10. syyskuuta 2016

Melkkilän aluekisat 2016

Pahoittelut otsikon virheellisestä kirjoitusasusta, tarkoitan tietysti 2-tason kilpailuja! Olen vain viimevuonnakin laittanut postauksen otsikoksi "aluekisat" joten en siitä nytkään tingi.

Siis, nämä aluekisat olivat viimeviikon sunnuntaina 4.9. ja hyppäsin Mimmillä 70cm luokan. Lauantaina tuli vettä välillä ihan kaatamalla, välillä vähän vähemmän. Rata rakennettiin kuitenkin kentälle ja toivottiin parasta - että yöllä ei sataisi ja kenttä ei olisi aamulla kuin velliä.
Radasta tuli oikein näpsäkän näköinen: kolmetoista estettä, yksi yhden laukan sarja ja pari suhteutettua linjaa. Yksittäisiä esteitä oli myös, mutta vain harva oli sillä lailla pitkän lähestymisen päässä, että askelten näkeminen olisi ollut vaikeaa.




Sunnuntaiaamuna olin tallilla joko puoli kahdeksan tai kahdeksan maissa, en enää muista tarkasti. Harjasin Mimmin, joka esitteli minulle parhaita puoliaan karsinassa - takajalkoja ja hampaiden louskuttamista. Sain kuitenkin neitisen harjattua ja jopa laitettua häntään letin ja punaisen rusetin. Varustaessa ei tullut enää niin paljoa vastalauseita ja koska Mimmin toinen ratsastaja meni ensin, sain itse odotella. Olin kerrankin luokan viimeinen lähtijä enkä ensimmäinen.

Verkassa hevonen tuntui juuri niin hyvältä kuin voi. Tein pysähdyksiä todella paljon ravista ja laukasta ja sain sillä todella hyvän tuntuman. Lopulta ei tarvinnut kuin vähän pidättää, niin hevonen oli jo käynnissä. Verkkahypyt onnistuivat niin ristikolle, pystylle, kuin okserillekin ja tulin kerran okserin heti pystyn perään hieman pienemmästä tiestä. Ei ongelmaa.


Odotusalueelle mennessä tajusin, että en osannut rataa vieläkään kunnolla. Muisti loppui viidennen esteen jälkeen ja kertasin rataa kymmenen kertaa edellä menevän ratsukon suorituksen aikana. Olin aika paineissa ja sitä ei auttanut yhtään se, että kello soi heti kun pääsin portista sisään, enkä ehtinyt käydä näyttämässä Mimmille ihan kaikkia esteitä. Tein yhden ympyrän ja lähdin.



Ensimmäisen ja toisen välinen kaareva väli ei ollut suhteutettu, mutta sain siihen sopivat laukka-askeleet, en vain millään muista kuinka monta.

Kolmonen oli käsi-este


Neljäs oli okseri isoilla johteilla...

... jonka perään piti tulla pysty viidellä laukalla, itse tulimme neljällä hiiieman kaukaa

Kuudennesta esteestä ei kai ole kuvaa, mutta tein siihen ihan älyttömän pienen tien, koska en muistanut mihin piti mennä. Käännyin toisen esteen edestä, vaikka olisi todellakin näin perusradalla voinut sen kiertää. Kudennelta seitsemännellekin oli kaareva väli, mutta laukkamääriä ei ollut mitoitettu tarkasti.

Kahdeksas oli harmaa pysty...

... ja yhdeksäs sen perään okseri.

Kymmeneltä yhdelletoista tämä tytö unohti tien ja vasta liian myöhään näin minne pitää mennä, ja jos olisin jatkanut, este olisi pitänyt hypätä aivan liian vinoon. 

Tein siis voltin ja sätin itseäni mielessä, kuinka tuollaisen voi unohtaa?!


Kahdestoista oli sarja, joka oli älyttömän vaikeassa paikassa, kun menee kulmat oikovalla hevosella. Mimmihän lähti A-osalle megaloikalla, estekin kolahti ihan kunnolla mutta ilmeisesti pysyi kannattimilla. Mutta vaikka ensimmäinen hyppy oli liian iso, suoritimme toisenkin osan kiitettävästi ilman kolinaa.


Viimeinen, eli kolmastoista oli vielä porttipysty, johon pääsimme oikein hyvin.


Olin kaikesta huolimatta todella tyytyväinen rataan. Voltista tuli tietysti neljä virhepistettä jotka laskivat meidät sijoilla muutaman alaspäin, mutta todella harva ylipäätään pääsi toiseen vaiheeseen! Ruusuke meni sivu suun, mutta eihän se olekaan aina tärkeintä. Sain lähes kaikille esteille askeleen, hevonen ei lähenyt viemään minua niinkuin estevalkoissa, eikä edes ykköselle tai kakkoselle tullut tavanomaista possuilua.
Sain tosi kivat loppuverkat tehtyä, Mimmi meni nätisti ja oli varmaan jo vähän väsynyt. Hikinen se ainakin oli ja sai pesun jälkeen jäädä karsinaan.


Huomatkaa hieno itse tehty numerolappu! :D



Kuivat vaahteranlehdet on kivoja





xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti