä tekemään. Enkä halua poistaa Melkkilän hevosten sivuja. Mutta kertokaapa nyt minulle mitä tehdä, teistä tämä on aika suuresti kiinni. Jos minun juttuni jaksavat kiinnostaa ja haluatte tätä jatkossakin lukea, teen sen uuden blogin tai siirron toiselle s-postille. Mutta jos tämä ei ketään kiinnosta, niin kuvatilan täytyttyä tulee luultavasti myös Huimaa menoa tiensä päähän. Ikävä kyllä.


OTA KANTAA:

- poistetaan vanhat kuvat & postaukset
- vanha pohja uudelle s-postille siirrettynä (=lisää tilaa kuville ja mikään ei häviä)
- kokonaan uusi blogi uudelle ajanjaksolle (=postauksia vain Merlitziin vaihtamisen jälkeen)

Ja kertokaa ihmeessä jotain helppoja blogiportaaleja jos tulee mieleen!



xoxo


8 kommenttia:

  1. Apua, koskakohan mulle iskee tää sama ongelma! Muiltakin olen välillä saanut lukea, kuinka tila loppuu, mutta vielä omalla kohdallani ei ole käynyt niin... Sitä hetkeä odotellessa :D

    Mutta ensimmäisenä mulle tulee mieleen alustan vaihto? Useammatkin bloggaajat ovat siirtäneet bloggerista blogejaan uudelle alustalle ja napanneet varmuuskopioinnilla vanhat postaukset uudelle alustalle mukaan. Tähän voisi ehkä löytyä ohjeita netistäkin, sillä mulla ei ole mitään hajua, kuinka homma toimii :D Ja mitä tuohon jalustin.net:iin tulee, itsekin luen edelleen sitä kautta blogeja, mutta en koe sitä kuitenkaan niin tarpeellisena portaalina. Sen sijaan esim. blogit.fi tuntuu olevan suositumpi nykyään, vaikkei se hevosblogiportaali olekaan.

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin tutustua tuohon blogit.fiin!
      Ja sitä tilaa pystyy tarkkailemaan Google Drivesta, siellä pitäisi ainakin tietokoneversiossa näkyä vasemmassa reunassa käytettyjen gigabittien määrä käyttämättömiä kohtaan, minulla on 14gb/15gb.. :D

      Se alustan vaihto oli mielestäni helpointa tehdä ihan niin, että luo uuden google tilin ja antaa sille kaikki oikeudet blogin käyttöön ja muokkaukseen ja lopuksi poistaa oikeudet tältä tililtä, jolloin se on siirretty ja kaikki ladattavat kuvat menevät toisen tilin kuva-arkistoihin. Mutta katsotaan ja pohditaan.. mitä vsihtoehtoja tässä vielä tulee vastaan!

      Poista
  2. Mulla kans alkaa Google Kuvien tila uhkaavasti loppua.. Samalla tavalla itsekin olen sinne kuvia ladannut, et kaikki vaan ja sieltä kivat postauksiin! Kannattiko? No ei :D

    Olen itse miettinyt kans tämän kuvatilaongelman ratkaisuksi sellaista vaihtoehtoa, että tekisin toisen sähköpostiosoitteen jonka laittaisin blogiin ns. toiseksi kirjoittajaksi, ja kirjoittaisin sillä sähköpostiosoitteella jatkossa postauksia kun kuvatila olisi siellä tyhjillään. En tiedä toimisiko tämä noin niinkuin teoriassa, mutta näin ajatuksena kuulostaa ainakin itselle aika fiksulta ja varmaan tätä jossain vaiheessa kokeilen. Ratkaisisiko se sunkin ongelman? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itseasiassa juuri näin tein, kun vaihdoin lifestyle-blogini pois tältä käyttäjältä! Ja sitten vielä vaan poistin oikeudet tältä käyttäjältä, niin se ei enää häirinnyt tällä tilillä ollenkaan. Harkitsen nyt vakavasti tätä vaihtoehtoa! :)

      Poista
  3. Yksi vaihtoehto varmaan olisi perustaa joku muu kuvatili ja suoralinkittää kuvat sieltä bloggeriin? Aika monessa blogissa tätä näkyy. Olen joskus lukenutkin perusteluita tälle ja kuulemma sillä lailla säilyy kuvien laatu parempana. Kieltämättä omalla koneella ihan hyvännäköinen kuva saattaakin blogissa näyttää tuhruiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tääkin on totta, mutta tuo kuvien linkittäminen on mulle ollut aina hirveän vaivalloista, kun en ole sellaista helppoa ja nopeaa tapaa keksinyt. Mutta mietitään, mietitään.. tätäkin voisi kokeilla! :)

      Poista
  4. Mulle on käynyt tuo sama, että kuvatila loppui! Päädyin sillon itse liittämään toisen s-postini tilin kirjoittajiin, jolla kirjautuessani pääsin taas lisäämään kuvia :) Ja vielä nyt koulun sähköpostin tultua, voin tarvittaessa liittää senkin mukaan blogin kirjoittajiin! Mutta mielestäni ei ole huono idea myöskään uusi blogi, tälle "uudelle aikakaudelle", kyllä minä ainakin näkisin uudelleen lukijaksi rekisteröitymisen vaivan ihan mielelläni teidän menoa seuratakseni! :) En haluaisi, että poistaisit vanhoja kuvia, sillä silloin vanhojen postausten katselu hankaloituisi- joten olisi tosi kiva, jos pitäisit ne kuvat kuitenkin näkyvillä! :)
    Toivottavasti ongelma ratkeaa Sinulle kaikkein parhaalla tavalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo uusi sähköposti olisi luultavasti se kaikkein helpoin ja nopein. Mietin tuota uutta blogia koko eilisen illan, mutta loppujen lopuksi uuden blogin luominen on tosi ärsyttävää, kun pitäisi keksiä nimi ja osoite, joita ei ole vielä käytössä! Kokeilinkin paria ihan kokeilumielessä, mutta kaikki jotka itsellä tuli mieleen oli tietenkin varattuja... :D
      En haluaisi itsekään poistaa noita kuvia, koska niitä lähtee niin paljon kerralla, eikä niitä saa takaisin sitten millään, koska joitakin kuvia tuskin on edes olemassa missään muualla kuin täällä. Tuo uusi sähköposti alkaa koko ajan kuulostaa paremmalta ja paremmalta idealta :)

      Poista