12. kesäkuuta 2017

LINKKAA BLOGISI ! -2

Sivupalkissa olleen kyselyn perusteella sen verran moni blogissa kävijä halusi Linkkaa blogisi-postauksen, että se onkin nyt aika toteuttaa. Viimeksi julkaisin samanlaisen postauksen 12. syyskuuta 2016 ja se keräsi katselukertoja huimat 108 ja linkattuja blogeja 11 kappaletta. Blogissani oli silloin lähes puolet vähemmän lukijoita, joten toivon oletan, että tähän postaukseen blogeja kertyisi ehkä jopa hieman enemmän. ;)

Edit: Linkkausaikaa on elokuun loppuun asti.

Viime kerralla etsin pääasiassa hevosblogeja lukulistalleni, nyt kaipailisin myös muuhun liittyvää luettavaa! 

Edelleen haluaisin blogit linkattuna alla olevalla koodilla, jotta niihin olisi mahdollisimman helppo päästä ja haluaisin linkkaajien myös kertovan blogistaan pienen esittelyn. Kertokaa myös asia tai pari mitä voisin itse kehittää blogissani, ja/tai asia mistä erityisesti tykkäätte!

Linkkauskoodi: <a href="http://www.bloginosoite">blogin nimi</a>
  

JA HUOM! 
Jos ET halua minun käyttävän blogisi banneria blogiesittely-postauksessa, mainitse asiasta 
kun linkkaat blogisi. Jos mainintaa ei tule, kopioin bannerin esittelykäyttöön!





xoxo


7 kommenttia:

  1. Ruskein silmin

    Ja nyt vaan toivotaan että linkki toimii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei laitankin tähän pikkusen esittelyn kun luin paremmin tän postauksen :'D

      Ruskein silmin on tarina 16-vuotiaasta Emmasta joka aloittaa hevostytön unelmaa Ypäjän hevosopistolla kolmoistutkintoa suorittaen. Blogissa on myöskin postauksia hevosista

      Poista
  2. Pennin pyörittäjä

    Connemaratamma Pennin arjesta kertova blogi, joka sisältää ei-niin-vakavamielistä menoa. Ajoittain kilpailuja näköpiirissä, toisinaan löysin rantein ilman varusteita menoa ja välillä ihan perusmeiningin arkea, joka ei välttämättä aina ole niin yltiö positiivista.

    Päätähti on laiskuuden huipussaan edelleenkin vähän pullukanomainen poni, joka näyttää mielipiteensä jumittamalla. Ratsastuskoulutaustainen, mitä kaksijalkainen ei puolestaan ole. Poni, joka ei todellakaan anna ilmaiseksi mitään.

    --

    Mä olen tykännyt sun blogin monipuolisuudesta, vaikka hevosiin blogi painoittuukin! Olen selannut sun blogia pidemmällekin kuin vain siitä ajasta kun aloin lukemaan ihan hetki sitten, koska löysin aina toinen toistaan erilaisempia tekstejä, joita oli mukava lukea! Kuvatkin miellyttävät silmää ja niitä on ollut aina kiva määrä postauksesta riippuen :) En mä oikein osaa mitään pahaakaan sanoa :D Ulkoasu on kivan yksinkertainen ja niin... Tykkään :D

    VastaaPoista
  3. Trust is about us
    Toivottavasti linkki toimi, mutta jos ei, niin tässä varasuunnitelma: http://siirixo.blogspot.fi/

    Blogissa pääsee tutustumaan Rauhalahden ratsastuskouluun, ja erityisesti yhteen sen asukeista, puoliveriseen monitoimiruuna Pilleriin. Pillerin kanssa treenaamme este- ja kouluratsastusta (80-90cm, heB-heA), sekä teemme kaikkea muutakin kivaa- hypätään erikois- ja maastoesteitä, käydään järvessä pulikoimassa, sekä ihan vain ollaan ja höpötellään. Pilleri on minulle mahdottoman tärkeä, ja se kantaakin blogissa enemmän roolia ystävä, kuin pelkkä hevonen. Blogiin postailen eniten ratsastustunneista, mutta joukossa on myös erikoispostauksia (mm. joka kuun alussa ilmestyvä kuukauden suosikit) ja erilaisia mielipide- ja pohdintapulinoita. Koitan pitää yllä hyväntuulista ilmapiiriä blogin postauksissa, ja tuoda edes pienen hymynkareen mukanani! :)


    Sinun blogissasi pidän erityisesti tavastasi pohdiskella asioita, niin ratsastustuntien suorituksissa kuin erikoispostauksissakin :) Olet myös mielestäni tosi hyvin asiat selostava ja selkeästi kirjoittava, joten esimerkiksi tehdyt tehtävät ymmärtää helposti! Plus täältä löytyy aina ihan mahtavia kuvia! :)

    VastaaPoista
  4. Pronssijouhi
    (jos ei toimi, varalta normilinkki http://my-finest.blogspot.fi/)

    Blogissani kerron elämästäni ensimmäisen oman hevoseni, 8-vuotiaan ratsutamma Myffin kanssa. Yhteistä matkaa on takana hieman reilu kaksi vuotta, ja sinä aikana ollaan päästy kokemaan kaikenlaisia ylä- ja alamäkiä. Loukkaantumiset, huonot treeniolosuhteet ja tasapainottelu lukion ja hevosen välillä ovat syöneet niin aikaa kuin treenimotivaatiotakin, mutta silti ollaan viisaiden valintojen avulla päästy kehittymään huimasti siitä, mistä silloin kaksi vuotta sitten lähdettiin. Kilpailullisia tavoitteita meillä ei toistaiseksi ole, vaan käydään kisaamassa aina kun siltä tuntuu, eikä stressata niistä sen enempää. Lähinnä keskitytään pitämään hauskaa, nauttimaan treeneistä ja kehittymään yhdessä paremmaksi ratsukoksi! :)

    Tykkään sun uudesta ulkoasusta ihan sikana, ja kattava sivupalkki hyvine esittelyineen antaa uudelle lukijalle hyvän käsityksen blogin sisällöstä. Sulla on myös tosi kiva kirjoitustyyli! :)

    VastaaPoista
  5. Riemunhuuto

    Pian neljätoistavuotiaan tytön lifestylepainotteinen blogi. Kertoilen blogissani vähän siitä sun tästä ja sillä tavalla kuin hyvältä tuntuu. Blogiini mahtuu ihan perinteisten kuulumispostauksien lisäksi myös hevos- ja koiraharrastusta, erilaisia tag- postauksia ja myös vähän mietiskelevämpää settiä, unohtamatta tietenkään kuvia. Pyrin positiiviseen otteeseen ja iloiseen, reippaaseen menoon! :)

    Löysin sun blogiin aivan juuri, ja pakko sanoa että kannatti kurkata! Tykkään hurjasti sun kirjoitustyylistä ja kuvista, ulkoasu on myös upea. Sivupalkissa on mukavan paljon tietoa. Liityin lukijaksi!

    VastaaPoista
  6. http://taruanuelina.blogspot.fi/

    ( http://taruanuelina.blogspot.fi/ jos linkki ei toimi :) )

    Oon siis 23-vuotias opiskelija, joka työskentelee baarimikkona. Blogissani esittelen asukuvia, kosmetiikkalöytöjä, höpöttelen arjesta ja kirjoitan mun muutamista matkoista ulkomaille. Esittelen ostoksia ja tulevaisuudessa ehkä jopa kuvaan videoitakin mun blogiin. Blogin nimi on mun oma nimi, eli Taru Anu Elina. Päivitän blogia useamman kerran viikossa.

    <3

    VastaaPoista