Minihaaste: Hevoseltani olen oppinut...

Tehdäänpäs nyt pitkästä aikaa jonkunlainen postaushaaste. Luin jostain blogista - en ikävä kyllä muista enää mistä - sellaisesta haasteesta, jossa piti keksiä 10-20 asiaa, mitkä joku hevonen on opettanut. Asioilla ei ollut sen suurempaa väliä, esimerkiksi Pulla-ponilta opin... keventämään kunnolla. 

Tämä vaikutti mukavalta ja samalla pystyy myös sisäistämään kuinka paljon sitä oikeasti onkaan oppinut. Joten tuumasta toimeen siis, luulen että ratsastuskouluratsastajana tähän voi tulla melko monta eri hevosta. :D

Huimalta olen oppinut...

- istumaan hankalammassakin harjoitusravissa. Tätä todellakin tarvittiin, koska tuolla ponilla on inhottava ravi, jossa on erittäin vaikea istua. Sieltä on ratsastajat putoilleet, jos on menty ilman jalustimia ja ravi pomputtanut niin paljon. Toki ravi vieläkin on sillä lailla vaikeaa, etten voi antaa keskittymisen herpaantua hetkeksikään ja jos poni menee vähänkin liian kovaa, saa vatsalihakset melkoisen treenin. Mutta en enää pompi kymmentä senttiä ilmaan ja se on positiivista!

- että esteiden koko muuttuu hevosen koon mukaan. Jos hevonen on iso niin este näyttää pieneltä, jos poni on pieni, este on jäätävän iso. Ja pienellä Huima-ponilla esteet alkoivat näyttää todella isoilta. Hassua, mutta kun oltiin Huiman kanssa niin sanotusti kehityksen huipulla ennen alamäkeä, hypin mielelläni kasikymppiä ja olin ihan intona jos este nousi yli kahdeksankymmenen sentin. Mutta sitten alamäen alettua loppua ei näkynyt ja kasikymppi alkoi näyttää ylitsepääsemättömän valtavalta.

Taitaa olla 85cm, ei ihan ysikymppi vielä tässä ylity. Mutta keskittyneenä ilman huolen häivää!

-pitämään kädet paikoillaan. Poni on niin herkkä, että sitä ei vain voinut ratsastaa heiluvila käsillä ja koska ratsastin vain sillä, opin asian melko nopeasti. Tottakai kädet vieläkin hieman liikkuu, muttei todellakaan yhtä paljon kuin ennen. Omasta mielestäni käteni pysyvät todell hyvin paikoillaan.

- näkemään jo kaukaa onko poni hyvällä vai huonolla tuulella. Näen sen jo jos poni on tarhassa. Jos se on syömässä heinäbaarista muiden kanssa, se on hyvällä tuulella ja saattaa tulla jopa luokse haettaessa. Karsinassa se ei mökötä vaan parhaimmassa tapauksessa kerjää huomiota. Mutta jos poni seisoo tarhan nurkassa yksin, se lähtee riimunnarua pakoon ja karsinassa mököttää kuin paraskin kuusivuotias pikkulapsi. 

- ratsastamaan hevosen peräänantoon. Siihen meni aikaa, mutta voi sitä hurjaa iloa, kun ensimmäisen kerran Huima-poni meni nätisti kaula kaarella takaosa alla koko ympyrän. Ja sain ponin siihen juurikin ratsastamalla, en sillä ohjien veivaamisella mitä joskus kokeilin.

Mimmiltä olen oppinut...

- että esteitä ei tarvitse pelätä. Ainakaan siis yhdeksääkymmentä senttiä korkeampaa. Sen isompaa en ole vielä hypännytkään, mutta luultavasti se ei tuottaisi ongelmaa ainakaan jonkun suhteutetun viiden laukan linjan toisessa päässä, tai sarjan B-osana. Mutta kasikymppi menee kuin vettä vain, luotan hevoseen ja luotan jopa itseeni. 

- istunnan käytön tärkeyden. Mimmi on Huiman kanssa samanlainen siinä, että pysähdyksessä ne molemmat nostavat pään ylös kuin parhaatkin strutsi-imitoijat, jos pohje ei ole valtavan vahva ja hevonen täydellisesti avuilla. Mutta kun pysäyttää (ainakin Mimmin) vain istunnalla, se pysyy alhaalla eikä nouse ylös. Istunta myös pitää hevosen juuri siinä muotissa missä haluan.

Lotalta olen oppinut...

- alkukäyntien ja niiden aikana työskentelyn merkityksen. Olen pitkään pitänyt alkukäyntejä melko turhina, hevonenhan vain kävelee ne pakolliset viitisen minuuttia, kunnes aletaan ravailemaan. Mutta koska Lotalla on pakko kävellä vähintään se kymmenen minuuttia että hevonen vertyy, alkukäynneistä saa superhyödylliset. Ja kun vielä lisää niihin vaikka pohkeenväistöjä uralta pois ja takaisin uralle. Pitkällä ohjalla tietysti, eikä mitään superjyrkkää väistöä vaan loivaa jäsenien verryttelyä. 

- että ratsastuksen aikana ei ole pakko laukata ollenkaan. Ja hevonen voi silti olla tunnin jälkeen hikinen. Kuukausi-pari sitten, kun Lotta tuntui välillä todella huonolta - kompasteli koko ajan ja oli ihmeen jäykkä - en uskaltanut laukata ettei se kompuroi. Menin siis koko tunnin vain käyntiä ja ravia,  sain hevosen sitä kautta hyväksi ja se oli hikinen ja selvästi tehnyt töitä. Ilman laukkaa.

- käyttämään istuntaa. Istunnan käyttöni ei ollut kauhean kehuttavaa vielä vuosi sitten, mutta kun viime kesänä menin Lotalla ilman satulaa lähes koko ajan, istunnan käyttöni parani huomattavasti. Huomasin sen myös muilla hevosilla, saan käytettyä istuntaa Huimalla ja Mimmillä paljon paremmin nyt kun osaan käyttää sitä.

Älkää tuosta niskan/pään asennosta häiriintykö...

- että jos hevosta pelottaa maastossa, sille hermostuminen ei auta asiaa. Lotta pelkää traktoreita ihan valtavasti ja jännittää kovaäänisiä mopojakin jonkin verran. Jos pitää ohittaa joku pelottava asia, Lotta voi muuttua seuraavan kymmenen minuutin ajaksi todella epämukavaksi ja jännittyneeksi. Se tikittää ihme hermostunutta ravi-käynti-piaffi-pikakävelyä niin nopeasti kuin pystyy ja yleensä alan itsekin hermostua silloin, koska siinä mielentilassa hevonen ei kuuntele yhtään mitään. Mutta hermostuminen ei auta, koska se vain jännittää hevosta entistä enemmän.

- että laulaminen auttaa rentoutumaan. Kun laulaa - varsinkin jotain hidastahtista - hengitys kulkee väkisin tietyssä rytmissä, eikä pysty hengittämään nopeasti ja jännittyneesti. Siinä rentoutuu huomaamattaan hieman, kun hengittää normaalisti. Ja kun rentoutuu, hevonenkin ehkä rentoutuu. Ylempänä mainitussa kohdassa kun Lotta jännittyy maastossa, alan yleensä lauleskella jotain. Joskus se auttaa, joskus ei.

Maucalta olen oppinut... että hevoselle räyhääminen auta mitään. Sen hevosen kanssa minulla keittää yli erittäin helposti. En pidä siitä hevosesta. En ollenkaan. Ja kun menee hermo, tulen vihaiseksi sekä hevoselle että itselleni, mutta vaikka kuinka hevosella räyhäisin se ei kulje yhtään sen paremmin. Sitä täytyy ratsastaa. Olen viimeaikoina alkanut sisäistämään tätä asiaa. Jos alkaa tuntua siltä että kohta palaa sulakkeet, pysäytän hevosen ja rauhoitun hetken. Ja kohta olen valmis yrittämään uudelleen. 

Luovutus :D

Pululta olen oppinut... että hevonen täytyy rauhoitella ennen kuin se voi mennä kunnolla. Toki tämä sama juttu oli jo Huiman kanssa, mutta Pulun kanssa se korostuu aivan valtavasti. Hevonen tykkää vain juosta alta pois ja jotta sitä voi ratsastaa, se täytyy saada hitaaksi. Ja se hevonen muuten menee aivan loistavasti heti, kun sen saa rauhoittumaan.


Dandylta olen oppinut... että vaikka kuinka herkkä hevonen olisi, se voi tarvita aivan älyttömästi pohjetta kulkeakseen oikein päin. Dandy on kivan herkkis poika, mutta sekin vaatii todella vahvan pohkeen varsinkin alkutunnista. Käsi voi olla melko pehmeä, mutta ajoittain siihenkin vaaditaan kunnon hauislihaksia. Dandy menee helposti kuolaimen alle, joten se tarvitsee kunnon miesmäiset pohkeen kylkiinsä, jotta kulkee oikeassa muotissa. Kyllähän se sitten pysyy siinä ihan kivasti, mutta kun nouse ylös, tarvitsee entistä enemmän voimaa asettuakseen takaisin.

Okei, saatoin otsikoida hieman väärin. Tästä haasteesta ei sittenkään näyttänyt tulevan minihaaste, ei mitään sinne päinkään. Mutta ehkä se ei haittaa, tämä oli mielenkiintoista pohtia mitä kaikkea onkaan oppinut ja miltä hevoselta.

Kiitos haasteideasta sinä kuka olitkaan, en enää muista mistä blogista tämän idean sain. Haastan mukaan blogit Ruskein silmin, Melkein mestari, ja Vauhtia ja Vaaroja. Ja siis tämän haasteen idea ei kai ollut se, että tarinoi jokaisen asian alle viisi riviä tekstiä niin kuin minä, vaan piti vain listata nuo asiat, mutta mitäs pienistä tuleepahan pidempi postaus! ;-)

xoxo

Ratsastuskoulumestaruuden kouluosuus

Tänään, sunnuntaina, oli Melkkilässä 1-tason koulukisat, joissa ratsastettiin samalla myös ratsastuskoulu- ja seuramestaruuksien kouluosuudet. Itse osallistuin ratsastuskoulumestaruuteen, joka ratsastettiin luokassa II, Helppo C:2 2000 ja ratsunani oli jo muutamista koulukisoista tuttu Dandy. Olisin halunnut osallistua seuramestaruuksiin niin kuin aikaisemminkin, mutta esteosuudessa olisin joutunut hyppäämään hevosella 90cm luokan, joten päätin suosiolla mennä ratsastuskoulumestaruuteen, jossa esteluokat ovat isoille ja pienille poneille, sekä hevosille kymmenen senttiä matalemmat. Elikkä suuntana seuraavat estekisat kahden viikon päästä (mieluiten tietysti Mimmillä) estekorkeutena kahdeksankymmentä senttiä.


Mutta asiaan. Menin koulukisoissa tänään myös Lotalla, uskaltauduimme raviohjelmaan. Olin tallilla aamulla seitsemän jälkeen sykeröttämässä kahta heppaa ja olin heti aikataulustani jäljessä. Olin suunnitellut, että näin hieman kokemattomampana sykeröttäjänä yhteen hevoseen kuluu noin puoli tuntia, eli olisin  kahdeksan jälkeen valmis molempien kanssa. Mutta loppujen lopuksi olin vasta kaksikymmentä vaille yhdeksän saanut molemmille hepoille sykeröt.

1 Herätyskello soi tosiaan kuudelta ja torkuin siinä jonkun puoli tuntia / 2 Aamupalaa / 3 Olin myöhässä aikataulusta kun lähdin niin myöhään... / 4 Valmiina sykeröttämään hepo

1 Lotta oli katsonut asiakseen maata koko yön tuoreessa läjässä... / 2 Lotan sykeröt / 3 Dandyn sykeröt / 4 Lotalla alkuverkoissa maastossa

Lotalla lähdin maastoon mustat lökärit valkoisten housujen päällä ja kisatakin tilalla Melkkilän hieman nuhjuinen seurafleece - olimme siis erittäin hieno näky: hevosella sykeröt ja valkoinen huopa ja ratsastajalla vaatteet joita pidän kotisohvalla...
Lotta tuntui tosi hyvältä ratsastaa. Se oli pehmeä ja rento, eikä kiiruhtanut yhtään. Ravi oli hyvää, samaten laukka ja hevonen tuntuikin aivan loistavalta verryttelyssä myös kentällä. Tein kentälle päästyä ympyröitä ja vaihtelin suuntaa, yritin pitää ohjat käsissä, kun ne tuppaa aina jotenkin salakavalasti löystymään.

Lotasta en kuvia oikein saanut ja nekin mitä tuli olivat tosi huonoja, joten hänen osalta postaus jää aika köyhäksi. Kuitenkin heti kun pääsin maneesiin, Lotta jännittyi niin kamalaksi, ettei ollut enää mitään tehtävissä. Se hirnui tarhakaverille Lakille, joka alkoi riehua tarhassa kuin heikkopäinen ja Lotta itse taas ei enää keskittynyt yhtään mihinkään. Ravi, joka oli ollut ah-niin-hyvää, oli todella huonoa tahdittamista, jossa ei pystynyt oikein mitään tekemään. 

Lotta halusi vain pois, mutta itse hammasta purren suoritin raviohjelman loppuun happamasta olostani huolimatta. Eihän se hevosen syy ole jos sitä jännittää, maneesissa ei ollut ketään Lotalle tuttua hevosta, eikä rouva ole ollut kisoissa varmaan moneen vuoteen. 

Loppujen lopuksi ohjelma oli todella helppo ja arvostelu niin mukava, että meidän paperissa seisoi yksi kahdeksikko, yksi seiska ja loput kuutta ja puolta tai kutosta. Sanalliset arvostelut olivat aikalailla täsmällinen, tahdikkaammin, ja saisi rentoutua. Loppuarviossa kehuttiin istuntaa (siitäkin kasi!) ja sitä kuinka rauhallinen olin, vaikka hevonen oli todella jännittynyt. Ihana Lotta ♥

Kun Lottaa oli kiitelty ja rapsuteltu tarpeeksi, veimme sen tarhaan ja mulla oli hiukan alle puoli tuntia aikaa syödä ja katsella ratoja. Kanttiinissa myytiin erittäin hyviä pitsapalasia ja söinkin niitä kisojen aikana kokonaiset kaksi! (toiselle kävi huonosti kun päällinen putosi turpeeseen ja sain syödä pelkkää pohjaa tomaattikastikkeella..)
Kotoa olin ottanut pienen paketillisen nuudeleita, jolle kävi pieni accidentti. En saanut pakettia millään auki, joten repäisin kunnolla ja kolmen millin mittaisiksi palasiksi murskatut nuudeliatomit sinkoutuivat joka ilman suuntaan. Syötäväksi jäi ehkä kaksi ruokalusikallista, paketti kun oli vain 600 grammaa...

1 Pitsaa ♥ / 2 Nuudeliongelma / 3 Sinkkinovellerakkaus

Kun nuudelit oli siivottu ja ruuat syöty (ja Dandy oli päästellyt raviohjelman kunniakierroksella sininen rusetti suitsissa) oli minun aika ottaa herraponi alle ja lähteä verryttelemään. Poni tuntui aivan hirveältä alkuun. Se ei kuunnellut yhtään ja kulki vain jännittyneenä pää pystyssä. 

Kuitenkin jonkun puolen tunnin päästä se kulki todella kivasti ja maneesin verkassa en kovin paljoa enää viitsinytkään työstää, ettei poni väsähdä. 

Odottelin parin ratsukon ajan vuoroani ihan vain kävellen ja rataa kertaillen ja sisällä odottaessa tein pohkeenväistöpätkiä ja takaosakäännöksiä päädyssä, kouluaitojen ulkopuolella, missä oli erittäin rajallisesti tilaa. 

Radalla Dandy taas yllätti positiivisesti ollessaan niin mukava. Se oli pehmeä ja ehkä vähän jopa tahmea. Huomasin heti, että olin verkannut ehkä sen kymmenen minuuttia liian kauan, koska ponia sai kokoajan hiukan puskea eteen. Ei sillä että se olisi haitannut, koska puskemallahan se menee kaikista parhaiten - paperissa vain luki jokaisessa alkuradan kohdassa rohkeammin eteen. 

Poni oli todella hyvin kuolaimella, eikä noussut liian ylös kertaakaan edes suoralla uralla, mitä teki verkassa aina. Siirtymät onnistuivat ja edes lisäyksissä se ei valunut liian pitkäksi tai matalaksi. Laukka oli hyvä ja laukat eivät vaihtuneet. Uskalsin mennä aika huolettomasti, Dandy kyllä vaihtaa laukan jos pyytää, mutta ei ole vaihtanut mulla kouluradan lävistäjällä kertaakaan. 

Pahoittelut, tuo video ei suostunut tarkentumaan kuin vasta ensimmäisen minuutin kohdalla, jokajäi harmittamaan koska olisin halunnut nähdä nuo keskiympyrät vähän tarkempina...

Radan jälkeen oli kyllä hirmu tyytyväinen olo. Poni oli mennyt niin hyvin ja rennosti koko radan, että olin ihan varma että ruusuke tulee. Ja osuin kerrankin oikeaan, pääsin kolmanneksi ja kerrankin kukaan ei mennyt ohi! Näin siis saimme Dandyn suitsiin toisenkin ruusukkeen, tällä kertaa valkoisen.

Ärsyttää kun kuvissa kaikki valkoinen paloi pois ja näyttää aika hölmöltä kun housut hohtaa...

Ja Maucca ja Nea tietysti vei luokan voiton, joten pitihän pari yhteiskuvaakin ottaa. (Ikävä kyllä tasan yksi niistä näytti siltä että sen kehtaisi julkaista jossain...)

Esinepalkintona sain tuollaiset nahkaiset kannus(?)remmit, joissa on blingiä soljissa. Hienothan nuo ovat, mutta nyt kun oisi vielä ne omat kannuksen niin olisi kiva... :D

♥

xoxo

Leiripäivä #5 ~ 9.6.

Viimeisen leiripäivän aamu. Leikkitunti, jolla sai mennä ilman satulaa ja muutenkin rennosti. Ja minulle oli laitettu se rakkaista rakkain. En tiedä mitä hyvää olin tehnyt viikon aikana että sain sen kolme kertaa, mutta olin niiiin onnellinen.

Verkkasimme satuloilla alkuverryttelyt ja otimme satulat pois niiden jälkeen.

Aloitimme leikkitunnin peilillä, jonka jälkeen otimme hiukan maa-meri-laivaa, kunnes tajusin, että Huimis alkaa pahimmassa tapauksessa sekasorron keskellä näpsimään jotakuta hännästä, tai jopa potkimaan. Ei ole oikea poni tuollaisiin leikkeihin!

Viimeisenä leikkinä leikimme "Tulisitko ystäväkseni"-leikkiä, jossa keskellä olijan pitää päästä kulmaan tai tötterölle ennen muita.

Oli muuten helppo istua ponin harjoitusravissa ilman satulaa! Se ei pomputtanut sitten yhtään, oli vain tasaista ja ihanaa. Laukassa samoin ja olin niiin sanoinkuvaamattoman onnellinen tunnin jälkeen!

Kun kotona tein tämän videon ja lisäsin musiikin, olin jotenkin niin onnellinen. En tiedä johtuiko se siitä, että sain mahdollisuuden mennä leikkitunnin sillä, en tiedä oliko se ikävää, vai oliko se vain hysteriaa lähestyvästä konfirmaatiosta. 

Jotenkin vain se pieni hetki oli hyvin tunteellinen :D<3

Huimaa ei kyllä yhtään kiinnostanut kuvien ottaminen...

Leirikisojen aika. Aluksi minun piti mennä Mimmillä 75cm. Valmisatutuisin ei-niin-tärkeillä kisoilla syksyn kisoihin, joissa tulen menemään vihdoin sen kasikympin. Huh. No mutta Mimmi alkoi juuri sopivasti aamulla ontua ja olin hetken todellatodella onneton että mitähän minä nyt teen. 

Sitten kävikin selväksi että no sinähän meet leirikisoihin Dandylla. Ratakorkeus 70cm.

Jälleen kerran se oli hassu poni, jolla on jumalallinen harjoitusravi, hankalasti istuttava laukka ja outo hyppytyyli.

Onneksi tämä kuvasarja ikuistettiin, verkkahypystä tuli niin kauhea!

Joo pikkuisen tultiin lähelle... Poni pelastaa, milloin vaan mistä vaan ja miten vaan.

Radalla laitoin ponia kunnolla eteenpäin. Dandyn laukka ei tunnu nopealta, koska sillä on niin iso askel, mutta taisin silti mennä aika reippaasti. Lisäksi tein mahdollisimman pienet tiet.

Rata oli pikaisesti ohitse ja oli muiden suorittajien vuoro. Mutta puhdas rata ja hyvät nopeat tiet. Dandy oli kyllä oikea aarre.

Ja mikäs muu sieltä sitten tulisikaan kuin ensimmäinen sija.

Ruusuke oli megaiso ja piti laittaa satulaan kiinni ettei heppa hermostu silmien vieressä läpsyttävistä nauhoista.

Video radasta ja kunniakierroksesta.

Ja näin saimme Hevosrippileiri I:n päätökseen. Aivan mahtavat viisi päivää. Mahtavat hevoset, mahtavat ihmiset, sain niin paljon uusia kavereita ja löysin uusia blogeja! :D Tulee kova ikävä siitten sunnuntain jälkeen, kun ei sen jälkeen enää nähdä varmaankaan pitkiin aikoihin.. Osaa varmaan ensikesänä leireillä mutta niih...

Kiitoksia paljon kaikille leirillä olleille, olette parhaita!♥

xoxo