14. helmikuuta 2016

Tarhakuvailuja ystävänpäivänä

Kuten jo aikaisemmassa postauksessa sanoinkin, olin heppiksen ohella tallilla, sopivasti kamera kädessä kaulassa.
Lähdin 20 vaille kaksitoista kävelemään, tasalta piti alkaa ja tosiaan itsellä kestää kävellä sen puoli tuntia. Myöhässä siis oltiin.


Noin kymmentä yli kaksitoista olin paikalla ja siellä olikin Dandy valmiina tallissa. Häntä ei oikein kiinnostanut olla mallina, mutta äkkiä se homma hoitui. Dandylla kun on hiukan huono katsoa esim. pään merkkejä tai sukkia kun herralla ei sellaisia ole, päätimme viedä hänet takaisin tarhan ja katsella muilta.


"Ei mua kiinnosta ne ruumiinosat, osaan ne jo"

Veimme Dandyn takaisin tarhaan ja kuvailin siinä hetken, kun höpötimme hevosten väreistä.
Ilmarille oli ostettu aivan liian söpö loimi :D♥






Murunen♥









Joo, eipä siinä sen enempää. Lumikuvat on tosi kivoja, mutta harmikseni onnistuin aina olemaan selkä päin silloin, kun Mimmi ja Kantri hiukan revittelivät talven riemussa. Olisin varmaan saanut Huimiksestakin hiukan paljon enemmän kivoja kuvia, mutta se vietiin talliin ja mentiin ratsastamaan. Ensi kerralla sitten! (ensi sunnuntaina on kisat, huh!)



xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti