2. tammikuuta 2016

Kymmenen parasta muistoa 2015

Teenpä tämän nyt tässä ja heti, niin ei ainakaan jää roikkumaan!
Eli kymmenen parasta muistoa vuodelta 2015. Hyviä ja pahoja, kunhan jotain.
Ja tapahtumat ovat järjestyksessä ajan mukaan, ei "parhauden" mukaan. :)


1. HEVOSHULLU POWERCUP (SEURA)KOULUKARSINNAT 19.4.
Koko PowerCup-juttu oli aivan mieletön, kunnes tömähdin takaisin maanpinnalle. 
Ensin oli seurakoulukarsinnat Melkkilässä 19.4. Seurakoulukarsinnoissa ratsastin Helppo C:1 2000 ja siitä saattaa ehkä olla jossain video, mutta se on kadonnut.






Suoritin myös B-merkin kouluohjelman, enkä ollut kirjoittanut tänne mitään, koska blogi oli silloin tauolla. Kamalaa! Tunnistin radan siitä, että lopussa on laukkalisäys, josta suoraan harjoitusraviin. Pelkäsin sitä kohtaa niin paljon! Kuitenkin, ainakin nyt tekemässäni videossa se näyttää sujuvan ihan hyvin.
Tuloksia ei ole julkaistu Melkkilän sivuilla, joten en muista kuinka monenneksi sijoituin, mutta hyvä mieli jäi näistä kisoista.

Ihan hyvännäköinen rata, vaikka itse sanonkin




2. HEVOSHULLU POWERCUP (SEURA)ESTEKARSINNAT
Melkkilässä 17.5. Niissä minulle tuli yksi kielto okserille linjassa. Tässä linkki siitä kertovaan postaukseen. 

Rakastan tätän Haven-yhtiön ottamaa videoa niiiiin paljon! Pystyn katsomaan sen monta kertaa peräkkäin ja varsinkin hidastuskohdat. Ihania! ♥


3. HEVOSHULLU POWERCUP ALUEKARSINNAT SALOSSA 31.5.
Aluekisat ja ensimmäiset ulkopuoliset kisat ( <--linkki postaukseen), joita niin innolla odotin. ikävä kyllä maanpinnalle tömähdys oli kirvelevä ja jätti ikävät mustelmat, ainakin henkisesti.
Kaksi kieltoa ja ulos, kakkoselle ja neloselle. Hmm... 

Paras kuva ikinä. Laittaisin tämän kaikkiin bannereihin, mutta en halua muistella noita surkeita kisoja...



4. ESTELEIRI MELKKILÄSSÄ 8-12.6.
Mahtavia muistoja. En jaksa tästä kertoa sen enempää, linkin takaa löydätte koko postauksen.

Leiriltä mulla ei ole oikein hyviä muita kuvia Kantrin kanssa mennystä estetunnista. Estetunti oli ja on edelleenkin yksi parhaimmista!


5. SALO HORSESHOW 26. JA 27.6.
Yksi kauden suurimmista hevostapahtumista. Olin katsomassa Horseshowta perjantain ja lauantain, eli päivinä 26.6. Kaksintaistelu ja 27.6. Sixbar  <--- linkit

Normaali luokka, korkeudesta en ole varma

Kaksintaistelu

Sixbar


6. KAKSI HIRVEÄÄ ESTEVALKKAA...
...joista jäi hyvä mieli, vaikka ne hirveitä olivatkin. Näihin kahteen estevalkkaan lukeutui lehmämuurin hyppääminen, joka neki niistä hirveät. Muuten kyllä tykkäsin kovin. Aluekisat oli tulossa, joten piti harjoitella erikoisesteitä. Oli lankkua, kolmea erilaista porttia ja vesimattoa. Ja se muuri. Hyh.
Estevalkka nro 1. postaus ilman kuvia.
Estevalkka nro 2. postaus kuvilla.

Ei mulla paljoa sanottavaa näistä ole, postauksissa lukee hyvin molemmista päivistä.

Oli se kamala este, muta yli päästiin muutaman kerran


7. VUOKRAHEVONEN  FIRST DINERO ~ LOTTA 25.8
Elikkä sain Lotan vuokrahevoseksi. Tässä ollaan nyt noin kolme ja puoli kuukautta tutustuttu toisiimme ja hyvin on yhteinen sävel löydetty. Ihana tamma, kun tutustuu.




8. ALUEKISAT MELKKILÄSSÄ 30.8.
Noh, aluekisat on sen takia melko tärkeä juttu mulle, koska Melkkilässä on vain yhdet vuodessa. Viimevuonna menin kaksi luokka, 70cm yksi kielto perusradalla ja 80cm hyl.
Tänävuonna kuitenkin aluekisat olivat aivan uudessa kategoriassa. Ei yhtään kieltoa. Ei. Yhtään. Kieltoa. Kuulostaa varmaan aika hassulta, kun iloitsen näin kovin siitä, mutta se on mulle oikeasti iso juttu. Olkoonkin, että luokka oli 70cm, koska tiesin mokaavani isommassa.
Yksi puomi tarttui mukaan perusradalla, se jäi harmittamaan, mutta harmitus oli noin murto-osa siitä kaikesta ilosta. Vain 4 virhepistettä. Lähes puhdas alue-esterata. Ja okserin takapuomi tuli mukaan vain, koska hyppy lähti hiukan liian aikaisin.
Tässä postaus kisaviikonlopusta

Lauantaipäivän ponipuunauksia ja poniposeerauksia

Sunnuntaiaamuna heräsin ihanasti 5.30 ja lähdin tallille kävellen... brrr...
Ihan nättiähän tuolla matkalla oli, kauhea sumu peltojen yllä ja aurinko paistoi

♥♥


FIIA-PONI LAUKKASI VIHREILLE NIITYILLE 16.10
Tämä ei ole "yksi kymmenestä parhaasta" muistosta mutta oli kuitenkin pakko laittaa se tähän
Surullista, mutta muuta ei oikein voinut tehdä. Etujalassa olevaa vikaa ei olisi voinut korjata, se ontui usein eikä poni varmaankaan olisi pystynyt jonkun ajan päästä edes kävelemään.
Iloinen pieni Fiia-poni oli Melkkilän "hieno neiti" joka paljastui ärhäkäksi nuoreksi, joka antoi kyytiä pikkuponeille. ♥




9. KOULUKISAT 18.10. 
Eivät sinänsä olisi niin ihmeelliset, mutta palautui mieleen koska menin ekan kerran kisoihin Huimksen lisäksi Dandylla ja kisat menivät yllättävän hyvin.
Dandylla menin Helppo C:2 2000 ja sain 130,5 pistettä prosentein 59,318. Voittajaan nähden olisin tarvinnut vielä kaksitoista pistettä, mutta ne olivat ekat kisat mustalla herrasmiehellä, joten voin antaa sen anteeksi. :)



Huimalla Aikuisratsastusmerkki 2010 rata meni paremmin kuin koskaan. Rauhallisesti ilman turhia kiireitä. Poni tuntui melkein jopa laiskalta, mutta se ei haitannut. Olin supertyytyväinen 150,5 pistettä prosenteilla 60,200.
Kisat menivät todellakin hyvin, ainoa miinus oli tuomari, josta en pitänyt alkuunkaan.
Tässä linkki postaukseen.


10. SEURAMESTARUUDEN ESTEOSUUS 22.11.
Joka ei mennyt ihan niin kuin piti. Verkassa jo tuli muutama kielto okserille, jota pelkäsin eniten koko radassa. Radalle mentäessä tuli sitten kielto kakkoselle ja seuraavan kerran neloselle. Molemmat oksereita. Neloselle olisi ollut ihan tarpeeksi hyvä paikka, mutta jänistin itse ja Huimis huomasi sen, eikä lähtenyt yrittämään hiukan normaalia kauempaa.
Poni oli kieltänyt ulos aiemmasta 70cm luokasta.
Tässä postaus kisoista



Tietysti hienoja muistoja oli vielä Jouluvuokran ensimmäinen päivä, sehän oli vielä vuonna 2015, mutta siitä tuleva postaus tulee vasta tämän jälkeen. :)



xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti