Torstaina piti olla koulutunti. Menin tallille todella pahalla tuulella, en vihaisena, mutta todella väsyneenä ja kaiken kaikkiaan ihan romuna. Fiilis johtui parista henkilökohtaisemmasta asiasta, mutta se ei todellakaan ollut oikea vakavamieliselle ratsastukselle. Ja kun saavuin tallille, kuulin että menisin Riolla tunnille. Hevonenhan ei ole suosikkilistassani kovi korkealla, koska en osaa ratsastaa silä lainkaan, enkä tuona päivänä olisi millään jaksanut keskittyä. Mutta ei siinä vielä kaikki: koska tunnilla meitä oli niin vähän, saimme hypätä.
Ensimmäinen reaktioni oli kauhu, väsymys ja pettymys. Tämän piti olla koulutunti, enkä halunnut hypätä. Aloin laittamaan heppaa kuntoon ja pikkuhiljaa hyvässä ilmapiirissä ja parin naurettavan kömmähdyksen jälkeen (olin mm. jättänyt ratsastuskenkäni kotiin ja lainasin kolme numeroa liian suuria kenkiä...) aloin olla jo paremmalla fiiliksellä. Hevoset vain ovat sellaisia, niiden kanssa touhutessa tulee väistämättä vähän paremmalle tuulelle.
Maneesissa olin jo ihan ratsastusmoodissa. Kuulin että menisimme vain pieniä esteitä ja että minun ei tarvitsisi hypätä niin paljoa, koska en osallistuisi viikonlopun kisoihin. Keskityin liikuttamaan Rioa eteenpäin ja taivuttelemaan sitä. Se roikkui vasemmassa ohjassa eikä suostunut taipumaan vasemmalle ollenkaan, kuten yleensäkin, mutta muuten tuntui yllättävän kivalta ratsastaa. Laukassa minun piti käyttää paljon kevyttä istuntaa ja liikuttaa sitä eteenpäin.
Hyppäsin tunnin aikana vain muutaman kerran, verryttelyesteet ihan normaalisti ja pari kertaa kolmen okserin kiemuran, jossa piti kääntää mahdollisimman pienet tiet. Hypyt tuntuivat (kuten aina) hiuka hassuilta tuon hevosen kanssa, mutta sehän on vain Rion tyyliä. Sillä on kiva hyppy, mutta hypyn jälken olisi kiva olla jossain muualla kuin siellä kaulalla... :D
Tulimme kolmen okserin kiemuran ensin pienempänä ja lopuksi hiukan isompana, kun muutkin tulivat ratojaan. Oli ihanan rentoa mennä vain tuollaista pientä, eikä kaikkiin pieniin yksityiskohtiin tartuttu kuten normaalilla tunnilla. Nyt ei haettu täydellisyyttä, vaan hyvää fiilistä ja onnistumista. Riolla kiemuran käännökset onnistuivat hyvin, eikä tunnin aikana tullut yhtäkään mahtiloikkaa. Kaikki sujui todella kivasti ja tunnin jälkeen minä jo hymyilin aurinkoisesti. Toki se saattoi ehkä johtua siitäkin, että ulkona paistoi aurinko ja olin pelkässä t-paidassa vielä seitsemän jälkeen, mutta uskon hyvän mielen syynä olleen ratsastus. Se parantaa pahankin päivän!
Ps. Mitäs pidätte uudesta ulkoasusta? Tämä banneri ei miellytä omaa silmää ihan niin paljoa kuin voisi, mutta parempien kuvien puutteessa se kelpaa. Voi olla että lähtee vaihtoon heti kun uusia kuvia alkaa satelemaan enemmän :D Mutta nyt on ulkoasuprojekti hetkeksi rauhassa ja enää puuttuu omat esittelyt nykyisiltä vakiokaviokkailta!
Sain muutaman videopätkän tämän päiväisestä estevalmennuksesta ja sehän on harvinaista herkkua näin talvella, kun kukaan ei normaalisti halua tulla maneesiin palelemaan tunniksi vain kuvaamishommia varten. Ja kuinkas sattuikaan, kun hevoseksi osui jo kertaalleen tällä viikolla kokeiltu Rio The Ponihevonen. Tämä vanha tuttu, hassu tapaus isoine liikkeineen, jolla hyppäsin viimeksi hyvin kauan sitten, joskus syksyllä varmaan.
Menin Riolla jo eilen koulutunnilla ja en voi sanoa että se oli tosi kivaa, mutta en voi myöskään sanoa että se oli ihan kamalaa. Vaikka hevosta ei saa kulkemaan pyöreästi mitenkään ja sen mielestä taipuminen on toisiksi hirvein juttu maailmassa (sen pyöreänä kulkemisen jälkeen), sain heppaa ratsastettua mielestäni ihan hyvin. Ei tarvinnut koko ajan monottaa sitä eteenpäin ja kun tehtävänä ei ollut sen vaikeampaa työskentelyä kuin pääty-ympyröitä ja koko pitkän sivun pituisia vastataivutuksia, ainoana ongelmana oli oma hengenahdistus, kun tuntui ettei keuhkojen tilavuus riitä Rion laukassa istumiseen vaadittavaan urheilusuoritukseen.
Se siitä koulutunnista, tänään päästiin hyppäämään ja kiitos Jumalalle Jeesukselle ja Joulupukille siitä, ettei esteet nousseet sen korkeammiksi, alkoi nimittäin hiukan jännittämään kun vuorossa oli kolmoissarja... Hienostihan se loppujen lopuksi sujui ja olen ehkä hiukan ennakkoluuloinen tuon hevosen kanssa, mutta minkäs sille voi kun on nähnyt ja kokenut niitä sen mahtiloikkia, joissa kukaan ei pysy kyydissä. Alkuun sujui ihan hyvin ja oikeastaan ainoa kunnon moka tuli ensimmäisellä kerralla kun tultiin se kolmoissarja: en ratsastanut tarpeeksi eteen ja keskimmäiselle okserille askel jäi kauas, Rio tietysti hyppäsi kuudenkymmenen sentin okserin kuin se olisi ollut osana metrin rataa ja minä keikahdin kaulalle, mutta viimeisen esteen onnistuin kuitenkin suorittamaan jotenkuten (kaulalla). Ennen kuin otin videosta äänet pois, siitä kuului sarjan jälkeen hihkaisu "jee mä en pudonnu!" :D
On tuo hevonen sitten hassu otus. Se hyppää pienetkin esteet niin suurella voimalla, että sieltä lentää väkisin vähän eteenpäin. Eikä mulla näköjään ole keskivartalossa tarpeeksi voimaa, että pystyisin seisomaan jalustimilla yläkroppa täysin suorassa, kun hevonen potkaisee takajalat esteen ylitse. Ei ihme että sillä on ponnua vaikka mihin, tuollaisella voimalla pärjää isoillakin radoilla. Ja luultavasti se on ratsastajallekin helpompaa, kun tulee automaattisesti mentyä enemmän liikkeeseen mukaan, eikä jää takakaarelle istumaan, mistä sitten ampuu raketin lailla kaulan yli maahan.
Pakko laittaa vielä tämä hieman tärähtänyt screenshot videosta.. Ei me mitään turhia ilmavaroja oteta! :D
Onko kokemuksia tuollaisista hevosista, joiden hypyissä on vaikea olla mukana,
koska ne hyppäävät niin oikealla tekniikalla ja niin voimakkaasti?
Otsikko on henkisellä tasolla, ei tarvitse soittaa sosiaalitoimistoon, en elä ojanpohjalla.
Päätin kirjoittaa postauksen. Päätin selitellä menneitä tapahtumia ja purkaa omia ajatuksia. Blogi on siinä hyvä apu. Kun tarvitsee purkaa kaikki menneet jutut, ne voi vaan kirjoittaa puhtaaksi ja julkaista muiden luettavaksi ja parhaassa tapaauksessa muut lukevat sen ihan innoissaan. Hassua. Mutta varoitus: nyt sitä tekstiä sitten tulee!
Manantai 1.1. Tästä se kaikki alkoi, ei mennyt ihan niin kuin piti.
Kallella on ollut jouluna lomaa ja sitä on liikutettu ilmeisesti hyvin hyvin kevyesti, tai sitten se on ollut täyslomalla. Virtaa löytyy reippaasti ja heti tunnin alussa jo mietin että mitähän tästä tulee. Saan sen kuitenkin ravissa työskentelemään ihan hyvässä mallissa, ja unohdan sen pienen jännityksen, kun hevonenkin rentoutuu sulkuväistöjen myötä. Laukka tuntuu aluksi hyvältä. Kalle pysyy ihan kivassa moodissa hetken, mutta äkkiä se saa toisessa päädyssä jonkun virtapiikin ja lähtee hiukan kovempaa, enkä ehdi ottaa kiinni. Yksi iso loikka selkä köyryssä eteenpäin, ratsastaja jää liikkeen taakse, valtava pukki ja takajalat kohti kattoa, ratsastajalla ei ole mitään muita mahdollisuuksia kuin tutkia normaalia tarkemmin maneesinpohjan koostumusta.
Ilmat pihalla. "Ei sattunut, hitto mikä pukki!" Takaisin selkään ja käyntiä eteenpäin. Oikeasti selkään ja niskaan sattuu. Hevonen heittelee hiukan päätään ja vaikuttaa tyytymättömältä. Muut ottaa uudestaan laukkaa, jään ympyrälle ravaamaan ja pistän hevosen töihin. En uskalla laukata, se tekee sen kuitenkin uudestaan. Henki pihisee kurkussa, kyynelet nousevat melkein silmiin. Pelottaa, en uskalla. Pitkän keskustelun jälkeen oman itseni kanssa nostan laukan ja laukkaan puoli ympyrää niin jännittynyttä pikkulaukkaa kuin pystyn, kunnes pudotan hevosen raviin.
Loppuravit otan jännittyneissä tunnelmissa ja tunnin jälkeen hoen samoja sanoja itselleni. Ei ole sen vika että se on nuori ja sillä on energiaa loman jälkeen. On pakkaspäivä ja se on klipattu. Talvi tekee hevosista reaktiivisempia. Ei se ole ilkeä, se on kiltti nuori hevonen, jolla sattuu olemaan virtaa.
Tiistai 2.1. Menen Riolla. Tunti sujuu ihan hyvin ja Rio on mukavan energinen. Se on vaikea, mutta en menetä hermojani. Kuulen, että Kalle on ollut käytöskoulussa ja tenhyt samanlaisia pukkeja. Laukkaaminen sattuu selkään, koska Rion laukka on sen verran töksähtävää. Yritän purra hammasta ja hoitaa tunnin loppuun kunnialla ja olen tyytyväinen Rioon.
Maanantai 8.1. Ratsuna on ensimmäistä kertaa Ruben, valtavan kokoinen hevonen, jossa on samaa näköä kuin Kallessa. Alkuraveissa selkään, kylkiin ja niskaan sattuu niin paljon, etten melkein saa henkeä. Paikat ovat edelleen jumissa tippumisesta ja Ruben on niin samanlainen kuin Kalle, että juuri ne paikat joutuvat töihin. En pysty rentoutumaan. Opettaja ihmettelee, kun hevonen on niin oudon jännittynyt, vaikka yleensä on rennon letkeä kuin mikä.
Keventäminen sattuu, harjoitusravi sattuu, laukkaaminen sattuu. Jos työnnän rintakehää ylöspäin ja yritän parantaa istuntaani, tuntuu kuin kyljet halkeaisivat ja en saisi henkeä. Niskan lihakset tuntuvat olevan kuin lihamyllyssä. Hevonen on kuitenkin mielettömän hieno, se tekee kaikkensa ja tunnen olevani GP-tason kouluratsastaja, kun laukkaamme pituushalkaisijalla täydellisessä peräänannossa, täydellisesti avuilla. Kun huomaan, että hevonen ei tee mitään mitä en pyydä, uskallan pikkuhiljaa rentoutua. Lihaksetkin tuntuvat rentoutuvan ja kipu häipyy. Lopputunnista vain kyljissä on enää epämukava tunne, jos suoristan selkää liikaa. Tunnin jälkeen autossa istuminen on täyttä tuskaa, mutta lämmin suihku helpottaa hiukan.
Tiistai 9.1. ja maanantai 15.1. Saan kokeilla Prinsessa Azuraa esteillä, ja koulutunnille saan Emyr-pojan. Tässä vaiheessa olen jo melko varma, että opettajat yrittävät vältellä Kallea meidän tunnilla. Hyppäämme Azuran kanssa muutamaa estettä ja pian yksi okseri nouseekin kahdeksaankymmeneen senttiin. Sen saa hypätä jos haluaa. Jännittää liikaa ja sanon ettei minun tarvitse hypätä enää, olen tyytyväinen viimeisimpään hyppyyn. Opettaja sanoo että olen hypännyt korkeampiakin ja että tuo ei ole Azuralle vielä mitään. Hyppään ison okserin ja hyppy onnistuu täydellisesti. Tunnista jää hyvä mieli. Emyr on mukava ratsastaa ja koulutunnissakaan ei ole mitään valitettavaa, mutta tässä vaiheessa alan jo hiukan ikävöimään pikku Kalkkunaa ja sen törppöilyä.
Tiistai 16.1. Saamme valita itse hevoset muutaman hevosen joukosta, joten kirjoitan itselleni Kallen. Olen onnesta soikea, enkä osaa yhtään arvata mikä tunnilla odottaa. Satulaan istuessa en saa sellaista kotoisaa tunnetta kuin odotin ja halusin. Sen sijaan minua jännittää ja hiukan pelottaa. Kalle on energinen ja superjännittynyt. Ratsastaminen ei ota onnistuakseen, kun ratsastaja jännittää ja hevonen jännittää. Harjoitusravi on täyttä tuskaa, koska en pysty istumaan jännittyneen hevosen selässä sitten mitenkään.
Kun tulee laukkatyöskentelyn aika, hengitys alkaa taas vinkua kurkussa. Pelottaa. Ihan oikeasti, rehellisesti pelottaa, toisin kuin koskaan ennen. Ajatuskin laukkaamisesta tuntuu niin pelottavalta, että kyynelet eivät ole taaskaan kaukana, kunnes opettaja kysyy että "Miksi sä sitten otit sen jos et uskalla laukata?". Niin. Otin sen siksi että pääsisin tästä pelosta eroon. Nostan laukan ja yritän hillitä sitä. "Napa eteen, lapaluut yhteen ja enemmän laukkaa" hokee opettaja. Jos hevosella on energiaa, se pitää purkaa pois. Laukkaan ympyrällä sillä aikaa kun muut tekevät loivaa kiemuraa ja yritän pysyä pois etukenosta. Lopputunnista minulla on voittajafiilis, mutta samalla olen hieman pettynyt itseeni. Hevonen saa runsaat taputukset.
Maanantai 22.1. Listassa lukee Kalle ja gramaanit. Olo helpottuu heti. Tunnilla minulla on vaikeuksia gramaanien kanssa, koska en osaa pitää kahta ohjaa kädessä. Mutta Kalle työskentelee ihan mainiosti ja vaikka sillä on virtaa, se saa käytettyä sen hyvin. Pohkeenväistö ympyrällä ei onnistu ja hevonen on aivan järkyttävän jäykkä, mutta muuten kaikki onnistuu hyvin. Laukaaminenkaan ei tunnu pelottavalta, hassua miten paljon yhden pienet apuohjat voivat tehdä lisää itseluottamusta. Tunti on rankka, mutta hyvin palkitseva ja olen todella tyytyväinen.
Tiistai 23.1. Voisin ottaa Kallen, mutta saan tilaisuuden kokeilla Monica-ponia, enkä voi vastustaa. Monica saa heti karsinassa lempinimen Myrtsi-Monica, koska selvästi inhoaa minua koko sydämestään. Poni on kutenkin hyvin hellyyttävä painaessaan korvat luimuun ja hieman ihastun siihen. Ratsastaessa Monica on aivan ihana. Se on reipas ja taitava, eikä sen askellajit ole ollenkaan liian pienet. Menemme tunnilla kahta kavalettia ympyrällä, sekä lisäyksiä ravissa ja laukassa. Poni esittää parhaat puolensa ja tajuan, että minun on pakko päästä hyppäämään tällä ponilla. Minun on pakko saada tietää kuinka hyvä se oikein on.
Maanantai 29.1. Listassa on jälleen Kalle ja gramaanit. Tällä kertaa kaksien ohjien pito onnistuu hitusen paremmin, mutta on edelleen vaikeaa. Hevonen on selvästi väsynyt ja se oikoo kaikki kulmat ihan törkeästi. En saa siihen tunnin aikana kunnon kontaktia kuin ihan lopussa, mutta saan sen kuitenkin kulkemaan ihan nätisti. Oikominen ja törkeä sisäpohkeen päälle juokseminen jatkuu läpi tunnin, mutta olen ihan tyytyväinen. Hevonen on hyvä, kunhan sen saa töihin.
Sellaisia tunteja tässä kuussa.
Ja näiden takia tunnen eläväni melkoisella ojanpohjalla. Tuntuu kuin tällä ei olisi minkäänlaista tarkoitusta. En oikein tiedä. Hassu tunne. Jotenkin tuntuu tyhjältä, etten saisi enää iloa ratsastuksesta. Ja joka tunnilla pelottaa, että putoan, tai että hevonen saa jonkun sätkyn. Kaikilla muilla tunneilla, paitsi Monica-ponin kanssa. Ponin kanssa oli jotenkin niin paljon turvallisempi olo. Se on pieni ja helppo, ja tuntuu että saan siihen niin paljon paremman kontaktin, kuin isoon hevoseen. Pelkäänkö nyt hevosilla ratsastamista? En tiedä.
Taas on tullut ratsasteltua, mutta ikävä kyllä maneesissa ilman kuvia. Samat hevoset ovat olleet alla - pääsääntöisesti koulutunnilla Pulla ja (este)valmennuksessa Rio. Ovat ne toki vaihdelleet paikkoja, mutta vieläkään en ole päässyt kokemaan haluamaani estetuntia Pullan kanssa, koska kaikilla tiistain valmennuksen tunneilla ei hypätä. Nytkään en voi kehuskella suurella kuvamäärällä, sillä sitä lajia ei ole ollenkaan, vaan saatte tyytyä pelkkään videokoosteeseen estetunnilta Rion kanssa.
Kyllä on tuossa hevosessa tyyliä. En ymmärrä, miten voi olla niin ristiriitainen hevonen. Se on pieni ja sillä on valtameren kokoiset askellajit. Se on aivan järjettömän laiska varsinkin aluksi, mutta samalla todella herkkä raipalle. Kun näpäyttää takapuolelle, hevonen oikein hypähtää eteenpäin, mutta ikävä kyllä vain muutaman askeleen ajaksi - sitten se taas hiipuu. Ja vielä se, että se on hitaahkon puoleinen ja kankea, mutta silti hyppää kuin jänis - mistä vaan miten vaan ja mihin vaan.
Sainkin kokea ne ensimmäiset Rio-hypyt, joista ihmiset puhuvat. Ensimmäisellä retkahdin kaulalle ja jäin sitten esteen jälkeen siihen makoilemaan ja pitämään kiinni kuin apina. Siitä tämäkin postaus sai otsikkonsa. Sen jälkeen hevonen ilmeisesti tajusi, että sillä saa ratsastajan keskittymisen herpaantumaan - se eläin nimittäin teki lopputunnista vielä monta ihmeellistä kamikaze-hyppyä lisää ja lennätti ratsastajaa satulan takakaarelta etukaarelle. Alla olevassa videossa näkyy, miten alkutunnista Lotta ratsastelee huolettomasti ilman turavliiviä, kunnes Rio päättää antaa hieman haastetta elämään. Oli muuten lopputunnin turvaliivi tiukasti päällä! :D
En voi sanoa, että meno näyttää mitenkään kauniilta, ainakaan noiden hyppyjen puolesta. Toki aina videoa katsoessa yllätyn, kun esteiden välinen ratsastus ei näytäkään ihan hirveältä räpellykseltä - miltä se tuntuu - vaan sitä pystyy jopa katselemaan. Sanon tämän nyt monennetta kertaa, mutta ei tästä edelleenkään mun suosikkia tule, mutta ihan jees hevonen kun oppisi vaan ratsastamaan!
Enpä olisi uskonut tätä kuulevani. Ainakaan tästä kyseisestä nelijalkaisesta, läsipäisestä, kilpikonnamaisesta turbomuulista. Kyseisen lauseen pamautti uusi luokkatoverini, joka on tällä kyseisellä haamuhuppuisella kauramoottorilla ratsastanut. Ja kyse on siis - mikäli ette kauniista kuvailuistani jo arvanneet - Rio-nimisestä kavioeläintapauksesta. Olen ratsastanut Merlitzissä nyt kolme viikkoa, yhteensä kuusi kertaa. Neljä kertaa olen ratsastanut Rips-Rips-Riolla ja kaksi kertaa ihanalla Pulla-tammalla.
Onhan Riokin aivan ihana - karsinassa. Siellä se kerjää huomiota ihan koko ajan ja tunkee syliin jopa melkein ärsyttävyyteen asti. Mutta ratsastus onkin sitten ihan eri homma. En voi sanoa pitäväni tästä eläimestä ihan kauheasti, koska en osaa sillä ratsastaa. Toki aina toitotan sitä, että vaikealla hevosella kehittyy, mutta kun tällä hevosella en ole kokenut onnistumista kuin kaksi sekuntia! Eikä hevonen muutenkaan ole ihan sen tyyppinen, mitä etsin. Haluaisin sirorakenteisen, reippaan ja edestä kevyen hevosen. Rio on aikalailla kaikkien noiden kriteereiden vastakohta, mitä nyt esteillä syttyy ja menee vähän enemmän eteen.
Mutta hyppääminen sujuu, vaikka ratsastajat siltä kuuleman mukaan putoilevat aina!
Tämän päivän estetunnista on tarjolla Honor 7-laatuisia kännykkäkuvia, sekä -videoita. Kaikki kuvat eivät ole ihan
täydelliseen ajankohtaan napattuja, mutta kun kuvia kerran on, en ala nirsoilemaan.
Tämän päiväiseen estevalmennukseen tiesin jo saavani Rion, koska eilisellä koulutunnilla opettaja sanoi että minun pitäisi ratsastaa tällä vielä seuraavanakin päivänä, koska sen saaminen pehmeäksi oli niin lähellä. Koulutunti oli aikamoinen työmaa, koska Rion harjoitusravi on suoraan sanoen pyllystä koska se on niin iso, mutta hieman töksähtävä, samoin kuin laukka.
Tunnilla mentiin ympyrällä ensin isoa laukkaa, sitten se koottiin niin pieneksi kuin mahdollista (ei kovin helppoa hevosella, jolla on jalkapallokentän pituinen laukka ja joka ei kokoa helposti) ja tiputettiin lyhyestä laukasta valtamerilaivan kokoiseen harjoitusraviin. Ravia piti pidentää niin paljon kuin hevosesta lähti, kunhan se pysyi tahdissa. Ja Rioltahan sitä ravia löytyy, varsinkin laukan jälkeen. Istu siellä sitten ja yritä pitää kädet alhaalla... Vaikeaa oli!
Mutta estevalmennukseen! Päätin pitää positiivista fiilistä yllä, koska hyppääminen ei ollut viimeksikään vastenmielistä tällä hevosella. Lisäksi menimme ulkokentällä ja ratana oli hieman isompaa estettä, kuin 60cm. Alkuraveissa yritin vain taivutella hevosta, jotta saisin siihen edes hiukan tuntumaa. No, hevonenhan on yhtä kuin rautakanki, joten taivuttelu ei ollut ihan helpoin homma. Mutta yritystä ei taaskaan puuttunut, onneksi olen näin sisukas ratsastaja, joka ei anna periksi! (pientä itsekehua, köh köh!)
Tehtävänä oli tehdä paljon voltteja. Ravissa hevonen ei taipunut millään, tunki vain ulkoapujen läpi ja sitä piti puskea koko ajan eteenpäin ja se oli suoraan sanoen todella raskas ratsastettava. Laukassakin tapahtui ulkoapujen läpi tunkemista volteilla ja lyhyet estejalustimet vaikeuttivat vielä enemmän koko hommaa. Kuulostaa tekosyiltä, mutta tottahan tuo on.
Aloitimme verryttelyhypyt pienellä okserilla, joka oli helppo ja mukava tehtävä. Rio toimi oikein hyvin, mutta sitä piti kovasti vain puskea eteenpäin. Hevonen oli niin kamalan laiska, että tuntui ettei raipasta ja edes kannuksista ollut mitään apua. Verkkahypyt kuitenkin olivat ihan hyviä ja hevosen hyppyvoima pelasti aika usein vieden esteen ylitse jopa huonosta laukasta. Tulimme okserin molempiin suuntiin kaksi kertaa ja hypyt eivät olleet kertaakaan mitenkään katastrofeja. Odotin niitä katapulttiloikkia, mutta niitä ei tullut. Tai sitten tuli, mutta en vain huomannut, koska olen tottunut niihin Mimmin kanssa.
Verryttelyn jälkeen vuorossa oli viiden esteen rata, joka tultiin kaksi kertaa.
Ensimmäinen rata sujui keskinkertaisesti. Alussa Rio oli alitempoinen ja hidas, mutta ensimmäisen esteen jälkeen se hieman pääsi ylös siitä siirapista, jonka aina kuvittelen sen jalkoihin. Kuitenkin kaarre toiselle esteelle vei laukkaa aika paljon ja linjan ensimmäiselle esteelle tuli hieman vino askel. En tiennyt linjan pituutta, joten en ollut varma laukkojen määrästä. Kuudennella askeleella ajattelin hevosen ottavan vielä yhden, mutta askeleen paikalle tuli hassu miniaskel ja sen jälkeen hevonen loikkasi kunnon hypyllä pystyn yli. Viimeiset kaksi estettä sujuivat hyvin ja sain molemmille hyvän askeleen.
Toisella radalla skarppasin jo alussa ja sain hevosen hyvätahtiseen laukkaan jo ennen ensimmäistä estettä. Kaarre toiselle esteelle kuitenkin söi taas laukkaa hiukan ja linjan ensimmäinen hyppy oli jälleen hieman epämääräinen. Sain kuitenkin hyvät kuusi laukkaa linjaan, vaikka viimeiselle tulikin hieman normaalia isompi hyppy kauempaa. Viimeiset esteet sujuivat taas hyvässä rytmissä ja näin huomasin itsekin radan ainoaksi ongelmaksi hevosen tunkemisen oikealle ja näin valuvan vinoksi ennen linjaa. Linjan ensimmäiselle tulee huono hyppy ja toinen jää hieman optimaalista paikkaa kauemmas.
Mulla niin menee hermo näiden hehtaarin kokoisten YouTube-videoiden kanssa, kun näitä ei saa upotuskoodillakaan pienemmäksi! Ärh.
Saimme tulla vielä kaksi estettä uudestaan ja valitsin linjan. Kun sain tulla sen ilman ensimmäistä estettä, sain Rion työnnettyä sisäapujen kanssa ulospäin, eikä se puskenut vinoksi. Linja onnistui todella hyvin. Hevonen sai paljon taputuksia ja vaikka emme hypänneetkään mitään isoa, tuntui radan hyppääminen todella kivalta. Loppuverryttelyissä jäin kahdeksikolle taivutae mahdollisimman paljon, mutta en ehtinyt saada hevosta vieläkään kunnolla alas, koska loppuverkka-aikaa oli niin vähän. Mutta onhan tuo hevonen nyt ihan mukava. Ihan okei.
En osaa vieläkään sanoa mielipidettäni Riosta. Se on haluamani esteratsun vastakohta, mutta omalla tavallaan se on niin kiva, kun se on niin samanlainen kuin Mimmi. Mutta en haluaisi samanlaista, haluaisin kokeilla jotain täysin erilaista. Ja tänään näin, kuinka paljon Pulla todella kuumuu esteillä.
Nyt ymmärrän, mistä kaikki puhuvat! Haluan todellakin kokeilla sitä. Hevonen todella menee ihan täysillä, ihan samanlainen kuin Huima aikoinaan. Miksi en ole löytänyt vielä mitään uutta?! :D
Ensimmäisestä koulutunnista Merlitzissä oli selvitty kunnialla ja se oli suunnitelmana myös ensimmäiselle estetunnillekin. Listassa seisoi nimi Rio ja tiesin heti mitä hevosta tarkoitettiin. Se oli kauniin kullanruskea läsipäinen puoliverinen ruuna, josta olin kuullut paljon hyvää. Odotin tuntia innolla, koska hevonen vaikutti jo karsinassa todella kivalta.
Mutta hevonen olikin varsin mielenkiintoinen tapaus.
Tänne julkaistavia kuvia tuli vain tämä yksi kappale, koska maneesi ja tuo minun kamerani ei ole mikään loistava yhdistelmä. Joten loput kuvat onkin sitten minun ja Pullan kuvia koulutunnilta.
Olin odotellut estetuntia ehkä hieman liiankin vaaleanpunaisten lasien kanssa, enkä ollut valmistautunut kunnolla siihen mitä oli vastassa. Odotin, että hevonen olisi tietysti täydellinen, niinhän siitä sanottiin. Tosin, minulle sanottiin myös monta kertaa että jokainen ratsastaja tippuu Riolta ensimmäisellä estetunnilla, koska se hyppää niin isosti. Isot hypyt eivät jännittäneet koska Mimmin kanssa olen tottunut jo isompiin loikkiin, mutta joku olisi voinut kertoa, että hevonen on muuten aivan järjettömän vaikea ratsastaa.
Ruuna oli niin vaikea, että aika monta kertaa teki mieli luovuttaa. En kuitenkaan voinut, koska olin ensimmäistä kertaa uuden opettajan silmän alla, joten oli pakko ainakin yrittää. Hevonen ei suostunut menemään pyöreäksi tai myötäämään edes hieman niskasta, vaan mennä tökötti kaula suorana kuin mikäkin muuli. Ei sillä että se olisi ainoa asia mistä välitän, ei todellakaan. Rio oli alkutunnista älyttömän tahmea, mutta lopputunnista kun sen sai liikkeelle, takaosa polki alle todella hyvin ja hevonen työskenteli muutenkin erinomaisesti. Olen vain tottunut siihen, että hevonen menee kaula kaarella jos jaksan sitä ratsastaa ja kun tämä hevonen ei mennytkään, jotenkin petyin itseeni todella syvästi.
Menimme alkuverryttelyksi kolmea puomia, joista viimeinen oli pieni ristikko. Väleihin taisi tulla kolme laukkaa. Ravissa tehtävä onnistui hyvin, mutta Rion laukka oli niin haastavaa, että olin laukkatyöskentelyn jälkeen niin hikinen ja punainen ja huohottava, etten ole koskaan ennen ratsastustunnilla ollut. Laukka oli iso, mutta kuitenkin hiukan töksähtävä, joten siinä oli vaikea istua. Sen lisäksi Rio oli aivan järkyttävän laiskan oloinen ja minun oli koko ajan pakko vain työntää sitä eteenpäin, joka verotti voimia kovasti. Kun alettiin vihdoin hyppäämään, hevonen kuitenkin innostui ja sitä saikin ruveta pidättelemään enemmän kuin ajamaan eteenpäin.
Hypyt olivat kivoja. Emme hypänneet kuuttakymmentä senttiä isompaa - johon salaa itsekseni hieman petyin - mutta toisaalta se oli ihan hyvä kokeilla uutta hevosta hieman matalammilla esteillä. Eikä Rio hypännyt mitenkään ihmeellisen kaukaa. Olen Mimmin kanssa saanut huonompiakin askelia ja vielä isompiakin hyppyjä, eikä hevonen ollut esteillä mitenkään hurjan haastava. Oikeastaan se oli hyvin paljon saman kaltainen kuin Mimmi: isolaukkainen, pitkäkaulainen ja pitkällä kaulalla menevä. Esteillä en "muotoa" sitten enää hakenutkaan ja ratakin sujui ihan hyvin. Askeleet onnistuivat ja hevonen pysyi käsissä. Pitäisi vain opetella istumaan Rion laukassa, niin asiat olisivat paremmin ja saisin käytettyä istuntaa.
Siellä mennään hampaat ja vatsalihakset irvessä, ettei Pulla menisi liian kovaa ja vaihtaisi laukkaa :D
Miksi en voi vaan ratsastaa suu kiinni neutraali ilme naamalla?
Loppuverryttelyissä toivoin, että hevonen myötäisi - eihän nyt itseään kunnioittava ratsastaja luovuta minkään asian suhteen - mutta ehei. Hevonen vain meni kaula suorana. Ehkä se ei vain pysty, tai ehkä sitä ei ole opetettu siihen, en tiedä. Mutta vaikka Riosta ei minun uutta lempihevosta tullutkaan, oli tunti ihan okei. En osaa sanoa oliko se hyvä vai ei hyvä, mutta ihan okei. Voisin joskus oppia ratsastamaan Riolla ja opetella olemaan häiriintymättä tuosta kaulasta :D
Tämä postaus on siis jo kaksi viikkoa vanha, viime viikolla menin maanantain koulutunnin Riolla ja ymmärsin hevosta hieman enemmän. Suora kaula ei härinnyt minua niin paljoa enää ja sain hevosen menemään tehtävät todella hienosti. Lisäksi pystyin istumaan Rion laukassa paljon paremmin kuin edellisellä kerralla ja hevonen oli paljon eteenpäinpykivämpi ulkona, kuin maneesissa. Tiistain estetunnilla sain ratsukseni tutun Pullan ja tunnilla menimme vain puomitehtäviä. Sain vihdoin huomata mitä tarkoittaa Pullan kuumuminen, mutta ei se edelleenkään ole minusta mitenkään liian reipas tai vaikea. Itseasiassa Pullassa olisi ainesta minulle treenihevoseksi, ellei sitten löydy joku vielä kivempi. Haluaisin ainakin hypätä sillä kunnolla. Mutta katsotaan nyt!
Siinäpä ensimmäinen estetunti Merlitzissä, ikävä kyllä siedettävää kuvamateriaalia tuli vain tuo yksi kuva.
Seuraavaksi kuvia mahdollisesti Melkkilän aluekisoista ja Perniön ponitallilta.
