12. joulukuuta 2015

Estevalkkaa videolla

Eilen oli taas estevalmennus, jossa menimme kolmen esteen sarjaa.

Aloitimme ympyrällä pienentämällä ja suurentamalla ja yritimme saada hevoset myötäämään oikein alas. Huima on aina siinä hiukan hankalampi, varsinkin vasemmassa kierroksessa, mutta sain sen menemään ihan hyvin.
Oikeaan kierrokseen tein takaosakäännöstä ja sehän auttoi. Poni oli heti alhaalla ja tosi mukavan tuntuinen.

Sitten menimme yksi kerrallaan ympyrälle ensin käynnissa. Kun hevonen oli hyvä ja takaosa alla, saimme nostaa ravin ja tulla ravihyppynä pystyn, jolta jatkettiin laukassa uudestaan pysty. Ensin tulimme vain pienen pystyn, mutta toisella kerralla se oli joku ~70cm korkea ja hiukan arvelutti hyppääkö poni sen ravista. No hyppäsi tietysti, mutta itse en päässyt hyppyyn mukaan sitten yhtään. Heilahdin mukavasti eteenpäin ja lysähdin takaisin satulaan, mutta en sentään mätkähtänyt kaulalle, kuten yleensä.
Laukassa meni ihan hyvin.

Teimme sitä muutaman kerran, kunne aloimme tulla kolmea estettä sarjassa. Pysty - kaksi laukkaa - okseri - kolme laukkaa - pysty. Sarja meni joka kerta hyvin, ensin viimeinen väli jäi hiukan pitkäksi niin jouduin ratsastamaan todella voimakkaasti eteen, mutta sitten väliä lyhennettiin hiukan.
Lopuksi esteitä nostettiin jonkun verran, mutta oikein hyvin meni.

Oli pakko laittaa videoon jotain ekstaa, kuten hidastuksia, koska se olisi ollut muuten niin lyhyt :D


Laitan tähän vielä viimeviikon videon, jota en ehtinyt(muistanut/viitsinyt) laittaa.




xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti