12. elokuuta 2017

Hevi the airplane

Lentokone liitää! | kuvat: ©Nea

Perjantaina 11.8. alkoivat jälleen jokaviikkoiset estevalmennukset. Maanantaina oli ollut ensimmäinen koulutunti ja ratsuna oli toiminut ihana Suomenhevonen Hevi Pulu. Pulu, Hevi, Pulska, Pulla... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Perjantaina listassa luki jälleen samainen ratsu ja olin melko innokas hyppäämään tällä hieman raa'alla, kymmenenvuotiaalla Suokilla ensimmäistä kertaa. En ollut koskaan nähnyt kenenkään hyppäävän Pululla, olin vain kuullut että se on selvästi taitava ja varma ratsu. 

En odottanut tunnilta suuria, koska Pulu on koulunväännössä erittäin haastava, vaikkakin erittäin miellyttävä ratsu - ainakin minulle. En tiedä varmaan ketään, joka oikein innokkaasti haluaisi tuon tunnille ratsukseen, mutta toisaalta en myöskään ole tallilla yleensä muuten kuin maanantaisin ja perjantaisin. Itse tykkään Pulusta todella paljon, juuri sen vaikeuden takia. Siinä sitä vasta itse oppii, kun hevonen on mahdollisimman kaukana automaatista. Ja voin sanoa suoraan, että minä osaan jo ratsastaa raakaakin hevosta. Ja todellakin osaan ratsastaa kuumaa, herkkää ja juoksevaa hevosta, ratsastinhan sellaisella lähes kaksi vuotta putkeen.

Parhaat palat heti alkuun - Pulu oli alussa niiiin super hyvä!

Olen ratsastanut Pululla yhteensä ehkä jonkun kymmenen kertaa. Kuulostaa vähältä, mutta koulutunteja kertyi viime vuonna yhteensä 65 kertaa ja niitä on joka viikko... Oli kausia, kun menin sillä lähes koko ajan ja sitten taas sellaisia, kun sitä ei näkynyt listassa ollenkaan. Viime kesänä menin sitä itsenäisesti ja silloin homma oli enemmänkin vain tutustumista ja rauhallisen ravin hakemista. Pulu on kehittynyt viime kesästä paljon ja rauhoittunut huomattavasti. Vuosi sitten saatoin koko tunnin vain yrittää saada hevosta rauhalliseksi, nyt koulutunnilla sain jo tehtyä tehtäviä ja onnistuin niissä. 

Hevonen on minulle jo melko tuttu ja tiedän, että se on hyvä ratsastaa ympyröillä ja tarvitsee herkäksi hevoseksi todella paljon pohjetta noustakseen selästä edes hieman. Toki hevonen on raaka, eikä välttämättä ymmärrä kaikkia antamiani apuja - sekä vääntelee päätään puolelta toiselle välttääkseen ilmeisesti pidättävän ohjan - mutta siitä on kuoriutumassa aika moinen hevonen. 

Perjantain estetunnilla meillä oli valmiiksi rakennettuna pysty ja kaksi okseria. Alkuverkassa tultiin yhtä puomia ravissa ja laukassa, jonka jälkeen aloitettiin verkkahypyt. Pystyä tultiin ristikkona ja pystynä radan poikki molempiin suuntiin ja oksereita pidemmästä tiestä. Toinen okseri oli lävistäjällä niin että laukan piti vaihtua ja Pulu vaihtoi laukat tosi kevyen tuntuisesti. Hevosella on mielettömän hyvä laukka ja se tuntuu niin voimakkaalta! 

Mun ja Pulun ensimmäinen hyppy oli kyllä hurja :D 
Pululla on kiva hyppytyyli, kun sillä on niin iso laukka muutenkin. Hypyt tuntuu niin pyöreiltä ja voin vain kuvitella kuinka kiva tällä
hevosella olisi hypätä isompia esteitä, kun se pääsee käyttämään kaikkea voimaansa ja pyöristämään selkää vielä enemmän.
Mikä on tämä ilme?

Tulimme pystyä muutamia kertoja ja pari kertaa en itse nähnyt askelta, mutta heppa pelasti kuin vanha konkari. Se selvästi lähtee mielummin kaukaa kuin läheltä, koska pari kertaa en itse päässyt hyppyyn kunnolla mukaan, kun hevonen meni jo ja itse jäin satulaan ihmettelemään. 

Pystyn jälkeen aloimme tulla okseria, sekin pysyi mukavasti viiden-kuudenkymmenen sentin korkuisena. Ensimmäisellä kerralla en nähnyt askelta ollenkaan ja jäin satulaan istumaan kun hevonen loikkasi okserin yli. Opettaja siihen vain totesi, että jos ei tällä hevosella näe kunnon askelta, tuo sen vaan siihen kauempaan vaihtoehtoon niin se hyppää. Ei tarvitse pelätä että se ei yllä, tällä neidillä ei nimittäin laukka lopu ihan heti kesken. Seuraavat hypyt okserille olikin jo parempia, vaikka mukaan mahtui myös niitä vähemmän onnistuneita suorituksia.

Harmittaa aina kovasti kun epäonnistuu raaemman tai nuoremman hevosen kanssa, kun tulee sellainen fiilis että nyt se menee pilalle. Vaikka ei mikään hevonen noin pienestä pilalle mene. Mutta tämänkin tunnin aikana hevonen jäi monta kertaa ihan ilman kuskin apua, kun en nähnyt ollenkaan mihin olisin sen tuonut. No, ainakin oppii itse katsomaan paikkansa ja kuski oppii pysymään kyydissä jos hevonen lähtee yhtäkkiä. :D



Normaalin okserin jälkeen hyppäsimme okseria, joka oli rakennettu vaaleanpunaiseen sydänporttiin. Este on kilpailuissa mainio osallistujien karsija, koska suurin osa hevosista ainakin katsoo sitä. Muistan hämärästi kilpailut, joissa lähes joka toinen otti yhden kiellon tai hylyn tälle nimenomaiselle sydänportille. En tiedä mikä siinä on niin jännittävää joillekin hevosille, kun toiset taas eivät edes vilkuile sitä.

Este jännitti minua hiukan, koska en tiedä oliko Pulu hypännyt sitä koskaan aikaisemmin. Hevonen oli kyllä esittänyt jo sellaisia pelastuksia huonoista askeleista kauaa tai läheltä, että tuskin kieltoa oli tulossa. Piti vain saada askel sopimaan nappiin. Ja ikävä kyllä se ei ihan onnistunut. Pulu katsoi estettä jo viiden metrin päästä ja hidasti. Yritin sitä puskea eteenpäin, mutta okserin eteen tuli outo pysähtynyt miniaskel, jonka jälkeen kunnon loikka - johon en tietenkään päässyt kunnolla mukaan - okserin yli. Tulin heti uudestaan ja hyppy oli parempi.

Kun okseriinkin oli jo tutustuttu, tulimme pienen radan, johon kuului kaksi laukanvaihtoa. Ensin tultiin sydänportti oikealta S:n kohdalta, jonka jälkeen piti tehdä täyskaarto ja vaihtaa suuntaa  ja laukkaa vasemmalle. Sitten tultiin toinen okseri B-H-diagonaalilla ja jatkettiin oikealle. Lopuksi tultiin vielä pysty radan poikki, jossain G:n kohdalla, josta sai kääntyä kumpaan suuntaan halusi. Radan ensimmäiset hypyt jokaiselle esteelle eivät olleet niitä parhaimpia, mutta sain tulla niitä uudestaan. Pulu alkoi radalla jo hieman väsyä ja sen huomasi sen verran huonontuneesta laukasta, että se rikkoi raville kaarteessa. Laukka ei vaihtunut sileällä täyskaarrossa, joten se piti tehdä ravin kautta, mutta diagonaalilla se vaihtui juuri ennen, kuin neiti putosi raviin.

Kamalasti piti estettä tuijottaa, oli se hurja pieni Suomenhevosensyöjä.


En voisi olla tyytyväisempi tai ylpeämpi. Mun ja Pulun ensimmäinen estetunti ja suoriuduimme siitä noin hyvin. Niin hieno hevosenalku, vaikkei ihan nuori enää olekaan. Parempi sana olisi ehkä ratsunalku. Olisi todella hienoa olla mukana tämän hevosen kehityksessä. Ja tähän loppuun aion nyt vielä avata teille hieman tätä blogihiljaisuutta ja ajatuksiani tämän hetken ratsasteluistani.

Eli rehellisesti sanottuna mulla on mennyt motivaatio tuntiratsastukseen ihan täysin. Melkkilästä on moni mun kaveri vaihtamassa pois ja syynä on sama kuin oma motivaatiokatoni: en tunne kehittyväni. Siis, tottakai on tunteja kun se hevonen menee niin hienosti ja on hyvä fiilis tunnin jälkeen, mutta se rajoittuu enemmänkin koulutuuppaus puolelle. Onhan estetuntienkin jälkeen hyvä fiilis, mutta se johtuu vain siitä, että tykkään hyppäämisestä. Kaipaan sellaista hevosta, jolla voisi kehittyä paljon ja mieluiten ylöspäin esteratsastuksessa.

Olen ollut reippaat kolme vuotta samalla tasolla, hyppäämässä sitä iänikuista kasikymppiä onnistuen ja epäonnistuen. Ehkä en osaa itse arvioida tätä, ehkä tämä on vain pinnallisen valitusta, mutta haluan jo eteenpäin. Tunnen olevani valmis eteenpäin. Mimmin kanssa kehityin paljon ja vielä on todella monta tikkua hiomatta. Vieläkään ne esteradat eivät mene täysin kontrollissa ja vieläkin se osaa yllättää liian aikaisella hypyllä. Mutta silti. Kymmenen senttiä sinne tänne ei voi olla kenellekään hengenvaaraksi.

Miten sainkaan positiiviseen postaukseen näin negatiivisen lopun? Hups.




xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti