Ravimammat elementissään

Pahoittelut jälleen syntyneestä postaustauosta, olen itsekin hyvin pettynyt kesäloman postaussuorituksiin. Yhdeksän postausta kesäloman aikana on melko säälittävä suoritus jos vertaa viime vuoteen, kun kirjoitin hiukan yli kahden kuukauden aikana yhteensä kolmekymmentäneljä kuvien täyteistä postausta ja kesäkuussa tein postausennätykseni: 19 postausta kuussa. Okei, sillon minulla ei ollut toista blogia ja kirjoitin tänne viisi ei-hevosiin liittyvää tekstiä, mutta silti. En lupaa mitään, että postausmäärä paranisi kun tunnit alkavat, koska blogimotivaatio on tällä hetkellä tämän blogin puolella hyvin alhaalla. Saa nähdä mitä käy.

Asiaan siis, Viime viikon sunnuntaina oli Perniössä jälleen Kankkonummen ravi- ja kiitolaukkakilpailut. Olin katsomassa viime vuonna ja kirjoitin siitä postauksen. Tällä kertaa menin auttamaan ponin talutuksessa ja siitä kertyi ihan mukavasti palkkaa. Mutta huono puoli siinä oli se, että unohdin kameran kotiin enkä saanut kuvan kuvaa. Ei siis postausta Kankkonummen raveista.

Mutta ravien takia minulle tuli taas hassu innostus raviurheilusta ja jotenkin se kiinnostaa minua ihan kamalasti. Haluaisin niin tutustua siihen enemmän ja päästä kokeilemaan kärryillä ajamista ja muuta, mutta en tiedä yhtään olisiko tässä lähiseuduilla jotain mahdollisuutta. Pidetäänkö ravihevosille edes samankaltaisia "ravitalleja" kuin ratsupuolella, että aloittelijat voisi käydä opettelemassa ravijuttuja?

Raveista saimme Sagan kanssa hyvän idean ja lähdimme heti seuraavana päivänä Lotan ja Samban - ravimammojen - kanssa raviradalle ja saimme jopa kameramiehen mukaan. En ole koskaan ennen käynyt raviradalla hevosen kanssa ja odotin sitä hieman jännityksellä. Matka sujui mukavan leppoisasti ja vastaan ei tullut kuin yksi auto. Ainoa the thing matkassa joko raviradalle tai maastoesteille, on aina Kemiöntien ylitys, koska autot menevät siinä todella kovaa varsinkin kesällä ja matka, mistä tulevia autoja näkee, on melko lyhyt. Ylitimme tien kuitenkin sujuvasti ja edes kovista äänistä jännittyvä Lotta ei saanut suurempaa sätkyä, vaikka ohi ajoi rekkoja.

Raviradalla huomasimme, että siellä oli muutama muukin, joku oli tulossa hiitille hevostensa kanssa. Rata on kuitenkin sen verran pitkä, emmekä me aikoneet viipyä kamalan kauaa, joten emme olleet häiriöksi. Lotta vain sai ihme hepulin, kun näki vieraita hevosia. 

Kävelimme alkuun pari kierrosta odottaessamme kuvaajaa ja samalla esittelimme hevosille ravirataa. Samballe paikkahan on varmasti ihan tuttu, mutta Lotta oli hieman hämmästyneen oloinen, että mikähän paikka tämä nyt on. Ravissa se sitten innostui kovasti ja varsinkin aina kun ne kaksi hiittaajaa ajoivat ohitsemme. 

Ravasimme pari kierrosta ensin hiukan rauhallisemmin ja sen jälkeen pari kierrosta sitä reippaampaa tahtia. Samba ainakin innostui aina maalisuoralla ihan kamalasti ja Lotaltakin löytyi se isompi vaihde. Kyllä mentiin välillä kovaa! Viimeisellä kierroksella otin Lotalla sitten laukkaa, koska ravi tuntui välillä niin huteralta. Laukassa rouva saikin tehdä hieman enemmän töitä, että pysyisi Samban perässä. 

Laukkojen (no Samba kyllä vain ravasi) jälkeen hengähdettiin hiukan, käveltiin puoli kierrosta ja lähdettiin kävelemään kotiin päin. Kemiöntien ylitys sujui taas hyvin ja vaikka hepat olivat varmasti jo hieman väsyneitä, ne halusivat ravata sen tietyn suoran, jolla ei ikinä mennä muuta kuin laukkaa tai ravia. Menimme siis rentoa hölkkää ja olihan se hyvä ottaa hiukan loppuraveja. Suoran jälkeen käveltiin takaisin tallille ja hepat pääsivät pesulle.

Kaikin puolin oli tosi hauska reissu ja haluan todellakin mennä uudestaan raviradalle! Oli ihana 

nähdä kun Lotta oli ihan innoissaan päästessään juoksemaan kovaa pitkästä aikaa. En tiedä milloin se viimeksi 

on raviradalla ollut.

xoxo

Ilman sen suurempaa suunnitelmaa...

Ajattelinpa kirjoittaa postauksen. En tiedä vielä mistä, mutta kaipa se aihe kirjoittelemisen edetessä syntyy. Voisin vaikka löpistä Lotan ratsastuksista, kun nyt on vielä Lotan irtojuoksutuksistakin kuvia jäljellä niin ei jää kuvamateriaalikaan köyhäksi. Olin itseasiassa unohtanut kuvat, kunnes luin juoksutuspostauksen uudestaan ja muistin, että niitähän on enemmänkin.

Tein sen vihdoin! Ratsastin Lotalla kokonaan ilman varusteita! Olin yksin kentällä kuumana päivänä, tallilla ei ollut muita ja Lotalla oli vain riimu+naru-systeemi. Mamma oli ihan hyvä ratsastaa ja totteli istunta-apuja älyttömän hyvin, kunhan sen sai rauhalliseksi. En jaksanut panostaa ratsastukseen kuumalla ilmalla sen enempää, joten päätinpä heittää sen sitten kokonaan pelleilyksi.

Heitin riimun ja narun aidalle ja istuskelin hetken paikallani selässä miettien että mitäs nyt. Lotta hamusi ruohoa portin alta ja tuntui kovin oudolta, kun ei ollut mitään mistä pitää kiinni. :D Pohkeilla sain mamman sitten eteenpäin ja käyntiin. Eihän mulla ollut siihen mitään sanottavaa, että mihin suuntaan me mennään, mutta kunhan heppa käveli eteenpäin. Lopulta ajauduimme toisen päädyn portille syömään lisää ruohoa. Lotta päätyi - itse jätin ruohonsyönnin välistä.

Kokeilin sitten ravia ja siitähän se innostui. Ei ollut "kuskilla" mitään sanavaltaa mennäänkö täysillä vai ei - ja mehän mentiin. Oli aikamoinen työ pysyä kyydissä, kun on tottunut pitämään käsiä siinä tietyssä kohdassa niin, että tasapaino on kehittynyt siihen asentoon mahdollisimman hyväksi. Nyt kun käsiä piti sivuilla, tasapainoa piti ihan hakemalla hakea. Jossain vaiheessa Lotta ilmeisesti kyllästyi kiitämiseen ja ravasi hiukan rauhallisempaan tahtiin. Mutta sitten päädyttiin taas syömään ruohoa aidan alta...

Koska aioin olla rohkea, kokeilin myös laukkaa ilman varusteita ja se vasta hauskaa oli. Lotta ei laukannut hirveän kovaa, pelkäsin vain että se tipahtaa valtamerilaivan kokoiseen raviin kesken laukka-askeleen niin kuin yleensä ja siinä vaiheessa ei ole minun tippuminen kaukana. Mutta mamma laukkasi hienosti. Hän päätti suunnan, minä päätin vauhdin. Ainoa vaihtoehto vauhdissa oli eteenpäin, en tiedä miten pohkeilla hidastetaan... joten en sitten painostanut häntä menemään turhan kovaa.

Sain Lotan lopulta jopa raviin - ja jopa melko helposti istuttavaan raviin - pelkällä istunnalla ja hooouuu-äänillä. Ravailtiin loppuraveja joku viisi minuuttia, kunnes hän siirtyi aivan omasta päätöksestä käyntiin. Päätin, että jos hevonen itse haluaa kävellä loppuajan niin kävellään sitten. Olen muutenkin ratsastanut aikalailla hevosen ehdoilla. Jos menemme maastossa ja Lotta haluaa laukata täysillä, se on sen oma päätös. Kyllä se itse sitten huomaa että se olikin aika rankkaa. Tai jos kentällä Lotta ei suostu rauhoittumaan, niin ravataan sitten pitkänä ja kovaa, pikkuhiljaa se siitä rauhoittuu.

"Voidaanko mennä jo?"

Kokeilin toisella kerralla taas joustochamboneja ja niillä ratsastus oli aivan älyttömän ihanaa. Päivä ei ollut liian kuuma ja itse jaksoin kerrankin kunnolla panostaa. Lotta pysyi niin rauhallisena ja hyvin avuilla, että sain keskittyä enemmänkin sen eteenpäinpyrkivyyteen ja itseeni. Sain tehtyä pari kivaa laukanvaihtoa Lotan tyyliin. En ole oikein varma miten se laukan vaihtaa - ei ainakaan puhtaasti laukka-askeleen kautta - mutta yllättävän ketterästi ja nopeasti.

Toinen hieno ratsastus oli tällä viikolla, kun lähdin tallille myöhään ja lopetin ratsastuksen vasta kymmenen aikoihin. Oli hienoa maastoilla laskevassa auringossa ja lopulta päädyimme satulan kanssa kentälle työskentelemään. Aluksi Lotta vain juoksi alta pois, mutta ihan yhtäkkiä se taas veti jonkun työskentelymoodin päälle - tai sitten tein itse jotain oikein - koska sain pitää todella kevyen käden ja työstää pelkällä istunnalla, niin hevonen pysyi todella rauhallisessa ravissa ja kauniissa muodossa. Ja jopa laukassa. Ihme hevonen kun tuolla lailla muuttaa mieltään!

Ei mulla oikeestaan sen enempää asiaa ollut. Kyllähän tuota tekstiä taas tuli ja oli todella mukava kirjoittaa. 

Mutta aihepulaa poden jälleen kerran. Saa heitellä postausideoita tai jotain.

xoxo

Uutta tuttavuutta

Paras fiilis ikinä, syntyy hyvän ratsastuksen jälkeen. Kun kaikki sujuu ja on niin helppoa, että tekee vain mieli hymyillä kuin heikkopäinen. Tällaisella hevosella ratsastus saa itsetunnon nousemaan kohisten ja se jos joku on hyvä asia. 

Tässä on Samba, kaverini hevonen - ja oikea hyvän mielen ratsu.

Kuvat ©Nea

Olen ratsastanut Samballa nyt kaksi kertaa ja tamma on maailman yritteliäin ja positiivisin hevonen. Se jaksaa aina yrittää parhaansa, eikä näytä keskisormea jos pitäisi tehdä jotain mitä hän ei vielä osaa. Samballa on ravitausta ja sitä on nyt koulutettu ratsuksi muutaman vuoden ajan (2-3?). 

Koska laukka on ainoa askellaji joka on vielä hitusen hukassa, en ole sitä vielä kokeillut, vaan työskentelen käynnissä ja ravissa. Ja ravissa Samba onkin aivan ihana: pehmeät ja joustavat askeleet, oma moottori ja jotenkin ravissa hevonen on niin helppo ratsastaa. Se ei yritä juosta alta, se ei paina kuolaimelle, eikä kompuroi kootessa, kuten jotkut ravitaustan omaavat. Kaiken kaikkiaan tästä hevosesta tulee vielä aivan loistava paketti!

Tänään sain tallilla ollessani soiton, että voisinko liikuttaa Samban. Koska ensimmäisestä kokeilusta oli jäänyt niin mahtava fiilis, suostuin tottakai empimättä. Hain siis neidin laitumelta ja heitin varusteet ylle. Aiemmin olin ratsastanut maneesissa, koska ilma ei ollut niin suotuisa kenttätyöskentelyyn - kaatosade ja kamala tuuli - mutta nyt auringon paistaessa oli mukavaa tulla kentälle. Ja sattui niin sopivasti, että kuvaajakin oli paikalla!

Samba vaikutti hyväntuuliselta ja aloitin työskentelyn löysällä ohjalla käynnissä. Yritin saada hevosen vähän venyttämään ja sehän venytti. Nyt ratsastin eri satulalla kuin viimeksi ja hevosen liikkeet tuntuivat hieman vapaammilta, joten toinen satula on varmaan hieman ahtaampi. Käyntien jälkeen ravailin kevyttä ravia rennosti ympäri kenttää. Tein pari kahdeksikkoa ja ympyrää ja heppa tuntui molempiin suuntiin mukavan tasaiselta ja hyvältä.

Istuin jossain välissä harjoitusraviin ja jäin työskentelemään toiseen päätyyn ympyröille ja neliön muotoiselle uralle. Kokeilin tehdä pari lisäystä, mutta Samba ei oikein pysynyt tasapainossa ja valahti hieman etupainoikseksi nousten pois muodostaan. Jätin lisäykset pois ja kokeilin sitten kokoamisia, kun vauhtiakin oli lisäyksien myötä tullut hieman enemmän kuin oli tarpeen. Kokoamiset onnistuivatkin paremmin. Hevonen pysyi avuilla ja muodossaan ja ravia sai koottua ihan kivasti.

Kun jonkin aikaa olin hinkannut ympyröillä ja kahdeksikoilla, päätin että tämä hevonen on jo esittänyt kaiken mitä halusin ja sille oli aika päästä takaisin laitumelle. Olin ratsastanut alkukäynnit & verryttelyt mukaanlukien tuossa vaiheessa noin kolmekymmentäviisi minuuttia. Ravasin sen jälkeen rennommin noin viitisen minuuttia ja Nea yritti ottaa videopätkää josta näkisin itsekin ratsastustani. Kotona sitten selvisi, että surkea kamerani ei ollut tarkentanut videon aikana ollenkaan, joten sitä ei YouTuben tai blogin suuntaan sitten saatu. :/ 

Jalka on karannut aika eteen... tämän kuvan jälkeen Nea onneksi huomautti, että JALKA!

Kyllä oli taas mukava ratsastus. Hevonen yritti parhaansa ja sitä oli ilo ratsastaa. Ja Samba on nin suloinen, kun se ei ymmärrä jotain sille antamaani apua - yritin jossain välissä ihan vain taivuttaa hieman enemmän ja jalkani taisi olla hieman liian takana, niin Samba yrittää kaikkea mitä osaa: väistää, siirtää takaosaa ja pysähtyy ja polkee jalkaa. Siitä sitten sain hänet eteenpäin ja tavutin ihan vaan kevyesti. 

Kun olin kävellyt loppukäynnit ja ottanut varusteet, pääsi Samba takaisin laitumelle. On se ihana tamma, toivottavasti saan tuolla hepalla ratsastaa tulevaisuudessa vielä lisää. c:

xoxo

Riimu+ohjat = onnellinen hevonen

Vaiko onnellinen ratsastaja?
Kuvat © Nea

Blogimaailmassa ja varmaan muuallakin hevosmaailmassa on ilman varusteita ratsastus nyt IN. Kaikki haluavat kokeilla ilman satulaa/suitsia ratsastusta, kaulanaruilua ja kokonaan varusteitta menoa. Onhan se toki mieletön fiilis kun saat hevosen menemään pelkällä paino- ja pohjeavuilla samalla tavalla kuin varusteilla. 

Pakkohan minunkin on sitä kokeilla, mutta aloitamme Lotan kanssa ihan rauhallisesti ensin pelkällä riimu+ohjat-systeemillä - tietysti myös ilman satulaa - josta sitten mahdollisesti pääsemme joskus liikkumaan jopa kokonaan ilman varusteita.
Ensimmäinen kerta muutama viikko sitten ei mennyt ihan putkeen. Lotalla oli kovasti energiaa enkä saanut sitä oikein ohjattua ja pienillekin taivuksille sai sanoa hyvästit. Mutta siitä pettyneenä, mutta entistäkin päättäväisempänä sain puhtia yrittää vielä enemmän. 

Tänään (tai oikeastaan eilen, kellohan on jo yli puolenyön) kokeilin uudestaan ja kokeilu sattui sikäli sopivaan saumaan, että Lotalla oli käynyt raspaaja tutkimassa miksei mamma syö kunnolla, enkä olisi muutenkaan voinut mennä kovin rankkaa koulutreeniä. Laitoin siis riimun päähän ja ohjat siihen kiinni. Tällä kertaa otin itselleni myös kannukset, jos vaikka hevonen kääntyisi paremmin hieman vahvemmalla pohjeavulla. Ikävä kyllä ei käynyt niin onnistuneesti, että olisimme itse ratsastuksesta saaneet kuvia, mutta ratsastuksen jälkeisiä poseja kyllä löytyy.

Lotta tuntui vähän laiskalta alkuun, mutta voin laittaa syyksi kuuman ja aurinkoisen kesäpäivän. Ravi oli heti puhdasta ja hyvää, vaikka mamma siirtyilikin käyntiin pari kertaa ihan omia aikojaan. Ravi oli temmokasta ja ylöspäin suuntautuvaa ja siinä oli mukava istua. Lotta oli kaiken kaikkiaan todella hyvä ratsastaa ja vain ne taipumiset tuottivat jälleen ongelmia. Ohjaus ei ollut ihan niin hukassa kuin viimeksi, ehkä kannuksista olikin apua. 

Oli muuten rento hevonen! En ole ikinä saanut Lottaa noin rennoksi ratsastuksen aikana: se laski pään ja kaulan alas ja ravasi tyytyväisenä ja rentona läpi suunnanvaihdosten ja yli puomin - vaikkakin puomin jälkeen hiukan pidensi askelta. Kanssaratsastajatkin sanoivat, että näyttääpäs se rennolta. Rentous saattoi olla myös osana pientä laiskuutta, koska ravia sai pitää yllä alkutunnista ihan kunnolla. Mutta Lotta oli niin täydellinen <3

Arastelin hiukan laukkaa, koska viimeksi Lotta oli kiihdytellyt kamalasti ja riimun kanssa se oli kovin vaikea saada rauhalliseksi. Onneksi mamman laukka on tasaista ja mukavaa istua.

Nyt laukka kuitenkin pysyi mukavan tasaisessa rytmissä ja se hevonen oli aivan yhtä rento kuin ravissakin. En tajua. Miten se voi mennä noin hienosti? No, ne on ne kuolaimet. Kai hevonen järjellä ajateltuna onkin paljon rennompi, kun ei ole rautaa suussa joka venyttelee ja vanuttelee suupieliä. Pelkällä riimulla hevosella varmaan on "vapaampi" olo, eikä sitä voi vahingossakaan pakottaa ohjalla muotoon (sorrun tähän ehkä noin kerran tunnin aikana, jos ei millään suju...).

Laukassa Lotta jopa hieman venytti alaspäin ja hiukan haki kaulalle pituutta. Toki se oli hieman etupainoinen, mutta en viitsinyt ruveta häiritsemään, kun toinen tuntui niin nauttivan vapaasta tunteesta. Annoin sen vähän lisätäkin laukkaa ja sama fiilis säilyi loppuun asti. Toki siirtyminen ravin kautta käyntiin on aina yhtä kamalan pomputtava ja vaikea, mutta ehkä sitäkin pystyn parantamaan. Näin hyvistä treeneistä voi olla suunta vain ja ainoastaan samaa rataa, mutta entistä paremmin!

Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä, näpyttelin postauksen kännykällä...

Oletteko te ratsastaneet ilman varusteita, tai riimulla?

Miten hevosenne ovat reagoineet siihen?

xoxo

Paljon kuulumisia tallilta

Noniin, aika purkaa hieman tätä asioiden vyyhtiä. Tallilla asiat ovat sujuneet varsin mallikkaasti ja pian tuleekin kesätauko tunneista. Aloitetaan ihan alusta, eli parin viikon takaisesta estevalmennuksesta. Kuvia ei estetunnista ole ja postausta kuvittavat huikean laadukkaat kännykkäkuvat eiliseltä. 

Rakensimme kentälle kolme pystyä, joista yksi tultiin pitkästä lähestymisestä pitkällä sivulla S:n kohdalla ja kahdesta tuli E-M diagonaalille 16,5:n metrin, eli neljän laukan linja. Tunnin aiheena oli pieni korkeushyppy"kilpailu" eli hyppäsimme kolmen esteen rataa yksi kerrallaan ja sitä nostettiin joka kierros 10cm ylöspäin. Koska olemme tuntiratsastajia ja mukana oli pienestä Russ-ponista isoon puoliveriseen kaiken kokoisia hevosia, aloituskorkeutemme oli eri ja esteitä nostettiin vain neljä kertaa. Idea oli siinä, että jos tulee virhe, putoaa kilpailusta mutta saa tietysti silti hypätä seuraavatkin kierrokset. 

Koska minulla oli Mimmi, aloituskorkeuteni oli 50cm ja otimme muutamat verkahypyt myös siinä korkeudessa. Verryttelyn saimme hoitaa itsenäisesti, päämääränä saada takaosa alle mahdollisimman hyvin. Mimmi tuntui ihan hyvältä ja verkkahypyt onnistuivat. 

Radoilla Mimmi oli kivasti takaosalla, ainoastaan yhden kerran tuntui hieman pitkältä ja matalalta, enkä saanut askelta linjan pystyille. Korkeutena taisi olla silloin 70 senttiä. Loppukorkeus oli meillä 90 senttiä ja rata paras koko tunnista. Tottakai hevonen tulee paremmin takaosalle, kun hypätään lyhyttä rataa ja esteet nousevat niin tarvitsee nostaa jalat nopeammin. 

Meillä ei tullut ollenkaan virheitä ja päädyimme jaetulle ensimmäiselle sijalle valmennusryhmässämme. Ja voi sitä hevosta loppuverkoissa, Mimmi meni niin nätisti eteen alas, ettei ole koskaan mennyt yhtä hienosti. Ja vaikka meni ihan suoraa uraa niin siellä hän pysyi. Ihana tamma! 

Viimeviikolla Melkkilässä olisi olleet ykköstason koulukisat ja olin jopa varannut Huiman kahteen luokkaan, mutta viikolla tulikin sellainen olo etten halunnut. Jotenkin alkaa kyllästyttää aina samat luokat ja aina samat vastukset. Ja aina samat virheet. Tuntuu että nämä radatkin olen mennyt jo niin monta kertaa että osaan ne ulkoa. Oli jotenkin niin huono fiilis valmiiksi kisoista, että päätin olla ilmoittautumatta ja vedin viivat hevosvaraukseni yli. Sunnuntaiaamuna ehkä hiukan kadutti, mutta whatever. Kisoja tulee ja menee. 

Tämän viikon sunnuntaina järjestämme Juniorijaoston kilpailut ja niistä saattaa tulla mahdollisesti oma postauksensa. Itse en kisaa koska en saanut Mimmiä enkä Huimaa, eikä kilpailujen järjestäjien edes kuuluisi kisata itse. Toki junnuja riittäisi tarpeeksi vaikka osa kisaisikin, mutta kun heppaa ei ole niin eipä kisata. Vähän harmittaa kun kevätkauden viimeiset kisat ja olisin halunnut hypätä Mimmillä tai Huimalla... mutta ehkä sitten syksyllä.

Maanantaina ratsastin Lotan, ajatuksena mennä maastoon. Ulkona kuitenkin kävi sen verran kova tuuli enkä jaksanut laittaa satulaa selkään, että menin sitten pitkästä aikaa maneesiin, kun kuvittelin sen olevan tyhjillään. Siellä pyöri yksi ratsukko mutta eipä se paljoa haitannut. Lotta tuntui aivan superhyvältä ja hieman itketti ettei ollut ketään videoimassa. Tein hiukan pohkeenväistöjä ja käännöksiä etu- ja takaosan ympäri alussa ja otin käyntien jälkeen suoraan laukkaa, koska ravi tuntui niin tahdittavalta.

Laukkaaminen auttoi ja ravia oli sen jälkeen hyvä työskennellä. Lotta tuntui olevan pitkästä aikaa todella rento ja käyttävän takaosaa, ainakin sen ravissa oli helppo istua ja sitä oli helppo lyhentää tarvittaessa. Työskentelin ympyröillä kuten aina ja välillä tein pohkeenväistöä uralla. Olen aina ajatellut että vasen puoli on Lotan vaativampi puoli. Tai siis en ole saanut Lottaa koskaan ratsastettua vasemmalle ihan samalla tavalla hyväksi kuin oikealle, mutta tällä kerralla se yhtäkkiä pudotti pään alas ja ravasi tyytyväisen oloisena täydellisessä peräänannossa (ainakin melkein) pari ympyrää. Yritin pitää sitä hyvässä moodissa, mutta hetken päästä se nousi, ja oli melkein yhtä hyvä vasemmassa ja oikeassa lähes koko tunnin.

Innokas poni ennen tuntia... :D

Maanantaina menin myös koulutunnille Huimalla ja siitä tunnista ei sitten tullutkaan yhtään mitään. En tiedä johtuiko se järjettömän kipeistä jalkalihaksista edellisten treenien jäljiltä, siitä että olin mennyt Lotalla niin hyvin, vai mistä jumalallisesta tahdosta, mutta ratsastus ei vain ottanut onnistuakseen. Toki poni teki parhaansa, mutta se oli kovin kiireinen ja varsinkin harjoitusravissa istuminen oli täyttä tuskaa. Satula tuntui kamalan liukkaalta ja hanuri ei vain kerta kaikkiaan pysynyt tiiviisti penkissä.

Teimme pääty-ympyröillä pohkeenväistöä, ympyrän pienennöksiä ja pidimme jalustinhihnan päätä ulkokädessä tukemassa tuntumaa ja varsinkin viimeisenä mainittu harjoitus paransi ratsastustani huomattavasti. Jalustinhihnaa olen käyttänyt ennenkin, varsinkin Huiman kanssa se helpottaa paljon. Poni tarvitsee tasaisen käden, mutta ongelma on siinä että hihnan kanssa on vaikea myödätä tarpeeksi ja Huima taistelee usein tiivistä tuntumaa vastaan todella kovin. Se heittelee päätään, puree kuolainta ja tekee kaikkensa että voisi lintsata, mutta kun vain pitää tuntuman, johtaa sisäkädellä ja pitää sisäpohkeella ponin ympyrän uralla, se kulkee todella nätisti. Vaikkakin ratsastaja heittelehtii satulassa kuin viiden(kymmenen) kilon perunasäkki. 

Loppuverryttelyissä Huima venytti alas ja sen kiireisyys oli kadonnut lähes kokonaan. Alla oli rento ja hyvin toimiva poni. Olisin voinut ratsastaa vielä toisenkin tunnin, mutta ponisen oli aika päästä takaisin tarhaan nauttimaan ilta-ateriaansa.

Oli muuten hauska seurata kun hepat vietiin tarhaan; Mimmi ja Huima valtasivat heinäbaarin ja muut tyytyivät katselemaan vierestä. Hevosparat joutuivat kärsimään nälkää kun kaksi leidiä ei pysty syömään kuin kahdestaan ja vastakkaisilta puolilta heinäkasaa... :D

xoxo

Ensimmäistä kertaa ulkokentällä

Nea ratsasti täällä pari kertaa ennenkin vilahdellutta Amigoa ja poni näytti menevän oikein kivan näköisesti.

Tosiaan, maanantaina koitti se päivä, kun kenttä oli ensikertaa lumien jälkeen ratsastettavassa kunnossa - ainakin suurimmaksi osaksi - joten sinnehän me suuntasimme. Nea ratsasti Amigolla, jonka jälkeen hän kuvasi minun ja Lotan ratsastusta. Kamerasta oli akku aika tyhjä, joten hieman säästelimme sitä saaden tällä kertaa vain sata kuvaa yhteensä.

Sain Lotan kuntoon ennätysajassa, koska halusin verkata sitä ennen kuin Nea tulee kameran kanssa aihettamaan paineita ratsastajalle. Lotta olikin kentälle mennessä ihanan innoissaan ja sitä sai käynnissäkin vähän rauhoitella. Ravi oli todella hyvää ja se polki hienosti alle jo heti alkuun.

Ravasin molempiin suuntiin jonkin aikaa ja vasen kierroskin tuntui todella hyvältä, vaikka ravattu oltiinkin vasta joku kymmenisen minuuttia. Totta kai se oli jäykkä, mutta oma kärsivällisyytenikin riitti sen työstämiseen tällä kertaa. Luin jostain tällaisen hyvän ohjeen - en ikävä kyllä muista mistä se oli - että jos hevonen ei taivu, sitä ei voi vain vetää ohjasta ja painaa pohkeella ympyrän kaarelle ja odottaa taipumaan. Onhan tuo tavallaan ilmiselvää, mutta itse sorrun siihen silti melko usein. Mutta nyt oikein ratsastin. Tällä kertaa voin hyvillä mielin sanoa, että minä todella ratsastin sitä hevosta, annoin sille aikaa totutella ja venyttää ulkokylkeä ja sehän alkoikin taipumaan pikkuhiljaa paremmin ja paremmin. 

Vasemmasta kierroksesta ei näköjään ole mitään todistusaineistoa, mutta se todella meni hyvin!

Ravien jälkeen laukkailin molempiin suuntiin ja laukka oli todella kivan kolmitahtista. Se pyöri hyvin ja Lotta innostui välillä vähän liikaakin. Annoin sen hiukan venyttää laukkaa, mutta otin kiinni kun se meinasi lähteä lapasesta. 

Kun oltiin laukattu oikealle jo hiukan kauemmin ja kierrokset alkoivat kerääntyä, tuli parissa kohdassa sellainen hassu pukin tapainen laukka-askel. En meinannut millään uskoa, mutta tämä rouva oli todella nostellut takajalkojaan hieman enemmän kuin on tarpeen. 

Jossain välissä tuli myös tämä perus rikko raville, joka tapahtuu lähes joka kerta. Ja aina juuri kesken laukka-askeleen liitovaiheen
töksähdys valtamerilaivan kokoiseen liitoraviin. Istu siellä sitten ja ota kiinni...

Ja koska Lotta on tuollainen hätähousu (minäkin olen, mutta siis hevosesta puhun nyt), pitää aina heti nostaa uusi laukka. Ja se ei ole
kauhean helppoa siitä ultramegapitkästä ravista. 

Laukan jälkeen annoin Lotan ravata pitkää ravia pitkänä ja etupainoisena (hehh..) koska yleensä mamma silloin venyttää kaulaakin eteenpäin, kuten kunnon ravuri ainakin. Joskus kylläkin käy niin, ettei rouva anna enää kiinni hetkeen, mutta nyt se kävi helposti ja melko nopsasti. 

Ravi oli laukan jälkeen ihan kamalan pomputtavaa, mutta valtavan hyvää. Se polki alle todella hyvin, vielä paremmin kuin alkuun ja sitä sai työstettyä hyvin. Ennen käyntiin siirtymistä kokeilin lyhentää mahdollisimman paljon ja sain Lotan hienoon koottuun raviin.

Ravivenytyksiä laukan jälkeen.

Mamma esittää niin hienoa koottua ravia että huh, mutta ratsastaja voisi olla vähän vähemmän takanojassa...

Kyllä oli niin hieno mamma ettei mitään rajaa. Jäi todella hieno fiilis noin hyvän ratsastuksen jälkeen ja jäin ihan innolla odottamaan seuraavaa kertaa kun pääsee taas kentälle. Hevoset on pitkän maneesikauden jälkeen kentällä niin ihanan iloisia ja virkeitä, että tulee itsekin hyvälle tuulelle.

Tässä kuvassa ei oikeastaan ole mitään muuta onnistunutta paitsi Lotan korvat, mutta tykkään tästä ihan hirveästi! :D

xoxo