Nyt kun taas vaivauduin bloggerin avaamaan, päätin väsätä torstaistakin hieman postauksen tynkää. Ja kyllä - tynkää juuri siksi että en tiedä oikein missä järjestyksessä asiat pitäisi kertoa että niissä olisi järkeä, joten tästä tuleekin varmaan aikamoinen sotku.
Kävin torstaina ratsastamassa taas Pulun itsenäisesti ja Lotan kanssa käveltiin ympäri tallipihaa, kun maneesissa oli valmennuksia eikä muutenkaan ollut oikein motivaatiota lähteä kentälle vääntämään koulua. Kylmäkin oli, joten helpompi oli vain kävellä ympäriinsä leppoisasti.
Syksyä tulloo... Omalta kohdalta on mennyt "syksyn upea ruska" ohitse jo kahtena vuonna, joten nyt suunnittelin panostavani tähän vuoteen ja ikuistavani kaikki hienoimmat ruskat. Voi olla että se jää jälleen kerran vain suunnitteluksi.
Pulunen oli laitumella Taunon kanssa ja meni varmaan kymmenen minuuttia ennen kuin sain sen sieltä ulos, koska pelkäsin että Tauno karkaa. Sain kuin sainkin hepan lopulta laitumelta pois ilman ei-toivottuja nuoria miehiä.
Voi että se on suloinen, en kestä!
Ratsastuksesta ei kuvia ole koska toimin itse kameramiehenä, mutta eipä se oikeastaan haittaakaan. Alkuun vain yritin saada neitiä taipumaan suuntaan ja toiseen ja vähän yritin rauhoitella. No, oikeastaan yritin rauhoitella sitä koko tunnin. Hetkittäin tuli todella superhyviä pätkiä, mutta ne menivät ja tulivat äkkiä, enkä saanut oikein kunnon otetta hevoseen.
Pulu on vähän sellainen juna joka koko ajan mielellään vähän kiihdyttää ja pidentää askelta ja itse jään helposti vain roikkumaan ja toivomaan että heppa hidastaa. Nyt yritin panostaa siihen erityisesti ja huomauttelin itselleni koko ajan, että
ota ja päästä, ota ja päästä. Tein ympyrällä neljässä kohtaa melkein käyntiin siirtymän, mutta ei se oikein auttanut. Itselleni lohdutukseksi sanoin, että onhan se kai ihan ymmärrettävää, että vielä neljännelläkään kerralla hevosen selässä ei ehkä ihan vielä ole kaikki piuhat käsissä. Harmitti se silti kovasti kun ei itse osannut.
Laukkasin jo alussa molempiin suuntiin hiukan, toiveikkaana että niin hevonen tulee hiukan pehmeämmäksi. Siitä en tiedä onnistuiko tavoite, itse huomasin varsinaisen pehmeyden vasta lopussa. Keventelin molempiin suuntiin ja yritin vain saada hevosta rauhalliseksi ja hitaaksi. Vasemmalle onnistui hiukan paremmin kuin oikealle ja pian otinkin vielä loppulaukat ja rennot loppuravit.
Laukassa yritin saada Pulua mahdollisimman lyhyeksi, se osaa lyhentää todella hyvin ja sain sen kerran pari todella hyvään lyhyeen laukkaan, mutta sitten paketti taas hiukan luisui käsistä. Loppuraveissa tein taas melkein käyntiin siirtymiä, mutta ei niistä oikein apua ollut. Heppa oli edelleen innoissaan menossa ja varsinkin oikeaan puski sisäpohkeen läpi ja oikoi ihan kunnolla. Sain sen kuitenkin pikkuhiljaa hitaammaksi ja mukavan rennoksi. Neiti venyttelikin jopa alaspäin välillä!
Olin erittäin tyytyväinen, koska hyviä pätkiä oli tullut mukavasti ja loppua kohden aloin saada pikkuisen tuntumaa. Eniten ärsytti vain oma osaamattomuus ja tiedottomuus: kun hevonen yhtäkkiä puree kuolaimeen ja kääntää pään sivuttain vasemmalle, pitäisikö pidättää vai antaa ohjaa? Kummasta ohjasta pitäisi apu antaa? Vai pitäisikö vain antaa pohjetta ja vaatia eteenpäin ja keskittymään? Mitä pitäisi tehdä jos hevonen vain juoksee alta pois, mutta ei tule edes siirtymistä tai melkein siirtymistä yhtään rauhallisemmaksi tai paremmaksi?
Kun noihin kysymyksiin saan vastauksen, tulee ratsastus (toivon mukaan) sujumaan vielä paremmin.
Kun Pulu oli ratsastettu, harjattu, puettu avaruuspukuun (tällä kertaa sain sen jo toisella kerralla oikein, viimeksi yritin kolmesti..) ja viety takaisin laitumelle, oli hetken aikaa hengähtää. Kuvasin pikkuisen Antero-kissaa, mutta kameran hitaan laukaisijan takia kuvat eivät kovin kummoisia ole, kun ainoastaan paikoillaan olevaa kissaa pystyi kuvaamaan, jos ei halua kuvasta valkoista sekasotkua.
:D
Joo että sellaista sotkua. Pahoittelut vielä tästä suunnittelemattomasta postaustauosta joka tähän väliin tuli. Ei vain ollut oikein kirjoitettavaa ja sitten en jaksanut, vaikka nuo kaksi edellistä hyvän postauksen aihettakin olisi ollut. Mutta ehkä tämä tästä vielä herää jälleen horroksestaan. Talviunille en aio! ;)
xoxo
