19. helmikuuta 2016

Yllättävä esteratsu

Torstaina eli eilen kävin "yksityisessä" estevalmennuksessa kahden toisen tytön kanssa ja hevoseni oli.....


*rumpujen pärinää*


Mienchen eli Mimmi.


Menin sillä tuossa viikko sitten estetunnin loppupuolikkan (en ala selittää kesken tunnin hevoseen vaihdosta juuri nyt) ja sitten menin sillä myös maanantain koulutunnin, jossa menimme korotettuja puomeja. 
En aikaisemmin (muutama viikko sitten) tykännyt Mimimstä esteillä yhtään, koska en saanut sitä kiinni, enkä osannut oikein istua tai katsoa askeleita. Mimmi on iso, pitkäkaulainen kirahvi ja sitä on todella hankala koota tai lyhentää. No MUTTA kuitenkin maanantain jälkeen aloin miettiä hiljaa pienessä mielessäni... 

Mimmihän on vapaana vielä kisoihin. Pitäisikö kokeilla? Olin todellakin kahden vaiheilla, koska näin itseni kiikkumassa ohjissa kun hevonen juoksee ympäri maneesia.... Ei mikään kaunis mielikuva.
No, pyysin opettajalta valmennusta ja torstaina se onnistui. Ja oi mikä valkka se olikaan! Mimmi oli mitä upein esteratsu ja alan nyt muistaa mitä kaikkea siinä hevosessa näin silloin neljä-viisi(?) vuotta sitten. Kyllähän minulle kävi pari kertaa esteiden jälkeen niin, etten sanut hevosta kiinni, mutta mitä siitä? Molemmat kerrat olivat vasta radan jälkeen ja onhan siinä aikaa ottaa hepoa kiinni vaikka voltilla.
Vaikka esteet nousivat ja jouduin menemään "kovaa" en ole tottunut menemään niin isoa laukkaa, poniratsastaja kun olen ja tuntui mahdottomalta saada neitiä enää ollenkaan hallintaan, esteet vain sujahtelivat alta pois. Tässä voisi todellakin olla tuleva kisaratsuni.

Leijailin vaalenpunaisissa pilvissä ja näin pegasoksia siellä täällä, kunnes opettaja tärytti minut maanpinnalle. Hän sanoi, että muutama ratsastaja on vielä ilman hevosta ja on kaksi vaihtoehtoa. Mimmi ja Hemmo. Ja Hemmo kun on tuollainen, että sillä saattaa olla melko lennokas takapää, ei sillä kukaan pikkutyttö uskalla mennä. 
No, nimeni kuitenkin oli jo listassa Lotta Aaltonen - Mienchen - 70cm - MeRaTa ja kun tuli kotiinlähdön aika, aivan vilpittömästi ihan OIKEASTI unohdin yliviivata sen. Minullahan oli jo Huimis siellä listassa ja olisi vähintäänkin reilua antaa muille mahdollisuus osallistua ainakin kerran, jos itselläkin on jo hevonen. Ja Huimaa en vain voi vaihtaa Mimmiin. Se ei ole vaihtoehto.
Mutta, koska nimeni siellä listassa on, taidan nyt olla hiukan itsekäs ja ikävä, mutta.... taitaapi olla niin että olen menossa sunnuntaina kisoihin kahdella hevosella. :)




xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti