Kun ikävälle ei löydy sanoja

Tyhjää. Kaikki tuntuu kovin tyhjältä.

Kirjoittaessani tätä kyynelet vierivät poskilla, enkä edes tiedä minkä takia. Johtuuko se kauniista muistoista, vai ikävästä. Johtuuko se menetyksestä vai siitä onnesta, että kaikki se koettiin. 

Where does the good go?

Kaipaan tätä ponia takaisin elämääni enemmän kuin mitään muuta. Olen kirjoittanut varmaan sata postausta siitä, kuinka tärkeä tämä olento minulle on, mutta kerron sen vielä kerran uudestaan. Kun katson vanhoja kuvia, ei kyyneliä voi estää. Kaikki muistot vain tulvivat mieleen.

Lupasin, että käyn katsomassa sitä. Käyn tarkistamassa, että kaikki on okei ja että poni tunnistaa minut vielä. En ole käynyt Huiman luona luoja tietää kuinka pitkään aikaan. Ja nyt en voi lopettaa yhden videon katsomista Youtubessa, vaikka se on huonosti tehty ja haluaisin poistaa sen kokonaan. Kyseisellä videolla sattuu olemaan meidän hetkiä vuodesta 2013 asti ja se tunne mikä kuvista ja videoista välittyy minulle, on sanoin kuvaamaton. 

Voi kumpa voisin tehdä videon uudestaan, paremmin. 

En edes tiedä mitä kirjoittaisin. Enkä tiedä mitä tekisin. En ole valmis sanomaan hyvästejä. 

En ole kirjoittanut tänne mitään siitä, miten ratsastuksessa sujuu nykyään. Ei vain ole mitään syytä kirjoittaa. Kaikki menee ihan hyvin, olen kokeillut nyt useampiakin hevosia Merlitzissä ja tykkään tosi monesta. Mutta kukaan ei voi viedä tämän ponin paikkaa. 

Minkä ihminen ikävälleen voi. Haluan nuo ajat takaisin ja se fakta että se on mahdotonta, tuntuu niin pahalta. En voi kieltää olevani onnellinen nyt, mutta silloin olin täysin eri ihminen. En voi kuvitellakaan saavani saman kaltaista suhdetta johonkin toiseen hevoseen. Se ei vain toimi. 

How do you know, when to let go?

Where does the good go?

https://www.youtube.com/watch?v=ti2JEiO1Av0

xoxo

Esittelyssä: Runaway Child

Jotkut tarkkasilmäiset ja uteliaat ovat saattaneet jo huomata, että olen kirjoitellut toistakin blogia viimevuoden loppusyksystä asti. Olin pyöritellyt asiaa päässäni jo jonkun aikaa, mutten kuitenkaan ollut valmis julkaisemaan oman elämäni asioita julkisesti. Kai pelkäsin tuomitseista, että joku olisi kommentoinut "ei ketään kiinnosta" tai jotain vastaavaa. Kirjoitin blogia siis yksityisenä, kunnes keväällä päätin julkistaa kirjoitukseni. 

Ensimmäinen banneri.
Blogin nimi Runaway Child syntyi musiikista, mistäs muustakaan.

Blogin julkistaminen ei muuttanut mitään. Kirjoittelin ja julkaisin edelleen postauksia arjesta ja juhlasta, elämästä ja sen sellaisesta. Kirjoittelin välillä itselleni, välillä kuin minulla olisi ollut suurikin joukko lukijoita. En muista tarkalleen missä vaiheessa sain ensimmäiset lukijani, mutta se oli hyvin pian julkistamisen jälkeen. Ensimmäiset kommentit sain kesäkuiseen Wannabe-luontokuvaaja -postaukseen. 

Pieni linkki tässä blogissa, esittelysivullani ei ole johtanut monenkaan katseljan tietä Karanneen lapsen blogiin, enkä aiemmin tehnyt asialle mitään sen takia, etten ollut varautunut katselijoihin. Julkaisin nyt tekstiä, joka on avoin koko nettimaailmalle, kaikki voivat lukea ja tuomita sen. Nyt haluan blogille näkyvyyttä, kuuluvuutta ja ennen kaikkea mainostusta. Tiedän, että hevosblogimaailmassa ei nämä lifestyleblogit ole kuuminta hottia, mutta lifestyleblogimaailma onkin aivan asia erikseen. Nyt on aika jättää linkkejä joka puolelle. 

Nykyinen banneri.

Päätin jo alussa, että blogistani löytyy kaikille jotain. Sieltä tulee tulevaisuudessa löytymään ruokaohjeita, kirja- ja elokuva-arvosteluja, erilaisia erikoispostauksia, mahdollisesti meikki- ja kosmetiikkajuttuja, ostoksia, yms. Koska niihän blogin sivupalkissa lukee: 

Valokuvausta, musiikkia, lukemista, kirjoittamista, elokuvia, leipomista ja 

ruuanlaitoa. Shoppailua, aurinkoa, matkailua, sekä kirkkaita värejä.

Päiväkirjan tapaisia tekstejä elämästä ja elämän viereltä - villeimmistä 

unelmista. Haaveilua ja vesisateessa huokailua, sekä tietysti paljon 

kuvia omasta naamasta.

Oreo-muffinit -postaus

Jo ylempänä mainittu Wannabe-luontokuvaaja -postaus

Kyllä, tämä postaus oli puhtaasti ja vain ja ainoastaan, pelkästään, mainostusta. Haluan ei-enää-niin-tuoreelle blogilleni enemmän näkyvyyttä, koska miksen sitä voisi haluta. En ymmärrä sitä, kun valitetaan "ettei olisi sopivaa haluta enemmän". Minusta se on ihan okei, jopa toivottavaa. Se on se, joka puskee ihmiset eteenpäin ja isompaan tavoitteeseen. Ei mikään hissuttelu.

Joten käykää ihmeessä tutustumassa! 

Runaway Child  |  http://lottaxox.blogspot.fi/

xoxo

Salo Horse Show 2017 - Six Bar

Tosiaan, viime viikolla starttasi jokavuotinen Salo Horse Show ja sen kilpailut. Itse olin vannonut, että otan vähintään yhtä paljon kuvia kuin viime vuonna - eli noin 1500 - mutta jostain syystä kuvien loppumäärä oli yhteensä 30... No, syy löytyikin erittäin läheltä, eli ihan kuvaajasta itsestään. Eli minusta. 

Saavuin viisipäiväisiin kilpailuihin ensimmäistä ja ainoaa kertaa vasta lauantaina päivällä, kun menossa oli LähiTapiola Future Challenge 140cm ensimmäinen osa. Jäimme kaverini kanssa katselemaan kentän sivulle, koska katsomot olivat tietysti jo siihen aikaan päivästä ihan täynnä. Kun tuli tauko, menimme varaamaan paikat, mutta päätykatsomosta oli aivan surkeat kuvakulmat kaikille esteille ja kaikki esteet olivat kameralleni liian kaukana. 

1. | Kuvat eivät ole (hyvällä) laadulla pilattuja, heh...

2.

3.

Luokan jälkeen lähdimme syömään Plazaan, koska Subway kuulosti paremmalta kuin expo-alueen ja/tai VIP-alueen hodarit, makkaraperunat, lihapiirakat, yms. Eikä todellakaan kaduttanut lähteä syömään kunnon ruokaa, subi on aina yhtä hyvää. 

Olin varannut käteistä mukaan aika paljon, koska aioin tehdä expo-alueelta hyviä löytöjä. En sitten tiedä onko alue köyhtynyt merkittävästi, vai olenko itse kasvanut "haluan tuon, tuon, ja tuon, tarvitsen ainakin näitä tuotteita ja varmasti tarvitsen joskus vielä mahdollisesti tätä!" -vaiheesta ohitse. En löytänyt sitten mitään. Tai tietysti ihailin hienoja pinkkejä ja punaisia satulahuopia, korvahuppuja, karvabootseja ja otsapantoja, mutta mitäs minä niillä tekisin. Hieman kyllä kateellisena katselin vierestä, kuinka hevoselliset ystäväni tutkivat erilaisia shampoita ja muita tarvikkeita. Mutta hevoseton on rahahuoleton... kai.

Lopulta päädyin ostamaan viisi kappaletta metrilakuja, joita mutustelin puolentoista tunnin tauollamme, kun odottelimme Six Barin alkua. Six Barin takiahan minä tulinkin koko tapahtumaan. Kuvittelin vain, että olisin ehtinyt kuvaamaan muitakin luokkia edes hieman. Yllä olevat kolme kuvaa ovat koko saaliini "muista luokista", loput olevat kuvat Six Barista. 

4.

5.

6.

7.

8.

Six Bar alkoi aina yhtä tyylikkäästi showmusiikilla höystettynä ja aloituskorkeutena oli tänä vuonna 140cm. Ihastuin samantien ensimmäisen ratsastajan valkoiseen hevoseen, joka näytti niin ihanan iloiselta koko ajan!

Koska kuuden esteen sarja on melko pitkä, ensimmäisistä esteistä tuli tietysti aina ihan huonoja kuvia. Mutta aina yritin räiskiä sarjakuvaa ensimmäisistä esteistä asti, joten kamera aina heitti tarkennuksen pois viimeisistä esteistä. Jossain puolivälissä tajusin olla hieman rauhallisempi ja keskittyä enemmän kolmeen viimeiseen esteeseen, joista tulikin sitten "ihan okei" -kuvia. En ole tyytyväineen nykyiseen kuvaustaitooni, olen jotenkin ruosteessa!

Kun viimeinen pysty alkoi olla siinä 160cm korkeudella, sarjaa lyhennettiin kahdella esteellä niin, että jäljelle jäi loppuosan neljä pystyä. En ole ennen kuullutkaan, että Six Baria olisi lyhennetty, mutta enpä ole  näitä nähnytkään ihan kovin montaa. Ja onhan se varmasti hevosillekin paljon säästävämpää, jos sarja ei ole ihan niin pitkä.

Tänä vuonna ei päästy ihan viime vuoden lukemiin (180cm) vaan voittaja pääsi 170cm korkeuteen asti. Ja voittaja oli suosikkihevoseni! ;) Tämän vuoden Six Bar oli mielestäni hieman laimea, varsinkin viime vuoteen verrattuna. Viime vuonna oli enemmän osallistujia ja varsinkin se voittajan mieletön veto, kun 14-vuotias tyttö vei kaikki ihan tuosta vaan hyppäämällä 180 senttiä... 

9.

10.

11.

12.

13.

Kaikki (huikeat 30) kuvat voitte käydä katsomassa TÄÄLTÄ.

Oletteko te olleet katsomassa Salo Horse Showta?

Löytyikö suosikkikuvia?

xoxo

LINKKAA BLOGISI ! -2

Sivupalkissa olleen kyselyn perusteella sen verran moni blogissa kävijä halusi Linkkaa blogisi-postauksen, että se onkin nyt aika toteuttaa. Viimeksi julkaisin samanlaisen postauksen 12. syyskuuta 2016 ja se keräsi katselukertoja huimat 108 ja linkattuja blogeja 11 kappaletta. Blogissani oli silloin lähes puolet vähemmän lukijoita, joten toivon oletan, että tähän postaukseen blogeja kertyisi ehkä jopa hieman enemmän. ;)

Edit: Linkkausaikaa on elokuun loppuun asti.

Viime kerralla etsin pääasiassa hevosblogeja lukulistalleni, nyt kaipailisin myös muuhun liittyvää luettavaa! 

Edelleen haluaisin blogit linkattuna alla olevalla koodilla, jotta niihin olisi mahdollisimman helppo päästä ja haluaisin linkkaajien myös kertovan blogistaan pienen esittelyn. Kertokaa myös asia tai pari mitä voisin itse kehittää blogissani, ja/tai asia mistä erityisesti tykkäätte!

Linkkauskoodi: <a href="http://www.bloginosoite">blogin nimi</a>

  

JA HUOM! 

Jos ET halua minun käyttävän blogisi banneria blogiesittely-postauksessa, mainitse asiasta 

kun linkkaat blogisi. Jos mainintaa ei tule, kopioin bannerin esittelykäyttöön!

xoxo

Just do it !

Halusin perinteiselle haasteelle vähän erilaisen nimen ja jotenkin Niken mainoslause sopi tähän erinomiasesti. Kyseessä on siis (alkuperäiseltä?) nimeltään Summer Bucket-list, mitä täytyy tehdä kesän aikana. Nämä ovat aina hauskoja tehdä, mutta fiilis kesän jälkeen on yleensä - minulla ainakin - aivan toinen, kun puoliakaan ei saanut tehtyä. Kirjoitin vastaavan postauksen toiseen blogiini, jos haluatte käydä kurkkaamassa mitä aion tehdä ei-hevos-elämän osa-alueilla. 

Tänä kesänä minulla ei ole varsinaisia kesätöitä, joten aikapulan ei ainakaan luulisi olevan ongelma. Luultavasti tulen olemaan tallilla taas melko paljon; Lottaa ratsastelen vähintään sen kerran viikossa ja muuten käyn kuvailemassa - ainakin heinä-elokuun puolella. En halua asettaa itselleni suorituspaineita aiheuttavia tavoitteita, kuten "treenaa 90cm ratoja ja helppo A:ta" koska tiedän jo nyt että yksi kesä ei siihen riitä. Tänä kesänä haluan levätä ja pitää hauskaa.

Katsotaanpa siis mitä pitäisi saada tehtyä.

KÄY HEVOSTAPAHTUMISSA. Vakituiset Salo Horse Show, Riders Trophy ja ehkä mahdollisesti jos kyydit järjestyvät - Hanko Seahorse Week. Isojen tapahtumien tunnelma ja varsinkin kesän lämmössä ja auringossa on jotain niin hienoa koettavaa, että pakkohan näihin on osallistua. 

ÄLÄ VÄÄNNÄ PAKOLLISIA KOULUTREENEJÄ LOTALLA. Jos ei ole treenifiilistä tai lämpöä on 30°, niin turhaa sitä on ruveta vääntämään. En pakota itseäni enkä hevosta. Lotta oli viime kesänä aivan mieletön, ehkä se on tänä kesänä vielä parempi. Mutta tänä kesänä mennään rauhassa ja fiilispohjalta.

KÄY ESTEVALMENNUKSISSA. Mikäli niitä vain järjestetään kesällä, en haluaisi skipata niitä oman laiskuuden takia kuten viimevuonna. Kävin viime kesänä tasan yhdessä estevalmennuksessa ja se kyllä näkyi ratsastuksessa myöhemmin... Jospa tänä kesänä treenaisi hieman enemmän. 

RATSASTA RIIMULLA USEAMMIN. Kokeilin riimu+ohjat-systeemiä jo kerran (tulen kirjoittamaan tästä oman postauksen jossain kohtaa kun ehdin) ja meno ei sujunut ollenkaan. Mutta tässä on koko kesä aikaa, joten tätähän treenataan. Haluaisin kovasti kokeilla kokonaan ilman varusteita ratsastamista, mutta vielä en ainakaan uskalla. 

IRTOJUOKSUTA LOTTAA KENTÄLLÄ. Jos vaan saan luvan mamman omistajalta, haluan päästää sen hieman irrottelemaan kentälle. Vapaana juoksevan hevosen kuvaaminen on niin mieletöntä ja kuvista välittyy jo itsessään se kaikki riemu, että pakko sellaisia kuvia on saada.

YRITÄ LÖYTÄÄ UUDEN MAASTOREITIN. Maastoillaan Lotan kanssa paljon, joten uuden maatolenkin löytäminen toisi kivaa virkistystä meille molemmille. Toki uuden reitin löytäminen voi olla hankalaa, enkä ala sitä etsimällä etsimään, mutta jos sellainen tulee vastaan, se testataan. 

PIDÄ HAUSKAA. En halua enempää tavoitteita, koska luulen että näidenkin täyttämiseen voi vierähtää tämä lyhyt pari kuukautta. Mutta hauskaa aion pitää koko rahalla koko kesän. En aio antaa stressille valtaa, kesä on rentoutumista varten.

Tällaisia tavoitteita minulla, kommentoikaa ihmeessä jos tekin olette tehneet näitä listoja. Haasteita on ain kiva lukea ja ottaa vastaan ja blogin kanssa aion olla aktiivinen sitä mukaa, kun tulee kirjoitettavaa.

xoxo

Haaste: Olen ratsastajana...

Nyt kun vuoden 2017 alku ei ole ollenkaan lupaavan näköinen postausten lukumäärää katsoessa, päätin tehdä tällaisen haastepostauksen. Ideana miettiä hiukan, että millainen ratsastaja oikein olen ja miten voisin asioita mahdollisesti parantaa.

Olen ratsastajana...

... helläkätinen. Opin tämän Huimalta jo kauan sitten ja kuulen siitä varsin usein. Saan monesti ohjeen ottaa hiukan enemmän tuntumaa, tai pitää edestä hiukan kovemmin. No, joillakin hevosilla helläkätisyys on koko jutun avain, esimerkiksi Huimalla ja Mimmillä. Tammat tykkäävät pehmeästä kädestä ja Mimmillä voisi ratsastaa ilman ohjia pelkällä istunnalla, jos vain osaisi. Mutta sitten jos hyppääkin jonkun etupainoiseksi romahtavan hevosen selkään, joka tarvitsee todella jämäkän tuntuman, voi helläkätisyys tuottaa ongelmia. Ja kun ei se jämäkkä tuntuma suostu pysymään!

Postausta kuvittaa random-kuvat joita olen ottanut joltain heppakerhon kerralta. 

... tasainen ja jämäkkä. Epätasaisen ponin kanssa piti olla tasainen ja hellä, mutta sitä piti silti ratsastaa jämäkästi, että se liikkuu oikein. Tämän olen vihdoin oppinut. Istuntani on hyvä (terveisin opettajat, en vain minä) ja omasta mielestäni ainakin käytän ratsastuksessa eniten energiaa tasaisuuden säilyttämiseen. Harjoitusravissa ja laukassa ensimmäinen asia on oma istunta, etten pompi satulasta kymmentä senttiä ilmana. Se on tärkeää minulle myös sen takia, että se näyttää typerältä ja minä olen sen verran perfektionisti, etten halua missään nimessä näyttää mitenkään huonolta ratsastaessani. :D

... liian epäitsekriittinen. En vaadi itseltäni tarpeeksi. Tätäkin kuulen enemmän kuin usein. Opettaja aina sanoo: mä tiedän, Lotta, että sä saisit sen ponin kulkemaan vielä paremmin jos vain yrittäisit, mutta sä et yritä. Ja tuo on totta. Olen siinä mielessä todella laiska ratsastaja, että kun hevonen kulkee ihan hyvin, jätän sen siihen enkä yritä ratsastaa sitä menemään todella hyvin, koska pelkään sen ihan hyvänkin katoavan. Tällä hetkellä olen opettelemassa pois tästä tavasta.

... huumorintajuinen. Jos joku asia ei onnistu, jos vaikka hevonen hyppää hassusti koska ei ota pidätettä läpi ennen estettä, minua alkaa naurattaa aina ihan kamalasti. Tai jos koulutunnilla poni vain kiitää eteenpäin, se alkaa helposti naurattamaan. Ja tämänkin voi mieltää pahaksi tavaksi sillä tavalla, että kaikki ajattelevat etten keskity kun hihittelen. Tosiasia on se, että vaikka saatankin naurahtaa, keskityn edelleen vain hevoseen.

... puhelias. Monien mielestä tämä voi olla todella ärsyttävä tapa. Kun ratsastan, voin silti keskustella kuvaajan tai kanssaratsastajan kanssa ilman, että keskittyminen ja ratsastus kärsii siitä. Tai ainakaan en itse huomaa eroa jos puhun tai en puhu. Huono puoli tässä puheliaisuudessa on se, että kuvissa oma ilme on aina kamala, kun on juuri selittämässä jotain elämää tärkeämpää asiaa ja kuvaaja päättää räiskäistä kuvan, koska hevonen kulkee nätisti.

Ja kuten haasteisiin yleensä kuuluu, minäkin haastan tähän lisää osallistujia. Haastan jokaisen, joka tämän postauksen lukee, tekemään tämän postaushaasteen ja tutkimaan millainen ratsastaja itse on. Toivon myös, että kun teet haasteen, linkkaat sen minulle jotta lukea sen ja mahdollisesti kommentoida siihen, toisten tekemiä haasteita on aina kiva lukea! :)

xoxo

Pari viikkoa Thaimaassa

Heh, hupsista. Olisin tietysti voinut tammi- ja helmikuun aikana kirjoittaa enemmän kuin viisi postausta. Ja olisin myös voinut ilmoittaa, että lähden kahdeksi viikoksi Thaimaahan lomalle, joten blogiin ei tule sinä aikana materiaalia. Mutta ei. :D Tästä tulee nyt melkoisen pitkä postaus, kun kerron parin viikon kohokohdista kuvien kera...

Lähdimme Thaimaahan perjantaina 17.2. eli olimme hiihtolomaviikon ja sitten tämän viikon sen jälkeen. Lähdimme kaverini kanssa koulusta kesken päivän ja suuntasimme Helsinkiin yhden jälkeen. Poikkesimme Ikeassa syömässä (lihapullia ja perunamuusia tietysti, nam!) ja siitä jatkoimme vatsat täynnä lentokentälle. Oli hyvä syödä kunnon ateria ennen lentoa, koska ei sitä tiedä saako syötävää sapuskaa seuraavaksi Finnairin iltapalalla, vai lähes viidentoista tunnin päästä Hua Hinissa. 

Kyllä oli muuten taas ikävä Thaimaalaista ruokaa, mutta voin kertoa että se samanlainen sweet'n sour-kanakastike ja riisi
alkaa hiukan tympiä kahdessa viikossa. Ja suomalainen Puikula-ruisleipä on taivaallista!

Lento sujui muuten täysin mutkattomasti (turbulenssia kylläkin oli Kazakstanin yllä ja Bengalinlahden kohdilla), mutta Finnairin hienossa uusimmassa 350:ssä koneessa juuri mun kohdalla se kirottu ruutu ei toiminut koko yhdeksän ja puolen tunnin aikana! Se käynnistettiinkin uudelleen, mutta ei, leffojen katselua ei herunut tälle tytölle. Sikäli harmi, että elokuvavalikoima oli paras ikinä; tarjolla oli kaikki syksyllä ja talvella valkokankaille saatetut elokuvat mm. Independence day 2, Inferno, Hell or high water, Suicide Squad jne. 

Mutta se siitä, meillä oli lentomatkalla ihan hirveän hauskaa ja vaikka se yölento olikin ja vähän välillä väsyttikin, nukuin ehkä kolme varttia yhteensä. Finnairin sapuskat olivat menomatkalla parempia kuin kotiin palatessa, vaikken oikeastaan mitään muuta syönytkään kuin sämpylän, suolakeksit ja hedelmäsalaatista meloninplaset. 

Lennon jälkeen pääsimme mukavan nopeasti passintarkastuksesta ja laukutkin tulivat sopivasti heti. Bangkokissa oli vasta aamu, kello oli puoli yhdeksän ja bussi Hua Hiniin lähti yhdeksältä. Nuo bussit ovat kyllä ihania, penkki on isompi kuin lentokoneessa ja sen saa lähes vaakatasoon ilman että se haittaa takanaistujaa, koska tilaa on niin paljon. Lisäksi jalkojen alla on myös pätkä tukea, jonka saa nostettua ylöspäin. Ja siinä on niin hyvä nukkua! Nukuin koko kolme tuntia välillä vaan havahtuen johonkin töyssyyn, mutta matkalta en muista mitään.

Kävimme yhtenä päivänä harrastamassa hieman rankempaa urheilua, sillä lähdimme katsomaan erästä nähtävyyttä. Nimeä on osaa vieläkään kirjoittaa, mutta kyse oli sellaisesta hienosta luonnon muovaamasta luolasta, jossa oli jokin hieno temppeli. Urheilu-osio tuli siinä, kun luolalle piti jotenkin päästä - sai valita joka patikkareitin tai kyydin pitkähäntäveneellä. Patikkareitti kulki vuoren ylitse, se oli noin kaksi kilometriä pitkä matka pelkkiä kivi- ja betoniportaita vuoren rinteitä ylös ja alas. Kyllä, siinä pääsi jalkalihakset koville. 

Ei ollut mikään easypeace ja välillä tuntui että voisi vain lyyhistyä makaamaan niille kiviaskelmille. Ja vielä siihen lisättynä kolmenkymmenen asteen aurinko ja pilvetön taivas, ah miten ihanaa. 

Vuoren ylityksen jälkeen tuli ehkä pari sataa metriä ihan maan tasalla, josta lähti vielä neljäsataa metriä niitä samoja kiviportaita ylös luolalle. Luola itsessään oli todella hieno ja ymmärrän miksi ihmiset todella ravaavat ne kiviportaat ylös alas vain sen takia.

Kun oltiin ihasteltu luolaa tarpeeksi ja valuttu portaat takaisin alas, istuimme rannalla olevaan ainokaiseen ravintola-baariin ja söimme lounaan. Ja urheilusuorituksen jälkeen myös join vettä kuin sieni sateella. Onneksi takaisin ei tarvinnut kävellä; koska olimme valinneet kävellä toiseen suuntaan, meitä odotti rannassa pitkähäntävene. 

Urheilupäivän jälkeen tulikin muutama lepopäivä, kun oltiin vaan altaalla ja rannalla ja kaupungilla. Hua Hiniin oli rakennettu uusi ostoskeskus-hotelli-systeemi Blúport, joka oli kyllä aikamoinen tapaus. Tiesimme kyllä jo, että se yhtä kallis kuin Suomessa, eli aivan järkyttävän kallis Thaimaan hintoihin nähden. Mutta oli se silti pienoinen järkytys. Kävimme jossain vaatekaupassa ja kokeilin yksiä kivoja farkkuja. Hintaa katsoessani lapulta hyppäsi luku 4900 bahtia. (1000baht = noin 30e) Ah miten ihanaa, farkkujen hinta olisi vähän päälle 140 euroa. En ostanut. :-D

Hinnat olivat muutenkin aika yliammuttuja, eikä koko valtavassa kauppakeskuksessa ollut kuin muutama sellainen kauppa, mistä olisin voinut jotain ostaa. Hintataso oli selvästi tehty turisteille, mutta en kyllä tiedä kuka hullu turisti sieltä ostaisi jotain muuta kuin ruokaa näistä ketjuravintoloista, kuten The Pizza companysta tai Starbucksista. 

Blúportista ei ikävä kyllä ollut kuvaa, mutta toinen retki tehtiin Hua Hinin lähistöllä olevaan pikkukaupunkiin Cha Amiin.

Cha Amiin matkalla pysähdyttiin FN Outletiin, paikka oli melkoinen pettymys koska odotin monia erilaisia kauppoja, ja niitä tuli vastaan neljä... Sielläkin oli hinnat melkoisen kovat - eräs neuletakki maksoi 12 000 bahtia - joten itse jätin suosiolla ostamatta mitään. Enkä kyllä löytänytkään muuta kivaa kuin yhden kahdensadan dollarin (kyllä, hinnat olivat bahteiksi tai dollareiksi) hintaisen farkkutakin, jonka jätin henkariinsa. 

Tuli selväksi, että FN Outletin rakentaja on pitänyt flamingoista...

Cha Amissa pysähdyimme rannalle, jossa oli ihan mahtavat aallot. Itse en ole käynyt Thaimassa meressä uimassa sen jälkeen kun äitiäni iski meduusa, mutta jostain syystä nyt uskalsin. Ja oi että, ihanaa suolavettä nenä, silmät ja su täyteen. Kyllä syväpuhdistettiin joka kolo. 

Myös Cha Amin rannalla kuljeskeli hevosmiehiä tarjoamassa ratsastusta, mutta ikävä kyllä ratsastin vain kerran Hua Hinissa.
Hintaa oli aika lailla ja edelleen se hiertää paljaisiin jalkoihin ikävästi. 

Koko reissun hauskin juttu oli ehdottomasti se, kun meille ostettiin allaslelu, aivan valtavan kokoinen yksisarvinen. Näimme sen kämppämme lähellä olevassa kaupassa ja puoliksi tosissaan heitettiin, että sellainenhan olisi tosi kiva. No, sellainenhan sitten myös hankittiin.

Uniikki unikorni olikin melkoisen kiikkerä kaveri, pukitteli minkä kerkesi.

Ja siellä oltiin taas altaan pohjassa...

Unikorni ei ollut vain kovin kestävä lelu. Sen häntä irtosi melkein heti (heti näiden kuvien oton jälkeen) ja koko elukka tyhjeni. Hännän paikalle laitettiin puolkupyörän paikka ja vähän teippiä ja kas niin, unikorni oli kuin uusi! :D

Uitua tuli tämänkin loman aikana todella paljon, ehkä enemmänkin kuin ennen. Ja vietin altaan pohjassa aikaa varmaan vähintään yhtä paljon kuin pinnalla, sukeltaminen on vain niin ihanaa! Sain myös viimeisinä päivinä sukellettua altaan päästä päähän, eli 20 metriä. Otti se vähän koville, mutta kyllä se onnistui parikin kertaa. Ja nyt Suomessa ollessani suunnittelin jo aloittavani ihan kunnolla uimisen uimahallissa, että kävisin kerran pari viikossa. 

Toivon, että tämä blogiin kirjoittelu saa taas vähän tuulta alleen ja saisin kirjoitettua enemmän kuin viis postausta kahdessa kuukaudessa... Saapa nähdä, näillä sanoilla vain seuraavaan postaukseen!

xoxo