20. helmikuuta 2018

Ne kuuluisat hopeiset pilvenreunat

Kliseisesti sanottuna jokaisella tummallakin pilvellä on hopeiset reunukset. Ja kaikki helpottaa joskus.

Miten voi olla, että muutama kerta vähän "järeämmällä" varustuksella saa ratsastajan taas luottamaan itseensä? Tai en nyt tiedä voiko gramaaneja sanoa kovin järeäksi varusteeksi, varsinkaan jos niitä ei osaa käyttää ja puolet ajasta ne heiluu tyhjänä kuin pyykkinarut tuulessa... Mutta hassua miten paljon ne tuovat turvan ja taidon tunnetta ratsastajalle.

Olen ollut muutaman viikon Kallen kanssa gramaanikuurilla, ja koska minulla on vain yksi koulutunti viikossa, on gramaanitunteja kertynyt viisi kappaletta. Olen itsekin huomannut edistymiseni! Ensimmäisillä kahdella tunnilla gramaanit eivät millään pysyneet käsissä ja ratsastus oli vaikeaa, mutta eilen koulutunti meni jo paremmin kuin koskaan ennen ja vihdoin hevonen tuntui koko tunnin siltä kuin sen kuuluisikin. Gramaanit auttavat ensinnäkin Kallea liikkumaan oikein päin, vaikka itse en saisikaan sitä ratsastettua niin, ja sen lisäksi ne tuovat minulle turvan tunnetta ja auttavat minua keskittymään. Niistä on ollut siis mieletön apu pikku ilmalentoni ja sen jälkeisten pelkotilojen jälkeen.

Pystyn ratsastamaan, ihan kunnolla keskittymään vain itseeni ja hevoseen. En tiedä olisinko tässä pisteessä nyt jo ilman tätä gramaanikuuria. Pikku-Kalle ei ole esittänyt minkäänlaisia vikuroimisia tai ylimääräisiä energiasta johtuvia kevätjuhlaliikkeitä, vaan on käyttäytynyt oikein mallikkaasti ja nyt olen taas ollut jo monta tuntia ihan huoletta satulassa. Hyppäämään en ole sen kanssa vielä päässyt, koska pahuksen Myrtsi-Monski-ponski on vienyt toisen puolen ykkössijasta... :D Monica on vaan niin hurmaava persoona, koska sillä sitä persoonaa todella riittää. Ego on niin iso että hyvä kun karsinan ovesta mahtuu sisään! Ei minua kai saa siirrettyä poneista hevosiin edes väkisin, vaikka moni (myös minä itse!) on sitä yrittänyt.

Ottakaa tähän väliin snäppi-video Pikku-Kalkkunasta.

Vielä palatakseni eiliseen koulutuntiin, välillä minusta tuntui että pystyisin ratsastamaan yhtä hyvin ilmankin niitä apuohjia. Hevonen tuntui niin hyvältä koko tunnin, vaikka olikin aavistuksen liian tahmea ollakseen täydellinen. Avotaivutukset ja pienet voltit ravissa ja laukassa vetreyttivät hiukan kankean oloisesta ruunan retaleesta varsin mallikkaan ratsun, joka hakeutui itse kuolaintuntumalle gramaanien roikkuessa kuin pyykkinaru tuulessa. Toki se välillä yritti livistää työnteosta ja ravasi kuin (erään opettajani sanoin) mummo lumihangessa, mutta pienellä huomautuksella ryhdistäytyi. Harjoitusravissa istuminenkin oli yllättävän helppoa, kun hevonen käytti selkäänsä ja työnsi kunnolla takajaloilla. 

Ainoa ongelma eilen oli se, että minulta alkoi loppua kunto. Kalle on niin iso ja kun se väsyy, siitä tulee raskas ratsastettava. Nytkin tunnin lopussa huomasin, kuinka se alkoi hiukan nojailemaan kuolaimeen, ja välillä gramaaniin menemällä kuolaimen alle. Ja lisäksi se on vaikea pitää suorassa, jos sitä ei huvita. Vasen kierros on ainakin meille hiukan haastavampi ja vasemmalla ympyrällä on Kalkkunaisen mielestä tosi kiva vain hiukan nojata ja kaatua sisäpohkeen päälle ja heittää ulkolapaa ulospäin. Varsinkin lopputunnista. Mutta kunhan hevonen ja ratsastaja saavat hiukan lisää lihasvoimaa, alkaa varmaan ratsastuskin sujumaan helpommin. Niinhän se on, että ratsastus vaatii kunnon lihaksia, pitäisi kai hommata salikortti, että pärjää tuollaiselle isokorvaiselle karvattomalle pölkkypäiselle mammutille. ;-)


Millaisia kokemuksia teillä on gramaanien kanssa ratsastamisesta?
Onko niistä ollut hyötyä?



xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti