29. kesäkuuta 2016

Sykerötesti & Lotalla ilman satulaa

Ratsastin Lotalla maanantaina, tänään ja menen vielä huomenna. Maanantaina saimme ehkä parhaat tunti kaksikymmentäviisi minuuttia ikinä ja tänään yritettiin jäljitellä samaa fiilistä, mutta se meni vähän sivu suun.

Tallille päästessäni leirilläisillä oli estetunnit meneillään, joten kuvailin niitä hiukan. Samalla söin lähes kilon herneitä, jotka olivat tarttuneet K-kaupasta mukaan. Kun leiriläiset lähtivät syömään, vein Lotan maneesitallin pesupaikalle ja aloin letittämään harjaa. Lotalla on todella älyttömän ihana harja letittämiseen ja sykeröttämiseen. Se on mukavan ohut, samanpituinen joka puolelta ja aina selvä. Letit oli siis tosi helppo tehdä, mutta siinäkin vierähti kaksikymmentä minuuttia.
Seuraavaksi oli kiertämisen aika ja päätin kokeilla uutta tapaa, jonka näin meidän leirillä, eli taittelemalla ne letit alakautta. Ja sehän oli kymmenen kertaa helpompaa (okei, ainoat hevoset joille olen tehnyt aikaisemmin sykeritä, ovat Huimis ja Dandy ja niillä on muutenkin aika vaikeaa, kun n on sellaisia paksuja epätasaisia pehkoja..)


Sykeröt onnistuivat aivan täydellisesti, en ole ikinä saanut tehtyä noin hienoja sykeröitä.
Olen aika ylpeä itsestäni  ^-^


Sitten vaihdoin ihanat viileät shortsit kuumin ratsastushousuihin ja aloin puunailemaan heppaa muuten. Tein kaiken pitkän kaavan kautta, ei ollut kiire kun odottelin leiriläisten  käyvän uimassa. Suunnitelmana oli siis että Nea tulisi kuvaamaan meidän menoa, mutta loppujen lopuksi ei sieltä sitten kukaan tullut. Nyyh. :(

Menin kentälle ilman satulaa ja Lotta oli jo heti alkuun paljon parempi kuin yleensä. Ravi oli tasaista ja pehmeää ja heppa avuilla. Sain taas mentyä samalla lailla kuin maanantaina: pitkällä ohjalla rennosti ja pehmeästi, oikein sellaista ylös nousevaa ja voimakasta ravia. Vasemmassa kierroksessa oli tietysti hiukan enemmän työstettävää, mutta sain sen sieltäkin kivaksi lopulta.

Tähän väliin tällainen....

Välikäynneillä kävin "maastossa" eli kävelin pois tallipihalta sata metriä leiriläisten ja tallin omistajien talolle ja käännyin takaisin. Nyt kuitenkin leiriläiset olivat hyppimässä trampoliinilla ja ulkona soi kaiuttimista musiikki, aika kovalla. Pääsin musiikista ohitse, mutta kun Lotta näki ja kuuli trampoliinin, niin sitten mentiin. Kiersin kauempaa ja ajattelin kääntyä takaisin, mutta rouva lähtee peruuttamaan kuin viimeistä päivää. Ei siinä sitten loppujen lopuksi auttanut pohkeet, ei ohjat, eikä edes maiskutus. Ja koska olin ilman satulaa, en halunnut sen enempää mitään hyppeyä. Hyppäsin sitten alas, vaikka heppa edelleen liikkui. Koska satulaa ei ollut ja Lotta on aika korkea, jouduin siis kävelemään tallille, että pääsin takaisin hepan selkään.

Yritin työskennellä maneesissa, mutta vasen kierros tuntui niin hirveältä, että lähdin takaisin kentälle. Siellä sujui hiukan paremmin, mutta enää en saanut Lottaa menemään niin hyvin kuin alkutunnista. 
No, ehkä huomenna sitten? Huomenna meinaan laittaa satulan ja kokeilla jotain Helppo C:tä uudelleen, tällä kertaa kentällä ja maneesissa. Itseasiassa taidan vääntää sykerötkin huomenna uudestaan, hepasta tuli niin hienon näköinen, enkä tänään saanut yhtään ratsastuskuvaa sykeröillä, joten asia pitää korjata! ;)


Ratsastuksen ja sienellä pesun jälkeen Lotta pääsi vielä hetkeksi laitumelle, tällä kertaa ihan ilman riimua, että saisin kivoja kuvia. Mutta kuten arvata saattaa, Lottaa kiinnosti syöminen ja vain syöminen.





Ravistampas nää sykeröt auki hehhee!



Naurattaa, koska tämä on ehkä paras seisomiskuva, jonka olen Lotasta saanut... :D



xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti