29. toukokuuta 2017

Estekisoja järjestämässä


Kuten jo jossain aiemmassa postauksessa kerroin, Melkkilässä oli sunnuntaina 28.5. Juniorijaoston järjestämät estekisat. Itse en kisannut, mutta olin liputtamassa kaikissa kolmessa luokassa kentällä, tietysti kameran kanssa. Kisat olivat todella onnistuneet ja nopeat, saimme ruveta kantamaan esteitä sitä ainoaa pois kerättävää estettä pois jo ennen yhtä, vaikka kilpailut alkoivat vasta yhdeltätoista. Toki oli helpompaa, kun ei ollut osallistujia ihan kamalan paljoa, eikä tarvinnut stressata jos tapahtuu jokin pieni virhe. Ulkopuolisia (ei Melkkilän seurasta) oli hurjat yksi ratsukko, joten tuttuja kasvoja oli paikka täynnä. 

Käytin suurimman osan ajasta valokuvaamiseen ja kaikkien onneksi sattui juuri lämmin ja aurinkoinen päivä kohdalle. Kuvat onnistuivat ja joukossa oli muutamia joista pidän erityisesti. Kaikkiaan otoksia oli noin kuusisataa, mutta nyt siivouksen jälkeen niitä on enää 123. Julkaisin kaikki Google Driveen, josta voitte käydä kuvia katsomassa jos kiinnostaa. 

Tässä linkki kansioon. 

1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11. Päivän ylivoimainen suosikki!
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.

Löytyikö suosikkeja?



xoxo



2 kommenttia:

  1. Olipas teillä ihana sää estekisoissa! Itse kun olin viime viikolla itse kisoissa niin meidän viimeisen lähdön aikana alkoi satamaan vettä :o

    Omia suosikkejani näistä kuvista oli 7, 11 ja 20. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on täälläkin ollut tosi vaihtelevaa mutta onneksi saatiin kaunis ilma kisapäiväksi :) Ja kiitos kommentista!

      Poista