Ne kuuluisat hopeiset pilvenreunat

Kliseisesti sanottuna jokaisella tummallakin pilvellä on hopeiset reunukset. Ja kaikki helpottaa joskus.

Miten voi olla, että muutama kerta vähän "järeämmällä" varustuksella saa ratsastajan taas luottamaan itseensä? Tai en nyt tiedä voiko gramaaneja sanoa kovin järeäksi varusteeksi, varsinkaan jos niitä ei osaa käyttää ja puolet ajasta ne heiluu tyhjänä kuin pyykkinarut tuulessa... Mutta hassua miten paljon ne tuovat turvan ja taidon tunnetta ratsastajalle.

Olen ollut muutaman viikon Kallen kanssa gramaanikuurilla, ja koska minulla on vain yksi koulutunti viikossa, on gramaanitunteja kertynyt viisi kappaletta. Olen itsekin huomannut edistymiseni! Ensimmäisillä kahdella tunnilla gramaanit eivät millään pysyneet käsissä ja ratsastus oli vaikeaa, mutta eilen koulutunti meni jo paremmin kuin koskaan ennen ja vihdoin hevonen tuntui koko tunnin siltä kuin sen kuuluisikin. Gramaanit auttavat ensinnäkin Kallea liikkumaan oikein päin, vaikka itse en saisikaan sitä ratsastettua niin, ja sen lisäksi ne tuovat minulle turvan tunnetta ja auttavat minua keskittymään. Niistä on ollut siis mieletön apu pikku ilmalentoni ja sen jälkeisten pelkotilojen jälkeen.

Pystyn ratsastamaan, ihan kunnolla keskittymään vain itseeni ja hevoseen. En tiedä olisinko tässä pisteessä nyt jo ilman tätä gramaanikuuria. Pikku-Kalle ei ole esittänyt minkäänlaisia vikuroimisia tai ylimääräisiä energiasta johtuvia kevätjuhlaliikkeitä, vaan on käyttäytynyt oikein mallikkaasti ja nyt olen taas ollut jo monta tuntia ihan huoletta satulassa. Hyppäämään en ole sen kanssa vielä päässyt, koska pahuksen Myrtsi-Monski-ponski on vienyt toisen puolen ykkössijasta... :D Monica on vaan niin hurmaava persoona, koska sillä sitä persoonaa todella riittää. Ego on niin iso että hyvä kun karsinan ovesta mahtuu sisään! Ei minua kai saa siirrettyä poneista hevosiin edes väkisin, vaikka moni (myös minä itse!) on sitä yrittänyt.

Ottakaa tähän väliin snäppi-video Pikku-Kalkkunasta.

Vielä palatakseni eiliseen koulutuntiin, välillä minusta tuntui että pystyisin ratsastamaan yhtä hyvin ilmankin niitä apuohjia. Hevonen tuntui niin hyvältä koko tunnin, vaikka olikin aavistuksen liian tahmea ollakseen täydellinen. Avotaivutukset ja pienet voltit ravissa ja laukassa vetreyttivät hiukan kankean oloisesta ruunan retaleesta varsin mallikkaan ratsun, joka hakeutui itse kuolaintuntumalle gramaanien roikkuessa kuin pyykkinaru tuulessa. Toki se välillä yritti livistää työnteosta ja ravasi kuin (erään opettajani sanoin) mummo lumihangessa, mutta pienellä huomautuksella ryhdistäytyi. Harjoitusravissa istuminenkin oli yllättävän helppoa, kun hevonen käytti selkäänsä ja työnsi kunnolla takajaloilla. 

Ainoa ongelma eilen oli se, että minulta alkoi loppua kunto. Kalle on niin iso ja kun se väsyy, siitä tulee raskas ratsastettava. Nytkin tunnin lopussa huomasin, kuinka se alkoi hiukan nojailemaan kuolaimeen, ja välillä gramaaniin menemällä kuolaimen alle. Ja lisäksi se on vaikea pitää suorassa, jos sitä ei huvita. Vasen kierros on ainakin meille hiukan haastavampi ja vasemmalla ympyrällä on Kalkkunaisen mielestä tosi kiva vain hiukan nojata ja kaatua sisäpohkeen päälle ja heittää ulkolapaa ulospäin. Varsinkin lopputunnista. Mutta kunhan hevonen ja ratsastaja saavat hiukan lisää lihasvoimaa, alkaa varmaan ratsastuskin sujumaan helpommin. Niinhän se on, että ratsastus vaatii kunnon lihaksia, pitäisi kai hommata salikortti, että pärjää tuollaiselle isokorvaiselle karvattomalle pölkkypäiselle mammutille. ;-)

Millaisia kokemuksia teillä on gramaanien kanssa ratsastamisesta?

Onko niistä ollut hyötyä?

xoxo

Ravimammat elementissään

Pahoittelut jälleen syntyneestä postaustauosta, olen itsekin hyvin pettynyt kesäloman postaussuorituksiin. Yhdeksän postausta kesäloman aikana on melko säälittävä suoritus jos vertaa viime vuoteen, kun kirjoitin hiukan yli kahden kuukauden aikana yhteensä kolmekymmentäneljä kuvien täyteistä postausta ja kesäkuussa tein postausennätykseni: 19 postausta kuussa. Okei, sillon minulla ei ollut toista blogia ja kirjoitin tänne viisi ei-hevosiin liittyvää tekstiä, mutta silti. En lupaa mitään, että postausmäärä paranisi kun tunnit alkavat, koska blogimotivaatio on tällä hetkellä tämän blogin puolella hyvin alhaalla. Saa nähdä mitä käy.

Asiaan siis, Viime viikon sunnuntaina oli Perniössä jälleen Kankkonummen ravi- ja kiitolaukkakilpailut. Olin katsomassa viime vuonna ja kirjoitin siitä postauksen. Tällä kertaa menin auttamaan ponin talutuksessa ja siitä kertyi ihan mukavasti palkkaa. Mutta huono puoli siinä oli se, että unohdin kameran kotiin enkä saanut kuvan kuvaa. Ei siis postausta Kankkonummen raveista.

Mutta ravien takia minulle tuli taas hassu innostus raviurheilusta ja jotenkin se kiinnostaa minua ihan kamalasti. Haluaisin niin tutustua siihen enemmän ja päästä kokeilemaan kärryillä ajamista ja muuta, mutta en tiedä yhtään olisiko tässä lähiseuduilla jotain mahdollisuutta. Pidetäänkö ravihevosille edes samankaltaisia "ravitalleja" kuin ratsupuolella, että aloittelijat voisi käydä opettelemassa ravijuttuja?

Raveista saimme Sagan kanssa hyvän idean ja lähdimme heti seuraavana päivänä Lotan ja Samban - ravimammojen - kanssa raviradalle ja saimme jopa kameramiehen mukaan. En ole koskaan ennen käynyt raviradalla hevosen kanssa ja odotin sitä hieman jännityksellä. Matka sujui mukavan leppoisasti ja vastaan ei tullut kuin yksi auto. Ainoa the thing matkassa joko raviradalle tai maastoesteille, on aina Kemiöntien ylitys, koska autot menevät siinä todella kovaa varsinkin kesällä ja matka, mistä tulevia autoja näkee, on melko lyhyt. Ylitimme tien kuitenkin sujuvasti ja edes kovista äänistä jännittyvä Lotta ei saanut suurempaa sätkyä, vaikka ohi ajoi rekkoja.

Raviradalla huomasimme, että siellä oli muutama muukin, joku oli tulossa hiitille hevostensa kanssa. Rata on kuitenkin sen verran pitkä, emmekä me aikoneet viipyä kamalan kauaa, joten emme olleet häiriöksi. Lotta vain sai ihme hepulin, kun näki vieraita hevosia. 

Kävelimme alkuun pari kierrosta odottaessamme kuvaajaa ja samalla esittelimme hevosille ravirataa. Samballe paikkahan on varmasti ihan tuttu, mutta Lotta oli hieman hämmästyneen oloinen, että mikähän paikka tämä nyt on. Ravissa se sitten innostui kovasti ja varsinkin aina kun ne kaksi hiittaajaa ajoivat ohitsemme. 

Ravasimme pari kierrosta ensin hiukan rauhallisemmin ja sen jälkeen pari kierrosta sitä reippaampaa tahtia. Samba ainakin innostui aina maalisuoralla ihan kamalasti ja Lotaltakin löytyi se isompi vaihde. Kyllä mentiin välillä kovaa! Viimeisellä kierroksella otin Lotalla sitten laukkaa, koska ravi tuntui välillä niin huteralta. Laukassa rouva saikin tehdä hieman enemmän töitä, että pysyisi Samban perässä. 

Laukkojen (no Samba kyllä vain ravasi) jälkeen hengähdettiin hiukan, käveltiin puoli kierrosta ja lähdettiin kävelemään kotiin päin. Kemiöntien ylitys sujui taas hyvin ja vaikka hepat olivat varmasti jo hieman väsyneitä, ne halusivat ravata sen tietyn suoran, jolla ei ikinä mennä muuta kuin laukkaa tai ravia. Menimme siis rentoa hölkkää ja olihan se hyvä ottaa hiukan loppuraveja. Suoran jälkeen käveltiin takaisin tallille ja hepat pääsivät pesulle.

Kaikin puolin oli tosi hauska reissu ja haluan todellakin mennä uudestaan raviradalle! Oli ihana 

nähdä kun Lotta oli ihan innoissaan päästessään juoksemaan kovaa pitkästä aikaa. En tiedä milloin se viimeksi 

on raviradalla ollut.

xoxo

Ilman sen suurempaa suunnitelmaa...

Ajattelinpa kirjoittaa postauksen. En tiedä vielä mistä, mutta kaipa se aihe kirjoittelemisen edetessä syntyy. Voisin vaikka löpistä Lotan ratsastuksista, kun nyt on vielä Lotan irtojuoksutuksistakin kuvia jäljellä niin ei jää kuvamateriaalikaan köyhäksi. Olin itseasiassa unohtanut kuvat, kunnes luin juoksutuspostauksen uudestaan ja muistin, että niitähän on enemmänkin.

Tein sen vihdoin! Ratsastin Lotalla kokonaan ilman varusteita! Olin yksin kentällä kuumana päivänä, tallilla ei ollut muita ja Lotalla oli vain riimu+naru-systeemi. Mamma oli ihan hyvä ratsastaa ja totteli istunta-apuja älyttömän hyvin, kunhan sen sai rauhalliseksi. En jaksanut panostaa ratsastukseen kuumalla ilmalla sen enempää, joten päätinpä heittää sen sitten kokonaan pelleilyksi.

Heitin riimun ja narun aidalle ja istuskelin hetken paikallani selässä miettien että mitäs nyt. Lotta hamusi ruohoa portin alta ja tuntui kovin oudolta, kun ei ollut mitään mistä pitää kiinni. :D Pohkeilla sain mamman sitten eteenpäin ja käyntiin. Eihän mulla ollut siihen mitään sanottavaa, että mihin suuntaan me mennään, mutta kunhan heppa käveli eteenpäin. Lopulta ajauduimme toisen päädyn portille syömään lisää ruohoa. Lotta päätyi - itse jätin ruohonsyönnin välistä.

Kokeilin sitten ravia ja siitähän se innostui. Ei ollut "kuskilla" mitään sanavaltaa mennäänkö täysillä vai ei - ja mehän mentiin. Oli aikamoinen työ pysyä kyydissä, kun on tottunut pitämään käsiä siinä tietyssä kohdassa niin, että tasapaino on kehittynyt siihen asentoon mahdollisimman hyväksi. Nyt kun käsiä piti sivuilla, tasapainoa piti ihan hakemalla hakea. Jossain vaiheessa Lotta ilmeisesti kyllästyi kiitämiseen ja ravasi hiukan rauhallisempaan tahtiin. Mutta sitten päädyttiin taas syömään ruohoa aidan alta...

Koska aioin olla rohkea, kokeilin myös laukkaa ilman varusteita ja se vasta hauskaa oli. Lotta ei laukannut hirveän kovaa, pelkäsin vain että se tipahtaa valtamerilaivan kokoiseen raviin kesken laukka-askeleen niin kuin yleensä ja siinä vaiheessa ei ole minun tippuminen kaukana. Mutta mamma laukkasi hienosti. Hän päätti suunnan, minä päätin vauhdin. Ainoa vaihtoehto vauhdissa oli eteenpäin, en tiedä miten pohkeilla hidastetaan... joten en sitten painostanut häntä menemään turhan kovaa.

Sain Lotan lopulta jopa raviin - ja jopa melko helposti istuttavaan raviin - pelkällä istunnalla ja hooouuu-äänillä. Ravailtiin loppuraveja joku viisi minuuttia, kunnes hän siirtyi aivan omasta päätöksestä käyntiin. Päätin, että jos hevonen itse haluaa kävellä loppuajan niin kävellään sitten. Olen muutenkin ratsastanut aikalailla hevosen ehdoilla. Jos menemme maastossa ja Lotta haluaa laukata täysillä, se on sen oma päätös. Kyllä se itse sitten huomaa että se olikin aika rankkaa. Tai jos kentällä Lotta ei suostu rauhoittumaan, niin ravataan sitten pitkänä ja kovaa, pikkuhiljaa se siitä rauhoittuu.

"Voidaanko mennä jo?"

Kokeilin toisella kerralla taas joustochamboneja ja niillä ratsastus oli aivan älyttömän ihanaa. Päivä ei ollut liian kuuma ja itse jaksoin kerrankin kunnolla panostaa. Lotta pysyi niin rauhallisena ja hyvin avuilla, että sain keskittyä enemmänkin sen eteenpäinpyrkivyyteen ja itseeni. Sain tehtyä pari kivaa laukanvaihtoa Lotan tyyliin. En ole oikein varma miten se laukan vaihtaa - ei ainakaan puhtaasti laukka-askeleen kautta - mutta yllättävän ketterästi ja nopeasti.

Toinen hieno ratsastus oli tällä viikolla, kun lähdin tallille myöhään ja lopetin ratsastuksen vasta kymmenen aikoihin. Oli hienoa maastoilla laskevassa auringossa ja lopulta päädyimme satulan kanssa kentälle työskentelemään. Aluksi Lotta vain juoksi alta pois, mutta ihan yhtäkkiä se taas veti jonkun työskentelymoodin päälle - tai sitten tein itse jotain oikein - koska sain pitää todella kevyen käden ja työstää pelkällä istunnalla, niin hevonen pysyi todella rauhallisessa ravissa ja kauniissa muodossa. Ja jopa laukassa. Ihme hevonen kun tuolla lailla muuttaa mieltään!

Ei mulla oikeestaan sen enempää asiaa ollut. Kyllähän tuota tekstiä taas tuli ja oli todella mukava kirjoittaa. 

Mutta aihepulaa poden jälleen kerran. Saa heitellä postausideoita tai jotain.

xoxo

Salo Horse Show 2017 - Six Bar

Tosiaan, viime viikolla starttasi jokavuotinen Salo Horse Show ja sen kilpailut. Itse olin vannonut, että otan vähintään yhtä paljon kuvia kuin viime vuonna - eli noin 1500 - mutta jostain syystä kuvien loppumäärä oli yhteensä 30... No, syy löytyikin erittäin läheltä, eli ihan kuvaajasta itsestään. Eli minusta. 

Saavuin viisipäiväisiin kilpailuihin ensimmäistä ja ainoaa kertaa vasta lauantaina päivällä, kun menossa oli LähiTapiola Future Challenge 140cm ensimmäinen osa. Jäimme kaverini kanssa katselemaan kentän sivulle, koska katsomot olivat tietysti jo siihen aikaan päivästä ihan täynnä. Kun tuli tauko, menimme varaamaan paikat, mutta päätykatsomosta oli aivan surkeat kuvakulmat kaikille esteille ja kaikki esteet olivat kameralleni liian kaukana. 

1. | Kuvat eivät ole (hyvällä) laadulla pilattuja, heh...

2.

3.

Luokan jälkeen lähdimme syömään Plazaan, koska Subway kuulosti paremmalta kuin expo-alueen ja/tai VIP-alueen hodarit, makkaraperunat, lihapiirakat, yms. Eikä todellakaan kaduttanut lähteä syömään kunnon ruokaa, subi on aina yhtä hyvää. 

Olin varannut käteistä mukaan aika paljon, koska aioin tehdä expo-alueelta hyviä löytöjä. En sitten tiedä onko alue köyhtynyt merkittävästi, vai olenko itse kasvanut "haluan tuon, tuon, ja tuon, tarvitsen ainakin näitä tuotteita ja varmasti tarvitsen joskus vielä mahdollisesti tätä!" -vaiheesta ohitse. En löytänyt sitten mitään. Tai tietysti ihailin hienoja pinkkejä ja punaisia satulahuopia, korvahuppuja, karvabootseja ja otsapantoja, mutta mitäs minä niillä tekisin. Hieman kyllä kateellisena katselin vierestä, kuinka hevoselliset ystäväni tutkivat erilaisia shampoita ja muita tarvikkeita. Mutta hevoseton on rahahuoleton... kai.

Lopulta päädyin ostamaan viisi kappaletta metrilakuja, joita mutustelin puolentoista tunnin tauollamme, kun odottelimme Six Barin alkua. Six Barin takiahan minä tulinkin koko tapahtumaan. Kuvittelin vain, että olisin ehtinyt kuvaamaan muitakin luokkia edes hieman. Yllä olevat kolme kuvaa ovat koko saaliini "muista luokista", loput olevat kuvat Six Barista. 

4.

5.

6.

7.

8.

Six Bar alkoi aina yhtä tyylikkäästi showmusiikilla höystettynä ja aloituskorkeutena oli tänä vuonna 140cm. Ihastuin samantien ensimmäisen ratsastajan valkoiseen hevoseen, joka näytti niin ihanan iloiselta koko ajan!

Koska kuuden esteen sarja on melko pitkä, ensimmäisistä esteistä tuli tietysti aina ihan huonoja kuvia. Mutta aina yritin räiskiä sarjakuvaa ensimmäisistä esteistä asti, joten kamera aina heitti tarkennuksen pois viimeisistä esteistä. Jossain puolivälissä tajusin olla hieman rauhallisempi ja keskittyä enemmän kolmeen viimeiseen esteeseen, joista tulikin sitten "ihan okei" -kuvia. En ole tyytyväineen nykyiseen kuvaustaitooni, olen jotenkin ruosteessa!

Kun viimeinen pysty alkoi olla siinä 160cm korkeudella, sarjaa lyhennettiin kahdella esteellä niin, että jäljelle jäi loppuosan neljä pystyä. En ole ennen kuullutkaan, että Six Baria olisi lyhennetty, mutta enpä ole  näitä nähnytkään ihan kovin montaa. Ja onhan se varmasti hevosillekin paljon säästävämpää, jos sarja ei ole ihan niin pitkä.

Tänä vuonna ei päästy ihan viime vuoden lukemiin (180cm) vaan voittaja pääsi 170cm korkeuteen asti. Ja voittaja oli suosikkihevoseni! ;) Tämän vuoden Six Bar oli mielestäni hieman laimea, varsinkin viime vuoteen verrattuna. Viime vuonna oli enemmän osallistujia ja varsinkin se voittajan mieletön veto, kun 14-vuotias tyttö vei kaikki ihan tuosta vaan hyppäämällä 180 senttiä... 

9.

10.

11.

12.

13.

Kaikki (huikeat 30) kuvat voitte käydä katsomassa TÄÄLTÄ.

Oletteko te olleet katsomassa Salo Horse Showta?

Löytyikö suosikkikuvia?

xoxo

Vapaa kuin tuuli

Vihreä niitty, vapaana laukkaava hevonen

Kesän aurinko kiiltää karvassa

Kaviot tömisevät nurmessa

Villinä ja vapaana onnensa huipulla

Meiltä puuttui vain ruohoniitty. 

Päädyin irtojuoksuttamaan Lottaa viime maanantaina, koska ratsastamisesta ei tullut rouvan suunnattoman energiamäärän takia mitään. Olin juuri ratsastanut Samban ja olin jo hieman uupunut ja nälkäinen, kun puin Lotalle riimun ja ohjat mennäkseni taas vain riimulla. Aavistelin pahinta jo alkukäynneissä, kun Lotta käveli pikavauhtia hyvinkin energisen oloisena ympäri kenttää, eikä keskittynyt apuihini.

Ravissa en pystynyt istumaan lähes ollenkaan, koska mammalla oli niin kova kiire eteenpäin. Kuolaimettomuus ei ainakaan auttanut asiaan, kun en saanut sitä ollenkaan kiinni. Yritin jonkun kymmenisen minuuttia ravailla, mutta loppujen lopuksi päätin sulkea portit ja vapauttaa mamman purkamaan energiaansa ilman ratsastajaa. 

Alkuun Lotta lähti ihan innoissaan juoksemaan. Se oikein loikkasi eteenpäin vapauden koittaessa ja laukkasi kentän ympäri kerran, kunnes jumiutui hetkeksi yhteen kulmaan seisoskelemaan. Kuitenkin kun hiukan maiskutti, mamma lähti heti liikkeelle. Näköjään se tietää, että kentällä vapaana ollessa kuuluu juosta.

Annoin Lotan juosta jonkun viitisentoista minuuttia, kunnes otin sen kiinni ja käveltiin loppukäyntejä. Kävelyjen jälkeen päästin sen vielä hetkeksi vihreälle ja yritin kuvata, mutta Lotta ei ole laitumella kovin kuvauksellinen. Se ei laidunna kesäisin kuin satunnaisesti jos joku sen sinne ratsastuksen jälkeen vie, joten niistä hetkistä hän sitten nauttii täysillä syöden, eikä kuluta rajallista aikaa turhanpäiväiseen hyppimiseen tai juoksenteluun. :D

Ei taida ikä painaa tämän vauhtihirmun takapäätä! :') Aikamoisia loikkia se veteli välillä.

Tässä ei tosiaankaan ollut kaikkia kuvia, joten näitä nähdään vielä lisää... :)

xoxo

Riimu+ohjat = onnellinen hevonen

Vaiko onnellinen ratsastaja?
Kuvat © Nea

Blogimaailmassa ja varmaan muuallakin hevosmaailmassa on ilman varusteita ratsastus nyt IN. Kaikki haluavat kokeilla ilman satulaa/suitsia ratsastusta, kaulanaruilua ja kokonaan varusteitta menoa. Onhan se toki mieletön fiilis kun saat hevosen menemään pelkällä paino- ja pohjeavuilla samalla tavalla kuin varusteilla. 

Pakkohan minunkin on sitä kokeilla, mutta aloitamme Lotan kanssa ihan rauhallisesti ensin pelkällä riimu+ohjat-systeemillä - tietysti myös ilman satulaa - josta sitten mahdollisesti pääsemme joskus liikkumaan jopa kokonaan ilman varusteita.
Ensimmäinen kerta muutama viikko sitten ei mennyt ihan putkeen. Lotalla oli kovasti energiaa enkä saanut sitä oikein ohjattua ja pienillekin taivuksille sai sanoa hyvästit. Mutta siitä pettyneenä, mutta entistäkin päättäväisempänä sain puhtia yrittää vielä enemmän. 

Tänään (tai oikeastaan eilen, kellohan on jo yli puolenyön) kokeilin uudestaan ja kokeilu sattui sikäli sopivaan saumaan, että Lotalla oli käynyt raspaaja tutkimassa miksei mamma syö kunnolla, enkä olisi muutenkaan voinut mennä kovin rankkaa koulutreeniä. Laitoin siis riimun päähän ja ohjat siihen kiinni. Tällä kertaa otin itselleni myös kannukset, jos vaikka hevonen kääntyisi paremmin hieman vahvemmalla pohjeavulla. Ikävä kyllä ei käynyt niin onnistuneesti, että olisimme itse ratsastuksesta saaneet kuvia, mutta ratsastuksen jälkeisiä poseja kyllä löytyy.

Lotta tuntui vähän laiskalta alkuun, mutta voin laittaa syyksi kuuman ja aurinkoisen kesäpäivän. Ravi oli heti puhdasta ja hyvää, vaikka mamma siirtyilikin käyntiin pari kertaa ihan omia aikojaan. Ravi oli temmokasta ja ylöspäin suuntautuvaa ja siinä oli mukava istua. Lotta oli kaiken kaikkiaan todella hyvä ratsastaa ja vain ne taipumiset tuottivat jälleen ongelmia. Ohjaus ei ollut ihan niin hukassa kuin viimeksi, ehkä kannuksista olikin apua. 

Oli muuten rento hevonen! En ole ikinä saanut Lottaa noin rennoksi ratsastuksen aikana: se laski pään ja kaulan alas ja ravasi tyytyväisenä ja rentona läpi suunnanvaihdosten ja yli puomin - vaikkakin puomin jälkeen hiukan pidensi askelta. Kanssaratsastajatkin sanoivat, että näyttääpäs se rennolta. Rentous saattoi olla myös osana pientä laiskuutta, koska ravia sai pitää yllä alkutunnista ihan kunnolla. Mutta Lotta oli niin täydellinen <3

Arastelin hiukan laukkaa, koska viimeksi Lotta oli kiihdytellyt kamalasti ja riimun kanssa se oli kovin vaikea saada rauhalliseksi. Onneksi mamman laukka on tasaista ja mukavaa istua.

Nyt laukka kuitenkin pysyi mukavan tasaisessa rytmissä ja se hevonen oli aivan yhtä rento kuin ravissakin. En tajua. Miten se voi mennä noin hienosti? No, ne on ne kuolaimet. Kai hevonen järjellä ajateltuna onkin paljon rennompi, kun ei ole rautaa suussa joka venyttelee ja vanuttelee suupieliä. Pelkällä riimulla hevosella varmaan on "vapaampi" olo, eikä sitä voi vahingossakaan pakottaa ohjalla muotoon (sorrun tähän ehkä noin kerran tunnin aikana, jos ei millään suju...).

Laukassa Lotta jopa hieman venytti alaspäin ja hiukan haki kaulalle pituutta. Toki se oli hieman etupainoinen, mutta en viitsinyt ruveta häiritsemään, kun toinen tuntui niin nauttivan vapaasta tunteesta. Annoin sen vähän lisätäkin laukkaa ja sama fiilis säilyi loppuun asti. Toki siirtyminen ravin kautta käyntiin on aina yhtä kamalan pomputtava ja vaikea, mutta ehkä sitäkin pystyn parantamaan. Näin hyvistä treeneistä voi olla suunta vain ja ainoastaan samaa rataa, mutta entistä paremmin!

Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä, näpyttelin postauksen kännykällä...

Oletteko te ratsastaneet ilman varusteita, tai riimulla?

Miten hevosenne ovat reagoineet siihen?

xoxo

Pari viikkoa Thaimaassa

Heh, hupsista. Olisin tietysti voinut tammi- ja helmikuun aikana kirjoittaa enemmän kuin viisi postausta. Ja olisin myös voinut ilmoittaa, että lähden kahdeksi viikoksi Thaimaahan lomalle, joten blogiin ei tule sinä aikana materiaalia. Mutta ei. :D Tästä tulee nyt melkoisen pitkä postaus, kun kerron parin viikon kohokohdista kuvien kera...

Lähdimme Thaimaahan perjantaina 17.2. eli olimme hiihtolomaviikon ja sitten tämän viikon sen jälkeen. Lähdimme kaverini kanssa koulusta kesken päivän ja suuntasimme Helsinkiin yhden jälkeen. Poikkesimme Ikeassa syömässä (lihapullia ja perunamuusia tietysti, nam!) ja siitä jatkoimme vatsat täynnä lentokentälle. Oli hyvä syödä kunnon ateria ennen lentoa, koska ei sitä tiedä saako syötävää sapuskaa seuraavaksi Finnairin iltapalalla, vai lähes viidentoista tunnin päästä Hua Hinissa. 

Kyllä oli muuten taas ikävä Thaimaalaista ruokaa, mutta voin kertoa että se samanlainen sweet'n sour-kanakastike ja riisi
alkaa hiukan tympiä kahdessa viikossa. Ja suomalainen Puikula-ruisleipä on taivaallista!

Lento sujui muuten täysin mutkattomasti (turbulenssia kylläkin oli Kazakstanin yllä ja Bengalinlahden kohdilla), mutta Finnairin hienossa uusimmassa 350:ssä koneessa juuri mun kohdalla se kirottu ruutu ei toiminut koko yhdeksän ja puolen tunnin aikana! Se käynnistettiinkin uudelleen, mutta ei, leffojen katselua ei herunut tälle tytölle. Sikäli harmi, että elokuvavalikoima oli paras ikinä; tarjolla oli kaikki syksyllä ja talvella valkokankaille saatetut elokuvat mm. Independence day 2, Inferno, Hell or high water, Suicide Squad jne. 

Mutta se siitä, meillä oli lentomatkalla ihan hirveän hauskaa ja vaikka se yölento olikin ja vähän välillä väsyttikin, nukuin ehkä kolme varttia yhteensä. Finnairin sapuskat olivat menomatkalla parempia kuin kotiin palatessa, vaikken oikeastaan mitään muuta syönytkään kuin sämpylän, suolakeksit ja hedelmäsalaatista meloninplaset. 

Lennon jälkeen pääsimme mukavan nopeasti passintarkastuksesta ja laukutkin tulivat sopivasti heti. Bangkokissa oli vasta aamu, kello oli puoli yhdeksän ja bussi Hua Hiniin lähti yhdeksältä. Nuo bussit ovat kyllä ihania, penkki on isompi kuin lentokoneessa ja sen saa lähes vaakatasoon ilman että se haittaa takanaistujaa, koska tilaa on niin paljon. Lisäksi jalkojen alla on myös pätkä tukea, jonka saa nostettua ylöspäin. Ja siinä on niin hyvä nukkua! Nukuin koko kolme tuntia välillä vaan havahtuen johonkin töyssyyn, mutta matkalta en muista mitään.

Kävimme yhtenä päivänä harrastamassa hieman rankempaa urheilua, sillä lähdimme katsomaan erästä nähtävyyttä. Nimeä on osaa vieläkään kirjoittaa, mutta kyse oli sellaisesta hienosta luonnon muovaamasta luolasta, jossa oli jokin hieno temppeli. Urheilu-osio tuli siinä, kun luolalle piti jotenkin päästä - sai valita joka patikkareitin tai kyydin pitkähäntäveneellä. Patikkareitti kulki vuoren ylitse, se oli noin kaksi kilometriä pitkä matka pelkkiä kivi- ja betoniportaita vuoren rinteitä ylös ja alas. Kyllä, siinä pääsi jalkalihakset koville. 

Ei ollut mikään easypeace ja välillä tuntui että voisi vain lyyhistyä makaamaan niille kiviaskelmille. Ja vielä siihen lisättynä kolmenkymmenen asteen aurinko ja pilvetön taivas, ah miten ihanaa. 

Vuoren ylityksen jälkeen tuli ehkä pari sataa metriä ihan maan tasalla, josta lähti vielä neljäsataa metriä niitä samoja kiviportaita ylös luolalle. Luola itsessään oli todella hieno ja ymmärrän miksi ihmiset todella ravaavat ne kiviportaat ylös alas vain sen takia.

Kun oltiin ihasteltu luolaa tarpeeksi ja valuttu portaat takaisin alas, istuimme rannalla olevaan ainokaiseen ravintola-baariin ja söimme lounaan. Ja urheilusuorituksen jälkeen myös join vettä kuin sieni sateella. Onneksi takaisin ei tarvinnut kävellä; koska olimme valinneet kävellä toiseen suuntaan, meitä odotti rannassa pitkähäntävene. 

Urheilupäivän jälkeen tulikin muutama lepopäivä, kun oltiin vaan altaalla ja rannalla ja kaupungilla. Hua Hiniin oli rakennettu uusi ostoskeskus-hotelli-systeemi Blúport, joka oli kyllä aikamoinen tapaus. Tiesimme kyllä jo, että se yhtä kallis kuin Suomessa, eli aivan järkyttävän kallis Thaimaan hintoihin nähden. Mutta oli se silti pienoinen järkytys. Kävimme jossain vaatekaupassa ja kokeilin yksiä kivoja farkkuja. Hintaa katsoessani lapulta hyppäsi luku 4900 bahtia. (1000baht = noin 30e) Ah miten ihanaa, farkkujen hinta olisi vähän päälle 140 euroa. En ostanut. :-D

Hinnat olivat muutenkin aika yliammuttuja, eikä koko valtavassa kauppakeskuksessa ollut kuin muutama sellainen kauppa, mistä olisin voinut jotain ostaa. Hintataso oli selvästi tehty turisteille, mutta en kyllä tiedä kuka hullu turisti sieltä ostaisi jotain muuta kuin ruokaa näistä ketjuravintoloista, kuten The Pizza companysta tai Starbucksista. 

Blúportista ei ikävä kyllä ollut kuvaa, mutta toinen retki tehtiin Hua Hinin lähistöllä olevaan pikkukaupunkiin Cha Amiin.

Cha Amiin matkalla pysähdyttiin FN Outletiin, paikka oli melkoinen pettymys koska odotin monia erilaisia kauppoja, ja niitä tuli vastaan neljä... Sielläkin oli hinnat melkoisen kovat - eräs neuletakki maksoi 12 000 bahtia - joten itse jätin suosiolla ostamatta mitään. Enkä kyllä löytänytkään muuta kivaa kuin yhden kahdensadan dollarin (kyllä, hinnat olivat bahteiksi tai dollareiksi) hintaisen farkkutakin, jonka jätin henkariinsa. 

Tuli selväksi, että FN Outletin rakentaja on pitänyt flamingoista...

Cha Amissa pysähdyimme rannalle, jossa oli ihan mahtavat aallot. Itse en ole käynyt Thaimassa meressä uimassa sen jälkeen kun äitiäni iski meduusa, mutta jostain syystä nyt uskalsin. Ja oi että, ihanaa suolavettä nenä, silmät ja su täyteen. Kyllä syväpuhdistettiin joka kolo. 

Myös Cha Amin rannalla kuljeskeli hevosmiehiä tarjoamassa ratsastusta, mutta ikävä kyllä ratsastin vain kerran Hua Hinissa.
Hintaa oli aika lailla ja edelleen se hiertää paljaisiin jalkoihin ikävästi. 

Koko reissun hauskin juttu oli ehdottomasti se, kun meille ostettiin allaslelu, aivan valtavan kokoinen yksisarvinen. Näimme sen kämppämme lähellä olevassa kaupassa ja puoliksi tosissaan heitettiin, että sellainenhan olisi tosi kiva. No, sellainenhan sitten myös hankittiin.

Uniikki unikorni olikin melkoisen kiikkerä kaveri, pukitteli minkä kerkesi.

Ja siellä oltiin taas altaan pohjassa...

Unikorni ei ollut vain kovin kestävä lelu. Sen häntä irtosi melkein heti (heti näiden kuvien oton jälkeen) ja koko elukka tyhjeni. Hännän paikalle laitettiin puolkupyörän paikka ja vähän teippiä ja kas niin, unikorni oli kuin uusi! :D

Uitua tuli tämänkin loman aikana todella paljon, ehkä enemmänkin kuin ennen. Ja vietin altaan pohjassa aikaa varmaan vähintään yhtä paljon kuin pinnalla, sukeltaminen on vain niin ihanaa! Sain myös viimeisinä päivinä sukellettua altaan päästä päähän, eli 20 metriä. Otti se vähän koville, mutta kyllä se onnistui parikin kertaa. Ja nyt Suomessa ollessani suunnittelin jo aloittavani ihan kunnolla uimisen uimahallissa, että kävisin kerran pari viikossa. 

Toivon, että tämä blogiin kirjoittelu saa taas vähän tuulta alleen ja saisin kirjoitettua enemmän kuin viis postausta kahdessa kuukaudessa... Saapa nähdä, näillä sanoilla vain seuraavaan postaukseen!

xoxo