20. joulukuuta 2016

Joulukalenteri: Mielensäpahoittaja

LUUKKU 20. Mielensäpahoittaja


En ole sellainen mielensäpahoittaja-ihmistyyppi. Tai ainakaan en myönnä olevani. Asiat menevät toisesta korvasta sisään ja aika usein toisesta ulos. Varsinkin, jos ajatellaan kemian ja fysiikan maailmaa, mutta ei siitä sen enempää...
Olen kuitenkin hieman kerännyt asioita, joista pahoitan usein niin hyvän mieleni. Ja tulihan niitä aika reippaasti, en kuvitellut olevani ihan näin mielensäpahoittaja! :D

Edit: Mainittakoon vielä että idean sain Melkein mestari-blogin postauksesta!


RATSASTUKSESSA ÄRSYTTÄÄ...

Kun hevonen ei vain suostu toimimaan. 
Tai siis siltä se tuntuu. Tietysti se johtuu vain puutteellisista taidoista, tai siitä että hevonen ei ymmärrä. Jos hevonen on raaka, voi sille toki antaa vähän anteeksi mutta yleensä kun hevonen ei toimi, se on vain ratsastan vika. 
Mutta tunnin aikana se alkaa pikkuisen ärsyttämään, kun koko tunnin hinkkaa ja yrittää ja vääntää epätoivoisesti, mutta hevonen ei vain mene niin kuin haluaisi sen menevän.

Kun tulee tallille yli tunnin ennen estevalmennuksen alkua, hevoseni on jo valmiiksi tunnilla ja ratana on kaksi pystyä, mutta kun tulee myöhässä, hevonen odottaa likaisena tarhassa ja radassa on seitsemän estettä.
Tämä tapahtuu aina. Ihan aina. 
Kun tulee ajoissa, joutuu odottelemaan ja tulee tylsää. Kun taas tulee kiire ja on tallilla vähän liian myöhään, tulee ihan älytön kiire. Ja varsinkin, kun Mimmi voi olla hankala hakea tarhasta huonoina päivinä. Se saattaa lähteä karkuun ja minähän en sen takamuksen takaa yritä kiertää! Tai sitten jos radassa on paljon rakennettavaa... Melkkilässä on pieni maneesi johon on aina vähän haastava tehdä pitempiä ratoja, koska kaikki tiet on saatava oikein että esteille on mahdollista tulla järkevästi. 

Kun joku ei osaa/viitsi noudattaa ratsastuksen perussääntöjä.
Voin myöntää, että saatan joskus tai kiilata Lotan kanssa eteen jos toinen kävelee ja itse ravaan, tai ohittaa ratsukon oikean käden puolelta tms. Mutta se, että on ratsastamassa voltilla ja joku tulee eteen vaikka aina sanotaan että voltilla olijaa väistetään. Tietysti jos ratsastan Lotalla tunnin seassa, on minun tehtäväni väistää tuntilaisia, mutta jos koulutunnilla mennään jotain tehtävää ja joku tulee eteen. Tai sitten joku ratsastaa ihan läheltä niin, että tyyliin raipan kärki osuu minua reiteen ja hevonen vetää korvatv pitkin niskaa. Mitä minä siinä sitten voin tehdä? Huutaa että varo vähän tai älä tule niin läheltä? Arrrg!



VALOKUVAAMISESSA ÄRSYTTÄÄ...

Kun saat täydellisen kuvan, mutta se on epätarkka / ratsastajalta puuttuu pää / hevoselta puuttuu jalat.
Siinä kohtaa jo melkein voisi itkua vääntää. Ja ikävä kyllä tuolla meidän kameralla näin käy liian usein. Saan kivan kuvan vaikka Lotasta, sen asento on täydellinen ja ilme kohdallaan, mutta kuva on sumea ja epätarkka. Tai sitten loistava hyppykuva, joka on keskeltä tarkka ja terävä, mutta hevosen takajalat ovat heilahtaneet. 
Ja kun vaikka estekuva olisi hyvä, mutta ratsastajan pää on pudonnut pois. Ei kauhean kivaa. Tai kouluratsastuskuva, jossa hevosen jalat eivät näy sääristä alaspäin. Hrrmmhh....

Kun ratsastetaan keväällä ensimmäistä kertaa kentällä ja kamera jää kotiin / Kun on kamera mukana tallilla, mutta ei ketään sitä käyttämässä.
Kevään ensimmäisillä kenttäkerroilla sattuu ja tapahtuu aina. Tai ainakin hevoset ovat parhaimmillaan kuvaamisen kannalta - korvat pystyssä ja tutkivat paikkoja. Ja yleensä juuri silloin ei ole ketään kuvaamassa, tai kamera kotona. 
Ja juuri silloin, kun on se ensimmäinen hyppykerta kentällä, kunnon pitkä rata ja kamera, mutta ei ole ketään kuvaamassa. Siinä kohtaa ärsyttää oikein ahkerasti.

Loistava esimerkki ensimmäiseen kohtaan...


Kun hevonen tuntuu hyvältä ja näyttää selästä käsin menevän hyvin, mutta valokuvat näyttävät ne huonoimmat hetket missä hevonen on laamana.
Jotenkin tuntuu, että kamera onnistuu ikuistamaan aina vain en huonoimmat kohdat - tai sitten en vaan osaa oikeasti ratsastaa. Monta kertaa kesällä kävi niin, että Lotta tuntui ihan älyttömän hyvältä ja oli niin pehmeä ja kiva, mutta sitten valokuvissa se menee ihan ilman takaosaa pää taivaissa. 

Kun valaistus on surkea. 
Melkkilä maneesi. Maneesikauden aikana ratsastuskuvia ei yksinkertaisesti tule ja syy siihen on surkea valaistus. Mun kamerassa ei ole kahdenkymmenen sentin levyistä putkeä, jotta valoa tulisi tarpeeksi ja koska maneesi oli niin pimeä ei siellä mitään kuvia saanut.
Mutta nyt Melkkilän maneesiin on laitettu uudet superkirkkaat valot ja pitääkin päästä testaamaan kameraa, josko vaikka saisin pelastettua tämän atlven postaukset ja saisin pitkästä aikaa kuvamateriaalia kun ratsastan Lotalla.



KILPAILUISSA ÄRSYTTÄÄ...

Kun estekisojen verryttelyssä joku menee eri suuntaan ja/tai hyppää esteitä väärästä suunnasta.
Ymmärrän, että jos hevonen vertyy paremmin vasempaan kierrokseen ratsastaessa, haluat mennä paljon siihen suuntaan, mutta odota edes siihen asti että verryttelyn suunta on vasen. Tai kuten monissa kilpailupaikoissa, mene sille puolelle kenttää missä mennään vasemmalle.
Ja katso niiden lippujen paikat. Ne liput eivät ole verryttelyesteissä koristeina ja jos este kuuluu hypätä eri suuntaan kuin liput ovat, se sanotaan kyllä. 

Kun kilpailuissa saat aivan sikahyvän radan ja olet ensimmäisenä tai toisena koko luokan ajan, kunnes neljä viimeistä menee rytinällä ohi ja putoat sijoittuneiden joukosta. 
Aina kun olen ensimmäisten lähtijöiden joukossa, joku menee mun ohi. Oli se sitten koulu- tai estekisa, mutta estekisoissa joku tajuaa että pitääkin olla tosi nopea ja tekee supernopean radan, tai sitten koulukisoissa sieltä tulee ne masterdressageratsastajat viimeisten joukossa. 

Kun estekisojen verryttelyssä joku huutaa este kun on kymmenen metrin päässä kyseisestä esteestä. Tai sitten huutaa este, laukkaa kierroksen maneesin ympäri ja hyppää. 
On hyvä ilmoittaa tarpeeksi aikaisin, että olet tulossa hyppäämään, mutta koska periaatehan on että ensin huutanut hyppää ensin, anna muillekin aikaa hypätä äläkä käytä esteen yhteen hyppäämiseen viittä minuuttia. 



BLOGGAAMISESSA ÄRSYTTÄÄ...

Kun kirjoitat omasta mielestä ihan mahtavan postauksen ja se kerää katselukertoja 18. 
Siinä kohtaa tuntuu kyllä häijyltä. Kun käyttää postauksen kirjoitamiseen oikeasti aikaa, mutta otsikoi sen jotenkin niin, että se ei herätä kenenkään mielenkiintoa. Juuri kun haluaisi herättää lukijoiden ajatuksia ja saada kommentteja, niin ei. Eheei ei sitä kukaan lue. Nyyh.

Kun et keksi aiheita. 
Varmasti jokaisen bloggaajan pahin vihollinen. Mistä repäiset sen mahtavan kirjoitusaiheen, kun päässä lyö tyhjää, kuvia ei ole ja mielikuvitus on nollassa? Et mistään. Panttaat seuraavaa postausta viikon, toisen ja vielä yhden, kunnes kaikki luulevat sinun kuolleen. No, ainakin alkaa kommentteja satelemaan hiljaksiin, kun lukijat kyselevät oletko kunnossa. 

Kun olisi aihe, mutta ei ole kuvia. 
Niin kävi tämänkin postauksen kohdalla. Aihe löytyi, mutta uusia kuvia ei ole yhtään, eikä näytä tulevankaan muutamaan viikkoon, ellen pääse kokeilemaan kameraa Melkkilän maneesissa ja sen uudessa valaistuksessa.





xoxo



2 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä liiankin totta, että ne omasta mielestä parhaat postaukset keräävät todella vähän katselukertoja! Monen muunkin kohdan pystyn allekirjoittamaan :D Tää oli todella kiva postaus!

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina kun saa hyvän aiheen niin ei se muita sitten innostakaan.. :D
      Kiitos!

      Poista