3. kesäkuuta 2016

Viimeinen valkka ennen lomaa

Tänään starttasi viimeinen estevalmennus ennen kesälomaa ja mieli olikin aika korkealla. Pikkuisen jopa odotin saavani taas Maucan esteratsukseni, mutta listassa odottikin ihana yllätys: Huima.
Ratana meillä oli tekniikkapainotteista, eli toisella lyhyellä sivulla oli kolme laukkapuomia, toisella kaksi pystyä neljän-viiden laukan välillä ja keskellä oli pysty, joka tultiin lävistäjillä vinosti. Esteet eivät siis nousisi turhan korkeiksi, hyvä juttu. Ei takapakkia ennen taukoa, kiitos.

Kuvat © Nea



Poninen meni edellisellä tunnilla maastoon, joten se olikin varsin hyvässä moodissa sitten minulla. Jo alkukäynneistä lähtien se kulki nätisti ja tuntui kevyeltä ratsastaa. Teimme itsenäistä alkuverkkaa kevyessä ravissa ja itse tein aina keskihalkaisijalta pohkeenväistöä kulmaan, josta tuli voltti, jonka jälkeen lähdettiin uudestaan keskihalkaisijalle.







Yllätyin hiukan kun poni ei sännännytkään pohjetta karkuun ja työntänyt ulkolapaa ulospäin, vaan tuntui vähän tahmealta väistämään. Kuitenkin toistojen kanssa sain Huiman hyväksi ja sitten tulimmekin jo hiukan enemmän valvottua verryttelyä puomiympyrän kanssa.







Puomien jälkeen otimme vasemmassa kierroksessa laukkaa uraa pitkin ja yllätyin todella, miten hyvältä vasen laukka tuntui. Se oli rentoa, rauhallista, melkein jopa hidasta ja ei tullut ollenkaan kiireisiä tai jännittyneitä pyrähdyksiä. Laukkasimme jonkun tovin, kunnes tulimme puomit laukassakin.



Vasemman kierroksen jälkeen tulimme puomit myös oikeaan kierrokseen, mutta en saanut puomeistä oikein hyviä kuvia.


Sitten oli vuorossa kahden pystyn vuoro, joiden väliin piti ottaa neljä tai viisi laukkaa, kumpi olisikaan parempi. Kaarre oli todella lyhyt ja tiukka ja yllättävän hankala. Olin esteitä rakentaessa ajatellut että helpostihan tuosta kääntää noin pikkuisella ponilla, mutta eipä se ollutkaan niin helppoa.
Onnistuin kuitenkin hyvin, vaikka joskus askeleet jäivätkin kauas tai lähelle.






Tulimme saman ympyrän myös oikealta ja kaari oli heti hiukan helpompi niin päin. Otimme siihen mukaan keskellä olevan pystyn, jonka jälkeen kiersimme toisella lyhyellä sivulla olevat puomit, josta tulimme yksittäisen pystyn ja ympyrän esteillä uudestaan. 








Lopuksi lisäsimme rataan vielä puomitkin ja siitä radasta sain sitten videon.

Radan jälkeen olikin loppuverkkojen aika ja poni oli vieläkin parempi kuin alussa, mikäli se on mahdollista. En tehnyt sen enempää temppuja, kunhan menin kaarevilla urilla ja ympyröillä.






Ja tietysti lopuksi olikin pakko ottaa muutama söpöilykuva! ;)


Huima: Päästäkää pois, en tykkää! D:




xoxo


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti