3. elokuuta 2016

Ulkoasusähläystä & muutamia bannereita

Kuten aikaisemmin jo sanoin, en ollutkaan tyytyväinen tuohon banneriin, joten päätin tehäd uuden. Ja asamalla koko blogin ulkoasu muuttu jälleen kerran ja vaihdoin mallin Ethrealista Simpleen. Lisäksi vaihdoin uudemmat ja vanhemmat tekstit - linkkien nuolet hieman pienempiin ja rauhallisempiin.


Tämä mulla siis oli ja se oli aluksi tooodella hieno mutta nyt se alkoi tuntua tylsältä...



Tämän askartelin tänään aamulla. Tuon edessä olevan hyppykuvan rajasin jo eilen, kun yritin tehdä banneria mutta silloin ei oikein mikään onnistunut, joten tallensin tuon ja poistin kaiken muun. Tänään aloitin alusta ja sain idean laittaa tuollaisia tähtiäkin hiukan piristämään.


Katselin muutamia vanhoja bannereita ja suosikkini on ehdottomasti tämä. Se on yksnkertainen ja tuo puolikaari vain näyttää niin hyvältä bannerissa. Ainoat pikku viat ovat tuo tekstin paikka ja Dandy-kuvassa oleva aita joka ei mene suoraan toista aitaa kohti. Mutta muuten se on kyllä yksi parhaistani.


Toinen lempparini on tämä kesän alussa tehty yksinkertainen, vaalea ja kaunis. Ainoa vika siinä on se, ettei Lottaa näy missään, mutta muuten sekin on täydellinen. En tiedä miksi halusin sen aikoinaan vaihtaa pois, kai sain uusia kuvia ja luulin keksiväni paremman...


En ole varma onko tämä banneri koskaan ollut blogissa näkyvillä, mutta siinä ainakin on kaikki hepat ja otsikkokaan ei näytä hullummalta. Ihan hieno.


Noh, bannereista viis, nyt on uusi ulkoasu ja uusi hieno banneri. Ainoa mitä jäin miettimän ulkoasussani, oli se että vaihdoin vahingossa tekstin käsialaa ja nyt en enää muista mikä minulla oli viimeksi. Tällä hetkellä käytän Trebuchetia mutta en ole ihan varma oliko se minulla aiemmin...



xoxo


4 kommenttia:

  1. Hienoja bannereita! Ehkä mäkin vielä kykenen joku päivä tommosia tekemään, kun ei mikään ohjelma jolla vois banneria vääntää tunnu tulevan toimeen mun kanssa :P

    kauraturpienkanssa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Ja no ite olen jonkun pari vuotta harjoitellut GIMP 2 -ohjelmaa (ilmainen ja hyvä) ja nyt tulee tuollaista jälkeä. Mutta nyt kun mietin niin vanhimmat bannerit ovat olleet aika huonosti muokattuja ja noh ei nyt rumia mutta ei niin hienoja. :D
      Mutta harjoituksesta se kiinni on ja Gimpiä on mun mielestä helppo opetella käyttämään. + itse katsoin myös Voitto Kotiin -blogista kaikki bannerinteko-videot ja ne on hyviä! :)

      Poista
  2. Itse pidän tästä ulkoasusta, hillitty, mutta silti siinä on jotain, joka koukuttaa :) Hienoja sulla on kyllä nämä muutkin, mutta tämä ja se toinen banneri vaikuttavat minua eniten.
    Itsekin olen harjoitellut tuon Gimpin käyttöä ties kuinka kauan, ja vihdoin alkaa tulla jälkeä, joka miellyttää silmää. Nykyinenkin banneri on blogissa yksinkertainen, kuten ulkoasukin, mutta yritin silti saada siihen jotain vähän erilaista kuin muissa blogeissa.

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Olen itse aina supertarkka tuon ulkoasun ja taustan kanssa ja vaikka muissa blogeissa esim. vihreä tausta jossa on vaaleita palloja, tai tummansiraidallinen näyttää hyvältä, omassa blogissani se näyttää aina jotenkin tyhmältä... joten päädyn aina valkoiseen taustaan joka on hiukan tylsä, mutta onpahan siisti! :D
      Harmittaa kun en osaa itse tehdä koko ulkoasua enkä uskalla html-koodin kanssa lähteä temppuilemaan kun olen kuullut kauhutarinoita miten koko blogi on kadonnut väärästä sanasta väärässä kohdassa.

      Poista