9. kesäkuuta 2016

Leiripäivä #2 ~ 6.6.

Toisena päivänä heräsin innokkaana odottamaan listoja. Kun ne sitten vihdoin tulivat ja pääsin muiden päiden ylitse kurkistelemaan kenellä menen, listassa luki jälleen Maucca. Voi luoja.

Menimme ilman jalustimia ja Mauccaei toiminut oikeastaan ollenkaan miten haluaisin, mutta opettajan mielestä kuitenkin ihan hyvin. Löysin itseni parikin kertaa vain matkustelemasta, kun en vain jaksanut yrittää. Minun kokoiseni ratsastaja ei voi saada tuollaista jyrä-suokkia kulkemaan hyvin yhden tunnin aikana! 


Teimme suoristuksia ja pysähdyksiä ilman jalustimia käynnissä ja ravissa ja jalustimilla laukassa.



Loppuraveissa Maucca myötäsi edes hiukan päätään, mutta senkin se teki aina silloin, kun se oli menossa pois päin kamerasta.. :D

Väsynyt ratsastaja kai tunnin jälkeen kun tuolla nukkuu!



Estetunnille odottikin ensimmäinen iloinen yllätys. Mimmi! Mutta sitten huomasinkin, että tehtävänä oli tekniikkaa ja sellaista, mitä ei voi korottaa ollenkaan... Huoh.



Mimmi oli alkuverkassa mukavan kuulolla, mutta kuvassa näkyvä hurja kaatunut juoma-amme oli kauhean pelottava!

Menimme ympyröillä puomeja ravissa ja laukassa.




Ja sitten keskimmäiset korotettiin esteiksi. 

"Rata" sujui ihan hyvin lukuun ottamatta ensimmäistä ympyräyritystä, mutta onneksi se oli alussa, niin sain tulla sen uudestaan. 

Estetunnin jälkeen olikin jo hyvä fiilis. Kun toivelistojen aika tuli, huomasin että menemme seuraavana päivänä maastoon. Toivoin siis aamun maastotunnille Huimaa, Ilmaria ja Mimmiä. Ja iltapäivän koulutunnille Huimista tietysti. :D



xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti